Tiuku

Hmn. Koska sain lomaani siirrettyä viikolla eteenpäin, siirtyi Suomikierros minusta riippumattomista syistä elokuulle. Toteutuupahan nyt kuitenkin, vaikka sen takia onkin jätettävä kiinnostava larppi elokuun alusta väliin.

Tämä viikko on sisältänyt lähinnä töitä, käsitöitä, vähän salia ja sairaalassa ramppaamista. Pekan kyborgiliitännästä meni pöpö sisuskaluihin, jonka seurauksena oli peritoniitti (vatsakalvontulehdus). Se saadaan kuulemma mitä suurimmalla todennäköisyydellä jossakin vaiheessa dialyysia, mutta eipä tuo mitään herkkua kuitenkaan ole - maanantaina Kirurgiselle, eikä tänäänkään ole vielä virallista pääsyä pois. Onneksi sairaala sijaitsee niin lähellä kotia, että lääkärisetä oli tänään antanut luvan tulla yöksi (kuudelta mitataan ensimmäiset arvot) kotiin ja lähteä sairaalasta aina neljän tunnin periodeissa nestevaihtojen välillä. Hankalaa se joka tapauksessa on, varsinkin kun Pekka ei ole ollut missään vaiheessa mitenkään erityisen ryytyneen sairas, vain mahakipuinen - sairaalassa mummojen seassa käy aika vähemmästäkin pitkäksi, vaikka mukana olisikin leffoja ja muuta puuhaa.

Saisi nyt päästä kokonaan kotiin, että voitaisiin taas elää edes jossain määrin normaalia elämää, mikäli se näissä olosuhteissa mahdollista on.

Eilen pitsaa Virgin Oilissa ja ämpärillinen sangriaa Iguanassa. Olisin halunnut terassille, mutta ne olivat kovasti täynnä, kun meitäkin oli yli 10. Ilta olisi ollut hauska ilman tuikituntematonta kaverin kaverin vaimoa, joka oli harvinaisen ja epämiellyttävän äänekäs tapaus. Ilta tasoittui kuitenkin mukavasti rauhoittavalla lonkerolla Aleksis Kiven patsaan juurella.

Tänään päänsärkyä, siivoilua ja ihan pian lähtö treffaamaan Kyröskoskelta helsingöityvää veljenpoikaa linja-autoasemalle. Sitten ehkä thairuokaa tai jotain vastaavaa, puistohengausta ja pingviininbongausta Kaisaniemessä ja ties mitä Helsinki-sightseeingiä. Huomenna Tuska, maanantaina Haloselle katsomaan mekkoja.

Pari päivää sitten saatiin lisää huonoja uutisia, jotka vaikuttavat kriittisesti kesälomakierrossuunnitelmaamme. Harmittaa pirusti, jos ja kun koko Suomikierros jää välistä.

Tiistaiset käsityöillat ovat alkaneet mukavasti. Eilen väkeä oli lisäkseni paikalla neljä, mikä oli oikein sopivasti. Omat projektit etenevät edes jonkinlaista vauhtia, kun samalla voi juoda mehua tai teetä ja höpistä satunnaisuuksista ja kädentaidoista.

Muinaismekko paljastui viimeistelynsä osalta varsin työlääksi operaatioksi. Vaikka oikeastaan olisi eilen pitänyt keskittyä tiukasti vain sen kuntoonsaattamiseen, sorruin kuitenkin kehräämään värttinällä joksikin aikaa: viimeviikkoinen eläinlääkärikäynti rastatakkujen leikkaamisineen tuotti hulppeat 92 grammaa kissankarvaa, joka kiertyy sievästi tummanharmaaksi ja hyvin pehmeäksi, joskin kissanhilseiseksi langaksi. Kenties saan vielä vuoden-parin sisään Faustista kerättyä niinkin paljon villoja, että voin tosiaankin tehdä siitä rukkaset vielä sen elinaikana.

Sain vihdoin viimein myös haettua Kauppatorilta purkkiyrttejä, jotka laitoin eilen altakasteluruukkuihin, multaan ja ikkunalaudalle auringonpaisteeseen. Toivottavasti ne nyt suostuvat kasvamaan, kun ovat aikamoisessa sumpussa toistensa kainalossa. Kissa ei näemmä napostele yrttejä lainkaan samaan tapaan kuin muita kukkasia, ne maistuvat mitä ilmeisimmin ja kissan ilmeistä päätellen Väärältä - eikä se, että Faust satunnaisesti nappaa jokusen lehden liene pahaksi sille eikä minulle.

Olli lupaili viikonloppuna mökillä, että voisi tehdä minulle lyhyemmät välipuut pystykangaspuihini. Tämä olisi toki erittäin näppärää, nyt kun puut eivät mahdu seisomaan huusholliimme, vaikka niille on jätetty oikein omaa tilaakin. Uudet tukit olisivat ehkäpä sinänsä fiksumpi veto kuin nykyisten lyhentäminen, kun homma olisi kuitenkin lähestulkoon sama ja mahdollisuus leveiden kankaiden kutomiseen kuitenkin säilyisi.

