Kotona on meneillään ällistyttävä lattiashow, jonka päätoteuttajana on armas avokkeeni - ensin johtuen siitä, että olen päivät töissä, tällä hetkellä siitä, että minulla on kuumetta enkä jaksa juuri mitään muuta kuin hoitaa rästihommia makuullani läppäri sylissä. Perjantai-iltapäivään ja vuokranantajan visiittiin mennessä täällä pitäisi olla kaiken valmista, mutta makkari on vielä kokonaan laittamatta. Homma kaatui taas aika tehokkaasti niskaan, kun päätimme “säästää” ja käyttää tutuntutuilta saatua 20 neliön vanhaa muovimattoa. Ensimmäinen suunnitelmamuutos tuli, kun näimme kuosin - päädyimme ostamaan museolta näyttelykäytössä ollutta vanhaa laminaattia 3,40 euron neliöhintaan, koska se oli silti halvempaa kuin muovimatto (halvimmillaan 9,90e/m2). Toinen suunnitemamuutos tuli, kun avasimme maton ja totesimme, että se ei ollut pariakymmentä neliötä nähnytkään, pikemminkin viitisentoista… Tämä toki tajuttiin sunnuntai-iltapäivänä, kun hommaa aiottiin aloittaa, koska emme fiksusti olleet avanneet mattoa aiemmin. Näin ollen olohuone on aiheuttanut kolmen täyden päivän leikkaa-liimaa-sahaa -fiaskon, joka on työllistänyt myös kasan Pekan kavereita. Noin kaksi päivää ja pari mielenterveyttä helpommalla oltaisiin selvitty sillä 200 euron lainarahauhrauksella, jonka muovimatto myös olohuoneeseen olisi vaatinut…
No, pieni tulee ensi lauantaina. On sillä jo oikea nimikin (ei, se ei ole Sun Mutsis :), mutta sen kerromme vasta, kun otus tassuttelee lattiallamme ihmettelemässä kiinanharjapuudelikissaa (Faust-parka joutui eläinlääkärissä parturointioperaation uhriksi, joskin tuntuu viihtyvän oikein hyvin huomattavasti viileämmässä millin torsosiilissään, vaikkei se mikään mallikilpailuilmestys olekaan).
Läppärini päätti kosahtaa erikoisesta kohdasta: akku ei enää lataudu, koska ilmeisesti laturin plugin on jotenkin vaurioitunut tai irronnut sieltä koneen päästä. Onneksi kaveri lupasi vilkaista asiaa, vaikka onkin perehtynyt lähinnä pc-läpsyköihin. Pari viikkoa on kulunut käsiä heilutellessa, mutta ensi viikolla kuulemma toinen kaveri saa uuden Macinsa ja voin ostaa kuulemma toisinaan sammahtelevan MacBookin erittäin edukkaasti ainakin jonkin aikaa toimivaksi koneeksi. Sattuipa mukavasti, uuteen läppäriin kun ei vain yksinkertaisesti ole millään varaa ainakaan puoleen vuoteen. Pekkakin joutuu pian luovuttamaan MacBookinsa takaisin koululleen sen loppuessa, joten siirtynemme sitten takaisin pöytäkoneaikaan siltäkin saralta…
Elämään kuuluu pääasiallisesti kiirettä. Gradu ei ole edistynyt toukokuussa paljonkaan, läppäripulma ja kaikenlainen huushollaus on vienyt töiden ohella ihan liikaa aikaa, eikä motivaatiotakaan ole saanut iltaisin houkutelluksi ulos kolostaan, vaikka tiedän sen siellä yhä asuvan. Vuokranantajan vaatima kämpän lattian suojaaminen pennulta harmaannuttaa haivenia - laminaatti vai muovimatto? Muovimatto vai laminaatti? Molemmissa on puolensa. Muovimatot ovat ällistyttävän hienoja nykyään, sen huomasin eilen K-Raudassa, mutta myös kamalasti laminaattia kalliimpia (!). Toisaalta laminaatille ruikittu pentupissa menee sen väleihin ja päätyy jossakin vaiheessa alla olevan eristemuovin päälle, ja mikäli sellaiseksi valitsemme halvan solumuovin, en mitenkään varmana uskalla pitää sitäkään, etteikö kosteus kuitenkin lävistäisi muovia ja päätyisi pilaamaan alla olevaa lautalattiaa. Alan itse kallistua kalliimpaan muovimattoon joka tapauksessa, se on sekä laminaattia helpompi asentaa ja poistaa että turvallisempi kosteuden suhteen. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan tässä lähipäivinä!