Kenkiin pitäisi tarttua, mutta harkitsen niiden ottamista mukaan kesälomareissulle ja ompelemista vaikkapa laiturilla paistatellen. Muutaman tunnin rupeama kuitenkin tuntuu kenkähommissa varsin lyhyeltä, vaikka toisaalta Hannakin näkyi eilen pääsevän hyvin vauhtiin. Lisäksi jossakin vaiheessa pitäisi kunnostaa viikinkiteltta Saltvikia varten. Paljon puuhaa, vähän aikaa, kun töissäkään ei käsitöille riitä kirjoitushommien painaessa yhtä paljon energiaa tai tunteja kuin keskiaikanäyttelyn aikaan.  No, ennenkin on pärjätty hakaneulojen avulla…

Takana on kenties eräs elämäni epäonnisimmista viikonaluista sekä sen sijaan varsin mukavasti sujunut juhannus. Opintolainan korot yllättivät minut täydellisesti (vaikka olisikin pitänyt ne muistaa), joten tili on 100 euroa miinuksella. Sen lisäksi kolhin ystävän autoa (100e korjaukseen ja jäljelle jäänyt naarmu), sain parkkisakon, koin auramigreenikohtauksen (ei kipua, mutta sahalaitaa kaikissa prisman väreissä ja sitä seurannut loppupäivän huonovointisuus), sain antibiooteista vaivan ja siihen lääkettä puhelinreseptinä aatonaattona soittaessani täysin aiheettomat haukut ja “älä selitä” -kommentit YTHS:n lääkäriltä (joo, valitin jo kyseiseen lafkaan) sekä tuhosin useamman kappaleen valmista tekstiä, kun kaupungin verkkolevy kaatui.

Torstain mieliala töistä lähtiessä oli siis varsin matala, mutta parani, kun Pekka piffasi minulle salaatin Amarillossa (koska Morrison’s ei ollut auki - suosittelen muuten Morrison’sin halloumisalaattia, se on vähintäänkin hintansa väärti ja Valtava).  Juhannus Karon mökillä oli aamun aikataulusäädöistä (seisoimme 35 minuuttia ulkona odottamassa huutavan puhaltimen vieressä) kuitenkin oikein leppoisa. Sadetta saatiin oikeastaan vasta saunoessa, käsityöhöpinä oli kivaa ja elo muutenkin väsyneen leppoisaa. Illan kruunasi televisiosta tullut HeMan -leffa, joka oli riittävän huono yleisesti vallitsevaan lööbaustunnelmaan.  Lauantai-iltana vielä hengailtiin ja grillailtiin Koskelassa ja sunnuntaina sitten toivuttiin siivoamalla. Maanantaina aikomukseni oli olla reipas ja ahkera ja mennä siivoamisen ohella salille, mutta sain mystisen mahataudin ja vanuin lähes koko päivän voimattomana kotona.

Juhannusvapaa hyydytti tosin hassusti, tiistaina paluu töihin lievästi kipeänä tuntui todella takkuiselta. Onneksi sain kirjoitella koko päivän Leppävaara-artikkeliani - aikaansaaminen ei ollut valtaisaa, mutta silti parempaa kuin tiskillä istuen… Lomahinku alkaa painaa päälle ankarasti. Vielä 16 päivää, sitten on loma!

Olen kenties onnellisimmillani ruoan parissa. Alkukesä on tätä onnea suurimmillaan: tuoreita ja maukkaita tomaatteja, retiisejä, sipuleita varsineen, kesäkurpitsaa, yrttejä, uusia perunoita ja silliä, edullista kokolihamakkaraa pannulla paistettavaksi ja perunoiden kanssa syötäväksi… Käytän oliiviöljyä, valkosipulinkynsiä ja tuorebasilikaa enemmän kuin laki sallii ja syön tomaatteja sekä aamu- että iltapalaksi. Saan suurta nautintoa puhtaasti vihannesten käsittelystä ja valmistamisesta. Kun käsityöläisyyteen ei muuten ole riittävästi aikaa, ruoan ostaminen, käsittely ja valmistaminen painelee joitakin samankaltaisia nappeja mielihyväkoneistossani.

Tiedän, etteivät kaikki suhtaudu ruoan raaka-aineisiin yhtä suurella antaumuksella kuin minä. En ole juurikaan kiinnostunut ihmeellisistä taidonnäytteistä kokkauksen saralla, en myöskään pidä kovinkaan paljon uuniruokien tai leivonnaisten valmistamisesta, koska niihin ei voi enää puuttua niiden ollessa uunissa ja lopputulos on pannulla tai padassa tehtyä epävarmempi.  En ole gourmetkokki tai slow foodin saarnaaja, mutta kiinnitän raaka-aineisiin enemmän huomiota kuin suurin osa tuntemistani. Kuljen jossakin välimaastossa, jossa ruokakaupassa käyminen ja hyvien asioiden sieltä ostaminen sekä niiden valmistaminen vaikka yksinkertaiseksikin, mutta silti maistuvaksi ruoaksi on pieni onnenhetki, joka pelastaa usein päivän.

Ongelmalliseksi tämä suhde ruokaan muodostuu terveydellisessä katsannossa. Olen patalaiska liikkumaan, se on myönnettävä. En erityisesti pidä muusta liikunnasta kuin ratsastuksesta ja sulkapallosta, ja ensimmäiseen minulla ei ole rahaa, toiseen taas ei varsinaista pelikaveria, joka jaksaisi organisoida ja hankkia kenttävuoron (koska niin kivaa ei suliskaan ole, että saisin moista aikaiseksi omaehtoisesti).  Sain vihdoin viimein viime viikolla mentyä salille ja kuulinkin välittömästi ohjaajalta tylyjä tuomioita ryhdistäni, ongelmakäteni edelleen huonosta ja virheellisestä liikkuvuudesta ja peruskunnostani. Vakaa aikomukseni on alkaa salillakynti uudelleen noin 1-3 kerran viikkovauhtia kiireestä riippuen, josko painokin suostuisi sitä myötä hiljakseen putoamaan (se kun on tällä hetkellä välttämätöntä, etten joudu uusimaan koko vaatekaappini sisältöä Great Girls -mallistolla - siihen minulla ei ole varaa).

Jos liikkuminen nyt onnistuisi ja saisin pitäydyttyä ruokavaliossa, joka sisältää kohtuullisen vähän sokeria, ei  juuri lainkaan valkoista viljaa, tärkkelystä vain uusien perunoiden muodossa ja runsaasti oliiviöljyä, yrttejä, kasviksia ja hieman hedelmiä, voisi kesän aikana elämänlaatuni kohentua jälleen korkeamman energiatason ja yleisesti simpsakamman minän muodossa.

No niin! Katsoinpa viimein linkin, jonka joku ystävällinen henkilö oli minulle kommentteihin jättänyt. Koska sähköpostiosoite oli omituinen, oletin youtubelinkin olevan spämmiä, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin tsekkasin - ja kyllä, kyseessä oli aiemmin ihmettelemäni biisi, jota Eluveitie metalliversiona esottää! Kyseessä on näemmä ainakin -70-luvulta asti kelttifolkpiireissä kierrellyt trad. Tri Martolod, jonka versioita voi kuunnella vaikkapa jommasta kummasta tästä katsottavasta linkistä. Biisi on kuulemma nykyään äärimmäisen suosittu eri sanoituksilla Puolassa, mikä selittää, miksi kuulin sen Grunwaldissa. Erään foorumin käännöksen mukaan sanoitus kertoo varsin tavallisen tarinanmerimiehestä, joka nai tytön, ja sitten kertoo useamman säkeistön verran biisissä siitä, miten pennittömiä he molemmat ovat.

Jei! Kiitos, sinä tuntematon!

Oijoi tätä kesäkauden alkua ja hiljalleen heräävää projektipaniikkia. Kaikenlaista pitäisi saada valmiiksi, vaikka tämäkin kesä jää valitettavan vähähisteliseksi.

Antikristuksen yöhön sain tehtyä 1420-luvun houppelanden, jonka värjäsin Pukkisaaressa sipulinkuorilla ja raudalla samean sammalenvihreäksi. Sipuliväri oli toivottua keltaista ruskeampi, mutta rautavitrillillä aikaansaadusta vihreästä tuli kuitenkin jokseenkin siedettävä - “väriseni”, kuten Jenni totesi. En purettanut kankaita etukäteen vaan toivon raudan hoitavan värin kiinnittämisen kankaaseen. Aamutakiltahan mokoma kaapu turkisreunuksista huolimatta näyttää, mutta olkoon. Kun kuvia pelistä joskus ilmaantuu nettiin, linkitän kuvaan.

En ole kuitenkaan suunnitellut juurikaan keskiaikailevani tänä vuonna - tapahtumista ehdin lähinnä Saltvikiin ja Muinaismarkkinoille (no, teoriassa myös Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoille, mutta epäilen syvästi jaksamistani elokuussa kiireisten viikkojen jälkeen). Se tarkoittaa, että viime kesänä vähemmälle jääneet muinaissuomikamat pitäisi päivittää.

Pystykangaspuilla kutomaani päällysmekkoon pitäisi saada vihdoin viimein kudottua myös lautanauhareunukset niihin reunoihin, joissa jouduin loimen vain katkaisemaan. Lisäksi kangas pitäisi tämän suorituksen jälkeen pestä, pingottaa tai silittää oikeaan muotoon ja viimeistellä ylimääräiset langanpäät. Mekkoon pitäisi myös ehdottomasti kutoa lautanauhavyö itse kehrätyistä langoista.

Nahkapaitaan pitäisi ommella rohdinpellavasta aliset, jotta hommasta tulisi kokonainen mekko, ja paita pitäisi viimeistellä. Tämän voinee hätätilassa kuitenkin tehdä vasta syksyllä.

Tarvitsen ehdottomasti uuden alusmekon. Kysymys vain kuuluu, tehdäkö se polkukangaspuilla kudotusta valkoisesta pellavasta vai kaupasta ostetusta pellavakankaasta. Alun perin ajattelin tuota kutomaani pellavaa 1800-luvun paitaan, mutta nyt vähän kyllä hinguttaisi käyttää se enemmän tarvittavaan alusmekkoon. Aloitin itse asiassa Grunwaldissa viime vuonna  rohdinalusmekon tekemisen, mutta olen kadottanut leikatut kankaat salaperäisesti jonnekin. Joskus ne varmasti löytyvät, mutta milloin?…

Minulla on peräti kaksi paria nahkatossuja pahemman kerran kesken. Nahan ompelu vaatii projektiajattelua ja vedellä lotraamista, joten homma tarvitsee suunnittelua ja aikaa. Molemmille sanon yh. Jos jollakulla on vastaava projekti, nahkaompeluseuraa otetaan erittäin ilolla vastaan.