Pahoin pelkään, että tästä blogista alkaa hiljalleen muodostua pentu- ja koiraranttausareena. Katsotaan nyt, miten homma etenee, mutta olisi joka tapauksessa hauskaa laittaa pienen vaiheita muistiin. Ensi maanantaina menemme katsomaan “Dossia” sisaruksineen ja selvittelemme käytännön kuvioita kuntoon. Lauantaina 5.6. käymme sitten hakemassa pienen mukaamme. Sitä ennen kämppä kokee mullistuksia pentuaitojen, lattiapinnoitteen ja muun säädön johdosta - eikä taas kerran vähiten siksi, että löysin lisää koiperhosia ja tällä kertaa jopa yhden toukankin vaatekaapistani…
Muovilaatikoihin, seetriin ja koipalloihin pitäisi siis jostakin keksiä valuuttaa.Lisäksi tulevat kissan rokotukset, “kampaaja” ja feromonihaihdutin (sen pitäisi rauhoittaa Faustia pennun suhteen), koiran hinta (sijoitusnarttu on onneksi suhteellisen edukas), pentupiikit ja ruoka, lattian pinnoite ja kaikenlainen sälä. Talutushihnoja, pari kippoa, pantoja ja muuta vastaavaa sentään on jo. Autovaljaita ei kannata kuulemma ostaa ennen puolen vuoden ikää, sanoi kasvattaja (koko alkaa olla siinä vaiheessa oikea) ja muutakin saa onneksi koottua tässä ajan mittaan, mutta nuo isommat summat muodostavat aikamoisen säädön - koska olen saanut viimeksi palkkaa maaliskuussa, alan olla pahemman kerran veloissa ja peeaa. Jotenkin tästä varmaankin taas selvitään ajan myötä, vaikka nyt vähän hirvittää.
Ajatuksia on, mutta keskittyminen ei tahdo riittää. Olen huhtikuun alusta ollut gradulomalla, joka saa minut jälleen kerran kaipaamaan akateemista vapautta sellaisissa määrin, että sydän on pakahtua. Melkein kaksi viikkoa siihen meni, että sain jälleen työstäni kiinni, mutta nyt jokainen muuhun hommaan kuluva päivä - jopa tunti - harmittaa, kiusaa ja stressaa. Päh, joku peli lauantaina, ei olisi aikaa keskittyä! Turku, schmurku, pitäisi käydä moikkaamassa väkeä ja hakemassa kauriinnahkoja, mutta sitten jää kaksi hyvää kirjoituspäivää väliin!
Eiköhän tämä rähinä tästä vielä ota hiljentyäkseen, kunhan minun pitäisi taas tehdä oikeaakin tutkimusta, ei vain laittaa muiden keräämiä tietoja omin sanoin peräjälkeen. Aika joka tapauksessa tulee loppumaan, kuten aina. Tällä kertaa kuitenkin minulla on gradun edes jonkinlaiseen järjestykseen laittamiseen ennen kesäkuun puoliväliä aidosti tehokas motivaattori, joka on jompikumpi noista ruskeista putkuloista täällä.
(Tässä postauksessa on monta linkkiä lisäinformaatioon kuvien tai tekstin muodossa. En halua mainita nimiä liian suoraan, ettei tekstini näkyisi turhan korkealla hauissa.)
Koiranottosuunnitelmani synty lienee jo melkein kymmenen vuoden takana. Joskus vähän yli parikymppisenä tapasin maailman kauneimman koiran Taigan ja päätin, että paimensukuinen lapinkoira on myös minun koirarotuni: koiran näköinen, arkaainen, karvainen, ihmisystävällinen mutta silti ovela ja omapäinenkin. Koirakuume on välillä laantunut, välillä lisääntynyt, mutta missään vaiheessa se ei ole poistunut. Luojan kiitos tuo nykyinen siippani on riittävän koiraihminen hingutakseen itsekin pentua. Pahan rajoituksen olen kyllä siltä taholta saanut: gradu pitää tehdä, ennen kuin pentu saa tulla.
Joulun alla ystäväpariskunta kuitenkin meni tekemään kriittisen vedon ja ottamaan itselleen belgianpaimenkoiranpennun. Tämän seurauksena minulle kävi ns. perinteisesti ja laitoin postia jo aiemminkin löytämääni länsiuusmaalaiseen kenneliin, jonka pitäjät vaikuttavat riittävän täyspäisiltä, nuorilta ja hauskoilta (ja toinen on vielä folkloristikin!). Ja niinpä niin, pentusuunnitelmia oli kevääksi, ja ehkäpä suorastaan “valitettavasti” juuri sellaisesta yhdistelmästä, mistä olen haaveillut. Molemmat vanhemmat ovat parkin/riistanvärisiä ja hyväluonteisia, emo kuulemma oikein toimiva ja rauhallinen kaupunkikoira, vaikka sen perhe (sijoitusnarttu kun on) harrastaakin ilmeisesti myös vaellusta. Lisäksi kennelinomistajatyttö oli itsekin sitä mieltä, että sijoitusnarttu voisi sopia myös meille oikein hyvin, aivan kuten olin aiemmin toivonutkin.
Ja nyt, itse asiassa eilen, sain mailia, että Unna-emokokelaan juoksu on alkanut. Jos kaikki menee hyvin, astutusta koetetaan parin viikon kuluttua. Sitten alkaakin jännittäminen - ja jos sopiva narttupentu ilmoille putkahtaa, meillä saattaa olla heinäkuun alussa pieni ja pörröinen otus huolehdittavanamme! (Täältä löytyy hyvää esimerkkikuvitusta emon omasta pentueesta - etenkin viimeisen otsakkeen alaiset kuvat ovat maailman söpöimpiä)
Iip.
Sitten pitäisi vielä joku gradu pulauttaa tässä muutaman kuukauden sisään ulos… Öh.