Onneksi minulla on siedettävä, joskaan ei käsin kudottu, viitta sekä pitkät ja lyhyet neulakinnassukat. Soljet ja ketjulaitteetkin minulle yhä kelpaavat. Pipon voisi tehdä mahdollisuuksien mukaan käsin kudotuista aineksista - itse asiassa minullahan on kesken se Kaarinan puvun mallin mukaan tehty pystykangaspuupipa, mutta kun mokomasta lähtivät loimet katkeilemaan niin pahasti, että homma jäi aikanaan Bäckedalissa kesken… No, jos Pekka saisi joskus lyhennettyä pystypuitteni tukkia niin, että ne saataisiin seisomaan paikalleen kämppäämme, voisin ehkä yrittää ehtiä kutoakin jotain.

Joskus pitäisi  saada myös hamppu, jota minulla on esiliinaa varten melkoisesti, kehrättyä. Haluaisin vain kyetä päättämään, aionko tehdä koko homman värttinällä vai käyttää myös rukkia.  Hamassa tulevaisuudessa valmistuu sitten ehkä se pystykangaspuilla kudottu hamppuesiliinakin… Lisäksi haluaisin ehtiä kehräämään villaa erityisesti rukilla, kun nyt hankin synttärilahjakseni käsityöläiseltä uusia puolia ja  rullatuolin niitä varten. Tarvitsisin myös uusia värttinöitä eri painoilla - erityisesti kertausvärttinän - ja muuta pientä käsityösälää. Äh, aika ei millään riitä kaikkeen…

Mutta, jonkinlaisia käsityöillanistujaisia olisi kyllä kiva järjestää tämän projektivuoren varjolla ja sosiaalisuuden toivossa. Kysynkin nyt pienenä galluppina, kannattaako näin kesällä kutsua ihmisiä säännöllisesti sohvalle väsäilemään ja sopiiko niinkin myöhäinen ajankohta kuin klo 19? Meillä saa kyllä sitten halutessaan viipyä vaikka yhteentoistakin, ja Kruna on helppo saavuttaa moninaisista suunnista. Päivävahtoehtoina olisivat tiistai ja torstai. Vastatkaa joko kommentteihin tai mailitse?

Pitäisi kirjoittaa vaikka kuinka monesta asiasta, mutta kun ne kasaantuvat, ei tule kirjoitettua mistään. Katsotaan, saanko tässä lähipäivinä jotakin värjäyksestä ja Antikristuksen yöstä aikaan. En lupaa mitään.

Tyypillisesti voin kuitenkin avautua, koska kirjoitettua tulee pääasiallisesti silloin, kun jokin nyppii. Viime aikojen ketutuksenaiheet, eivät täysin järjestyksessä, mutta jossain määrin:

• * Miksi ihmeessä tietyt kaverit eivät voi kutsua minua lempinimellä? Niitä on peräti kaksin kappalein. Onko niin vaikeaa uskoa, että joka kerta, kun joku muu kuin sellainen henkilö, jota en laske joko erittäin läheiseksi tai jossain määrin kaukaiseksi, kutsuu minua ristimänimelläni, minua korpeaa. Joka ainut kerta. Onko tarkoitus aiheuttaa minulle vitutusta?

• * Miksi duunissa on aina kylmä? Vaatteita pitää olla kuin eskimolla, luonnonvaloa ei näy juuri missään ja kesä unohtuu sisällä istuessa.

• *  Miksi duunissa jotkut asiat ovat niin kuin ovat eivätkä voi muuttua? Joudunko ikuisesti istumaan viikonloput pimeässä ja kylmässä? Miksi edut ja tietyt jutut ovat kuitenkin niin kantavia, ettei minun käytännössä kannata haaveillakaan paikan vaihdosta ainakaan vuoteen-pariin?…

• * Miksi sosiaalisissa tilanteissa on taas vaihteeksi oudon ulkopuolinen olo ja synkkyys ja pahantuulisuus valtaa mielen pienistäkin vastoinkäymisistä? Tai no, syy taitaa olla tiedossa - muutama vapaapäivä tekisi hyvää, mutta niitä on seuraavan kahden viikon sisään yhteensä kaksi, ja sitä seuraava viikonloppukin menee sukukokouksessa. Seuraava vapaankaltainen on siis vasta juhannuksena.

• * Miksi kesälomaan on vielä yli kuukausi ja loma itsessään on jo jokaisen viikonlopun osalta buukattu?…

Pitipä avautua. Olkoot. Kirjoitan seuraavaksi sitten jostakin kiinnostavammasta ja hyväntuulisemmasta.

Joo, äh, anteeksi. Olen ollut kovin hiljaa koko toukokuun, mikä on johtunut pääasiallisesti matalalennosta paikasta toiseen. Mukavasti kaveripitoisen synttärisyömän (Fez tarjosi maukasta ruokaa isoina annoksina kivassa ympäristössä, vaikka jälkkäri olikin vähän tylsä, suosittelen silti)  jälkeen treenattiin Kuokkavieraiden keikkaa varten ja viikonloppu kului Köpiksessä ja Lejressä. Kuvia on periaatteessa Flickrissä, mutten linkitä niihin vielä, kun en ole edelleenkään ehtinyt lajitella ja otsikoida niitä. Köpis oli keväinen, kansallismuseo iso, Lejre edelleen noin paras arkeologiaorientoituneista paikoista ikinä (menkää sinne!) ja smörrebröd kanavan rannan pikkuravintolassa hyvää. Aikomuksistani huolimatta en tosin tuonut kotiin kuin pullon lejreläistä simaa ja portviiniä ja sherryä lentokentältä. Muutenkin matkasta jäi hieman epätäydellinen tuntuma, jotenkin sen tarkoitus ei kunnolla toteutunut, mutta tulipa sitten käytyä.

Kuokkavieraiden kevätkeikalla lauleskeltiin hyvissä tunnelmissa, mutta sen jälkeen aika onkin kuulunut Antikristuksen yötä panikoidessa ja töitä tehdessä. Toukokuu on tunnetusti museoissa kohtuullisen työntäyteinen oppilasryhmineen ja kesään valmistautumisineen. Saimme Pekan kanssa käytyä värjäämässä kangasta Pukkisaaressa vasta viime torstaina, mikä on johtanut melkoiseen paniikkiin pelin vaatetuksen suhteen. Pekan tunika jäi sitten hyvästä yrityksestä huolimatta tekemättä, sillä vaikka sain sen kankaat ‘Saaressa puretettua, ei krappijuurta löytynytkään enää apteekista eikä yhyttämäni Tetri Design vastannut sairasloman vuoksi ennen eilistä sähköpostiini. Tänään ei ole enää erityisen fiksua alkaa värjätä kangasta vaatteeseen, jonka pitäisi olla perjantai-iltana valmis… (Krappia ostatan kuitenkin tänään, kun kyseisen firman työhuoneella on avoimet ovet, koska jossakin vaiheessa tuon tunikan kankaat on kuitenkin värjättävä.)

Kengät peliä vartenovat minulla valitettavasti yhä olemtatomat, joten mennään niillä, mitä kaapista löytyy. Mekko valmistunee ajallaan, mutta sen lisäksi pitäisi ehtiä kyhätä kasaan jonkinlainen aateliselle sopiva pääliina. Pekka on ommellut itselleen alushousuja, hoset löytyvät onneksi jo viime kesän jäljiltä, mutta jonkinlainen keskiaikayhteensopiva tunika tarvittaisiin vielä jostakin… Ja huomenna ompelun ohella pitäisi ehtiä hakemaan auto Porvoosta ja viihdyttämään brittisohvasurffareita, joista toinen toimii Lontoossa oppaana. Pakkohan ne oli ottaa yhdeksi yöksi, kun kiinnostuksen kohteet osuvat niin yksiin.

Tänään lienee hyvä päivä listata sellaisia asioita, joita haluaisin elämässäni saada vielä tästä eteenpäin aikaan. Osa erityisesti isommista jutuista jäänee toteutumatta, osa kenties muuttuu todellisuudeksikin.

Tänä vuonna haluaisin:

• saada gradun tämän vuoden aikana valmiiksi
• laihtua jokseenkin siedettäviin mittoihin
• kohentaa kuntoani
• hankkia sen 7 vuotta suunnitteilla olleen tatskan

Parin-muutaman vuoden sisällä voisin:

• hankkia lapinkoiran ja joskus sitten toisenkin, kenties myöhemmin vielä irskun
• hankkia maine coon -rotuisen kissan
•  muuttaa maalle ja hankkia pari ahvenanmaanlammasta ja kanaa
• saada mielekkään työpaikan, jonka palkalla eläisi ja maksaisi velkojaan
• jatko-opiskella
• mennä lomailemaan Britteihin
• ostaa sievän Saab 96:sen joko kesä- tai ympärivuotiseen käyttöön

Joskus tässä elämässä olisi kiva myös:

• alkaa ratsastaa uudelleen säännöllisesti
•  omistaa erilaisia eläimiä maalla
• ajaa moottoripyöräkortti ja omistaa pärrä
• matkustaa Japaniin, Uuteen-Seelantiin, Jenkkeihin ja Islantiin
• kouluttautua artesaaniksi
• asua hetki Briteissä tai mennä vielä kerran Bäckedaliin

Alan tulla vanhaksi, kun bilebileet ovat viime aikoina harvoin kunnolla napanneet. Vappuaatto vietettiin meillä Krunassa muutaman tuttavapariskunnan seurassa juoden melko sivistyneesti ja syöden kaikkea mahdollista vappumaista nakeista munkkeihin. Seuraavana aamuna, joka kylläkin venähti nukkumisen osalta yhteentoista, oli hyvä, joskin väsynyt olo, joten Ulliksella ei särkenyt päätä ja syömistä saattoi mukavasti jatkaa eri kavereiden seurassa. Illalla ähkyä lisättiin syömällä melkein yhteentoista asti rääppeitä ja vohveleita, joten lisäkiloja on kertynyt ainakin tuhatmiljoonaa. Osaisinkohan siirtyä taas paleolle, jos vaikka jaksaisin sen voimin liikkua ja laihtuakin? Toisaalta kokkaamista lienee jatkettava ainakin tiistai-iltana, että saan vietyä töihin jotakin tarjottavaa. Jos vaikka tällä kertaa tekisin muffinssitaikinan siten, että muistaisin laittaa mukaan sitä rasvaakin…

Nyt on töi ja kauniista ilmasta huolimatta peräti joitakin asiakkaita. Itsekin voisin olla tuolla auringonpaisteessa, kuten kaikki muutkin tässä maailmassa. Väsyttää tämä ikkunaton työtila.  Ensimmäinen tekninen ongelmakin jo saatiin ihmisten ihmeteltäväksi sopivasti museomestarin lomaillessa - no, ehkä asiakkaat luulevat toimimattoman kohdan kuuluvan asiaan…

Iiihk, ihan pian eli jo tunnin päästä pitää opastaa ekaluokkalaisia Savua ja tulta -näyttelyssä! En osaa mitään! En muista mitään! Miten pidän ryhmän käsissä?! Paniikki!

Edellinen työväninää sisältänyt postaus ei ilmeisesti kelvannut kaupungin tietokoneelle, koska koko Firefox meni jumiin. En siis nitise, jos vaikka nyt toimisi paremmin. Töiden suhteen joka tapauksessa on viimeinen viikko sisältänyt tiukkaa palo- ja pelastusalan materiaalin omaksumista, vaikka edelleen tuntuu, että en osaa mitään muuta kuin historiajuttuja (pitäisi siis osata vastata kysymyksiin ja valistaakin). Ensimmäinen opastus on ensi tiistaina ekaluokkalaisille, hui.

Muuten elämään kuuluu periaatteessa auringonvalon jonkin verran lisäämää jaksamista, Neonhämärän kolmanteen isompaan peliin valmistautumista, ompeluprojektien pohtimista ja rahahuolia. Päätimme sitten lähteä synttäreideni jälkeisenä viikonloppuna Köpikseen, mikä verottaa budjettia - tämän kuukaudenhan olen elänyt käytännössä Pekan rahoilla, kun maaliskuun kotikuukaudesta ei yllättäen kertynyt palkkaa.

Syntymäpäivä aiheuttaa myös ahdistusta. Ravintolaillallinen on perinne, mutta osa ystävistä pyrkii ilmeisesti luistamaan säännöllisen D&D -pelin varjolla, minkä koen kieltämättä pienenä henkilökohtaisena loukkauksena nimenomaan noiden pyöreiden vuosien täyttämisen vuoksi. No, kaipa raflassa voi pienemmälläkin joukolla olla.  Jotakin olisi tavallaan ollut kiva järkkäillä, mutta perjantaina moni menee toiseen juhlaan ja lauantaina lähden ulkomaahan, enkä joka tapauksessa halua järjestää mitään bileitä. Ilmeisesti synttärikalja kyseisenä iltana on toimivin optio, vaikkakin sieltäkin pitää palata kotiin järkevään aikaan, koska seuraava päivä on jälleen töissä täynnänsä opastuksia (kuten myös itse synttäripäivä). Rasittaa tämä oma itse, joka tahtoo aina viettää kaikenlaisia kissanristiäisiä eikä osaa vain sivuuttaa asioita tekemättä niistä numeroa, kuten monet muut. Mutta kai tämä tästä. Ehkä pojat järkkäävät vielä ne 300-bileet, joista on ollut puhetta. Pitäisi tosin laihtua rutkasti siihen mennessä.

Selvisi muuten myös, miksi talomme näyttää erilaiselta kuin muut kadun varrella sijaitsevat jugend-ihmeet: ainoastaan alemmat kerrokset (esimerkiksi meidän <3) ovat alkuperäisasussaan. Hesarin Kertomuksia Helsingin kortteleistakin sanoo seuraavaa:

Vilho Penttilä suunnitteli kolmikerroksisen asuintalon 1905. Gösta Juslénin suunnitelmien mukaan rakennusta korotettiin kerroksella 1935. Jatkosodan pommituksissa pahoin vaurioitunut rakennus korjattiin sodan jälkeen 1945,  ja sitä korotettiin kahdella kerroksella.

Ha. Ei ihme, että talo näyttää yläosaltaan uudemmalta ja tylsemmältä kuin sen viereiset rakennukset!

Hups, tuli vähän puun takaa, että minun pitää huomenna opastaa historianopettajia Albergan kartanossa. Ei tässä muuta, mutta alkuviikon flunssa (joo, taas) vei äänen aika tehokkaasti ja olen edelleenkin hyvin matala, kröhisevä ja käheä. Katsotaan, mitä huomisen kahdesta opastuksesta tulee. Toivottavasti ei tarvitse puhua Albergan pihalla.

Siihen liittyen selailen nyt Kirsti Gallen-Kallelan muistelmia, joissa kerrotaan 1910-luvun taloudellisista vaikeuksista sekä Gallen-Kalleloiden että näiden Albergassa asuneen isoäidin Aina Slöörin taloudessa:

“Ei Albergan kartanossakaan rehennelty. Kartanon tuotteet: maito, kukat, hedelmät, vihannekset, vietiin torille, eikä niistä saatu suuria tuloja. Kukaan suvusta ei ollut liikenero. Kerran eräs rouva soitti kartanoon ja väitti saaneensa pelkkää kermaa maidon sijasta- Mikko-eno (hän oli opettajana ruotsalaisessa kauppakoulussa) hoiteli näitä asioita sivutöinään ja oli mielissään siitä, että Albergan maito oli niin rasvaista. Hän ei osannut ajatella niin kuin maitokuski Skogströmskan, joka viedessään maitoa kärryillä Helsinkiin sekoitti siihen vettä maantienojasta. Asia paljastui, kun maidosta löytyi sammakonpoikasia…”

(Kirsti Gallen-Kallela: Muistelmia nuoruusvuosiltani 1896-1931, s. 78)

Pitkänäperjantaina juhlistettiin Harmaasusien (laskentatavasta riippuen) 13- tai 15-vuotista taivalta mökillämme Porvoossa. Oli mukavaa ja leppoisaa, väki tuntui viihtyvän ja yöllä muisteltiin hartaasti menneitä muiden vanhusten kanssa nuorison iloksi (?) Olen näemmä tehnyt ääneen muistelua niin vähän, että asiat eivät tahtoneet palata mieleen, vaikka elämäni oli kuitenkin noin vuosina 1997-2002 täysin ’susiin kietoutunutta. Tulipa kuitenkin todettua, että vuonna 1998 tapahtui Ihan Kaikki.

Lauantaina vilustutin itseni istumalla pari tuntia mökin kuistilla ompelemassa. Söimme pääsiäislammasta kotikotona ja palasimme pääkaupunkiin Tolkkisten kautta. Tuli taas mietittyä lapsiin liittyvien keskustelujen jälkeen, miten hassua on, kuinka kaveripiiri sekä monistaa itseään että muuttuu kovin aikuisiksi(ei negatiivisella tavalla kuitenkaan) omakotitaloineen. Hinku omaan taloon alkaa jälleen nostaa päätään, kun näen ja kuulen ihmisten pihoista ja puutarhoista, lampaista ja lemmikeistä…

Kaksi viimeistä päivää olenkin sitten sekä ollut flunssainen, tehnyt ruokaa että ollut sosiaalinen. Kurkkukipu on nihkeä lisä kotona oleiluun. Lauantai-iltana aloitettuja sunnuntaina valmistunut lammaspaisti kastikkeineen ja juureslisukkeineen osoittautui aivan järjettömän herkulliseksi - tuota teen vielä uudelleenkin ja tarjoan muillekin.  Valkosipuliperunat kruunasivat herkuttelun. Illalla vietettiin kaveriaikaa pikkutunneille asti Annin ja Topin kanssa jutellen, juoden punkkua ja portviiniä ja syöden juustoja ja (taas!) vohveleita (jälkimmäiset tosin eivät lakkaa olemasta hyviä, vaikka niitä söisi useamminkin). Tänään tein Ruoka&Viini -lehden ohjeen mukaan yllättävänkin hyvää rosmariini-manteli-aprikoosipiirasta, jota tarjosimme Pekan vanhemmille, jotka kävivät ensimmäisellä “virallisella” kyläilyllä nyt saatuamme huushollin jonkinlaiseen lopullista tavoittelevaan järjestykseen. 

Nuhaisena ja yskäisenä olen eilisen lammasrääppeitä syötyämme istunut loppuillan sohvalla googlaillen kööpenhaminalaisia hostelleja. Ensin ajattelin, että voisimme mennä pyöreiden vuosieni kunniaksi Tukholmaan pariksi yöksi, mutta sitten parikymppiä kalliimpi matka hieman kauemmas alkoikin houkuttaa. Pekan pikkusisko on Tanskassa opiskelemassa tämän lukukauden ajan, joten Köpiksessä käymiseen olisi ikään kuin hyvä syykin. Valitettavasti vain asuntolahuoneeseen ei mahdu nukkumaan, joten majoituksesta on joko maksettava (melkein saman verran asuntolassa kuin keskustan hostelleissa) tai sitten päädyttävä sohvasurffaamaan. Jälkimmäinen on siinä mielessä harkinnassa, että eräs Solmukohdasta tuttu ja Couchsurfingissä mukana oleva tanskalaistyttö asuu Köpiksessä - majapaikkakyselyviesti lähtikin tuossa hetki sitten Facebookin välityksellä…

Täytyy kyllä edelleen sanoa, että kaikkein mieluiten olisin mennyt juhlan kunniaksi ystävien kanssa Tallinnaan ja Olde Hansan pitoja syömään. Pohjoismaamatkailu on kuitenkin vähän yksilökeskeistä, vaikkei sentään ihan yksin tarvitsekaan lähteä. Täytyy kuitenkin antaa periksi muille saman viikonlopun juhlille ja todeta, että samapa kai tuo. Ehkä joskus syksymmällä voisi mahdollisesti valmistua (?…) ja sitten toteuttaa Olde Hansa -keikan. Katsotaan. 

Melkein tulee joulu mieleen tästä touhusta. Jos alkaa tehdä seuraavan päivän lampaanpaistia kello 11 illalla, voi varautua siihen, että menee myöhään. Nyt, 20 vaille 1, harkitsen nukkumaanmenoa ja kellon laittamista herättämään tuohon kolmen tienoille, jotta voin ottaa hiljaisella lämmöllä kiehuvan padan paisteineen pois tulilta. Joskus kuuden-seitsemän aikaan voisin ehkä herätä hetkeksi laittamaan sen jääkaappiin. Kyytipojaksi valmistettavat valkosipuliperunat onneksi vaativat vaivannäköä vasta huomenna. Parasta on olla hyvää sitten! (Olutvoittoinen resepti löytyi tästä blogista.)

Viime viikonloppuna järjestämämme tuparit sujuivat oikein rattoisasti. Tein jälleen klassisen mokani ja suunnittelin liikaa hieman vaivalloisesti esillepantavaa tarjottavaa, mikä johti siihen, että vietin suurimman osan ajasta keittiössä. Tämä ei sinänsä haitannut, koska tykkään puuhastella, mutta epäilen, että joku olisi saattanut ehkä haluta jutellakin kanssani jossain välissä… Vohvelit osoittautuivat myöhäisillan hitiksi, joten kenties tuo kolmenkympin menoerä turhakkeeseen ei ollut täysin hukkainvestointi. Toinen muutaman kympin investointi kyllä houkuttelisi myös suuresti: katselin, että vesipiippu maksaisi suurin piirtein sen neljä-viisikymppiä, jos kivan haluaisi. Wallun ystävällisesti bileisiin kantama ja huolehtima piippu saavutti myöskin ei-niin-yllättäen suuren suosion. Kun en tupakkaakaan enää polta ollenkaan, voisi vesipiipun polttelua pitää sellaisena sunnuntai-iltapaheena ystävien seurassa harjoitettuna. No, katsotaan.

Tupareiden suunnittelusta siirryin sujuvasti seuraavaan mahdolliseen juhlan aiheeseen eli syntymäpäiviini, joiden kunniaksi olisi kenties kiva järjestää jotakin pientä muutakin kuin perinteisen synttäriravintolakäynnin. Synttärien jälkeinen viikonloppukin olisi sopivasti vapaa, vaikkakin ihmisten menemisiä tuntuu usein rajoittavan tuolle ajankohdalle osuva äitienpäivä. Mutta jos jollakulla sattuu olemaan jokin oikein hyvä idea sopivaksi sosiaaliseksi synttäritekemiseksi, sen saa oikein mieluusti jakaa kanssani.

Mm, nyt currya. Hyvä mies teki minulle ruokaa.  

Töissä taas. Opiskelen palontorjunta-asioita ja palokuntalaitoksen historiaa. Ylihuomenna ja sunnuntaina joudun lapsimessuille pukemaan ja riisumaan palomiehen varusteita polvenkorkuisille ja mainostamaan tulevaa näyttelyämme, joten jonkinlainen perehtyminen aihepiiriin on nyt kipeästi tarpeen. Olenpahan kuitenkin ainakin katsonut Subin nettiteeveestä Pelastajien uusia jaksoja, joten jonkinlainen haju siitä, mistä ihmiset kenties puhuvat, kuitenkin on.  Nyt, kun sarja kuvataan Mikkelän ja Lepuskin asemilla, katsominen tuntuu työn puolesta lähes pakolliselta. (Yllättävän kiinnostava sarja arjessaan muuten, voittaa suurimman osan fiktiivisistä hömpistä.)

Kotikuukausi teki hyvää, vaikken väitäkään, että olisin palannut töihin suurella riemulla ja innolla. Harkitsen vahvasti jatko-opintoja niiden taloudellisesta ongelmallisuudesta huolimatta ihan vain siitä syystä, että kotona koneen ääressä hengaaminen, kirjoittaminen ja papereihin hautautuminen on niin mukavaa. Ensin voisin kuitenkin saada tuon gradun jonkinlaiseen jamaan. Toivon, että innostus tekemiseen säilyy enkä unohda jo löydettyjä juttuja tässä päivätyön lomassa.

Irkissä pohdiskeltua: 

Tiuku> välillä naurattaa, josko kissaa tulee inhimillistettyä liikaa
Tiuku> kävin sanomassa sille, että keittiössä on ruokaa, jos se haluaa
Tiuku > se katsoi minua kyllä tietäväisesti, mutta käänsi kylkeä
Tiuku> ehkei sillä ole nyt nälkä

No niin - lähestyvät tuparit syövät kriittisesti aikaa graduaineistoon uppoamisesta. Tämän päivän puoliturha teko oli rukin puhdistaminen vihdoin viimein inhasta siihen pinttyneestä moskasta (tosin osa liasta oli niin tiukassa, että saa jäädä todistamaan sen vuosista satakuntalaisella navetanvintillä). Puhdistin osat, viritin rihman paikalleen ja a vot, sehän toimii eikä edes kitise!

Seuraava etappi onkin rukin rullan toimittaminen Kuggomiin, josko sieltä saisin tilattua kolme samanmoista lisää rullatuoleineen (jolla kansatieteellisesti tarkoitetaan siis puolille eli rullille tarkoitettua telinettä). Hihii! Hahaa! Rukki!