Tiuku

Mennyt vähän satunnaiseksi tämän blogaaminen - sekä aihepiiriltään että ajankohdiltaan. Pitääpä kuitenkin nyt linkata mainio, FB:ssä kiertänyt Elävän Arkiston blogijuttu, jossa puututaan etnisyyden ruotimiseen uutisoinnissa: Vakkasuomalainen luterilainen pahoinpiteli vaimonsa. Enpä tuota paremmin osaisi sanoa. Lueskelin joskus aattopäivällä Hesarin netistä Sellouutisointia ja vetäisin pavun sieraimeen välittömästi lukiessani Marketta Kokkosen kommentin siitä, kuinka maahanmuuttajien kotouttamisen suhteen Espoossa on nähty vaivaa. Miten maahanmuuttajuus nyt tälläkin kertaa muka liittyy selvään mustasukkaisuusdraamaan, jonka syypäänä olisi aivan yhtä hyvin voinut olla kuka tahansa, ikään, sukupuoleen tai etnisyyteen katsomatta?!

Samoin tänään hermostutti Metro-lehden toteamus siitä, kuinka ampuja oli “paha” - ehkä niinkin, ainakin toisten ihmisten tappamisen suhteen, mutta itseäni mietityttää pahuuden sijaan enemmän taustalla oleva inhimillinen tragedia - mustasukkaisuuden tuoma hulluus, joka ajaa ihmisen äärimmäisiin tekoihin yli järjen rajojen. Omaa näkemystäni pahuudesta edustaisi paremmin jokin huvikseen tyyppejä ampuva henkilö, joka pakenisi Bahamalle myhäilemään tekoaan, omaa valtaansa ja muiden heikkoutta eikä lainkaan tappaisi itseään.

Ei tästä aihepiiristä kuitenkaan sen enempää, muuten tulee uusi hermostus. Jonakin päivänä tosin aion kiihdyttää itseni vielä pyhään raivoon kirjoittamalla sioista, kanoista ja nykyisen suurtilamaatalouspolitiikan aiheuttamista ongelmista. Mutta en nyt.

Häiritseviä ja surullisia tapahtumia tämän päivän kotimaan uutisissa. Koska tapanani ei ole moisiin puuttua, en ala kummemmin tapahtunutta repostelemaan nytkään. Sen kuitenkin tahdon sanoa, että on aivan turha jeesustella väkivaltaleffoista ja tietokonepeleistä. Väitän, että niillä on hieman merkitystä (tämänhän moni kavereistani visusti kieltää) - mutta väitän silti vahvasti myös, ettei se merkitys ole _lähellekään_ aikaisemman koulukiusaamisen vaikutusta kyseisenkaltaisiin sattumuksiin. On pelottavaa kyetä hahmottamaan, minkälaiset tapahtumasarjat johtavat siihen, että satunnainen tyyppi alkaa ihannoida oikeuden omiin käsiinsä ottavia ja kurjan elämänsä tyylikkäästi (…) päättäviä ikätovereitaan.

Jos vaikka ei puhuttaisi niistä peleistä tai nuorten mielenterveystyöstä, vaan peruskoulussa tapahtuvasta koulukiusaamisesta? Se kun tuppaa jättämään melkoiset arvet, vaikka homman kykenisi käsittelemäänkin vähemmän muuta ympäristöään vahingoittavalla tavalla.

En usko olevani ainoa, joka tuntee huonoa omatuntoa siitä, ettei ehdi tai jaksa seurata kaikkia sellaisia foorumeita, jotka olisivat uran, yleissivistyksen tai harrastuneisuuden suhteen hyödyllisiä. Silti moisesta onnistuu jollakin tavalla lannistumaan. Kun ystävän jaikufiidi täyttää koko Jaikun parin päivän ajalta täynnänsä fiksuja keskusteluja ja kommentteja median ulottuvuuksista ja mielenkiintoisista linkeistä, alkaa vähemmästäkin nolottaa. Miksen minä jaksa seurata delicio.us:ia, miksen lukea reddit:iä tai jotain vastaavaa uutissyötepalvelua, miksen tutkia oman alani ajankohtaisia artikkeleita? Miksen edes Second Lifessä (jossa olen käynyt harvakseltaan viimeisenä parina kuukautena sekä jumittavan netin että etenkin tämän #!&%* ranteen vuoksi, se kun ei lainkaan siedä ctrl-alt-hiiri -yhdistelmää) jaksa perehtyä ajankohtaisiin kuulumisiin - edesedes Caledonissa, joka nyt on ihan pikkuinen osa koko maailmaa - vaan lähinnä jumitan omalla tontillani siirrellen koivua tai animoitua oravaa metrin verran oikealle tai vasemmalle?

Mutta ei - vastaanottamani informaatiotulva saattaa olla tällä hetkellä pienempi kuin geneerisellä opiskelijalla, mutta en silti jaksa. Minun tietoympäristöni rajoittuu tällä hetkellä onnellisesti Hesarin verkkoliitteeseen (jota luenkin pari kertaa päivässä), Facebookiin (…) ja ihmisten blogeihin. Niistäkään en oikeastaan jaksa lukea sellaisia, joissa kerrotaan laajemmalti fiksuista ja koherenteista aiheista, vaan olen kiinnostuneempi ihmisten kuulumisista ja lyhyistä, mielenkiintoisista ja elämänläheisistä ajatuksista. Pari kertaa kuussa voin lukea National Geographicin History Newseistä obskuureja juttuja, koska ne ovat viihdyttäviä. Netistä surffaan satunnaisesti asuntoja, mahdollisia Brittien matkakohteita ja projektiin liittyviä linkkejä, esim. tänään tietoa villalankojen pesemisestä virtsalla (jos joku sattuu tietämään tästä jotain, saa kertoa :).

Ei auta, vaikka minulle kerrottaisiin, ettei kaikkea tarvitse tietää. Haluaisin kuitenkin olla enemmän kärryillä kuin nyt. Vaihtoehtoista toisaalta olisi olla ihan megaguru historia- ja käsityöjutuissa, jolloin antaisin itselleni luvan olla tietämätön maailman menost, mutta en minä niitäkään kirjoja jaksa nyt riittävästi lukea.

Tunnen itseni vähän väsyneeksi ja aika tyhmäksi. Se ehkä johtuu vain, no, väsymyksestä. Ja stressistä. Ja siitä, että tämä krpleen käsi alkoi taas vaivata ilkeästi, kun olen kehrännyt hieman turhankin antaumuksella. Diipadii.

Koko syksyn asiaa pohdittuani vaihdoin Bäckedalsapuskoissani normiruoasta kasvisruokaan. Eihän tässä ole enää kuin kaksi kuukautta jäljelläkään.

Syitä on oikeastaan kaksi: oma hyvinvointi ja ruoan eettisyys. Kun päivässä syö kaksi  ruokaa, toisen puoliltapäivin ja toisen viiden maissa, alkaa hiljalleen tökkiä, kun molemmilla ruokailukerroilla on lähes poikkeuksetta lihaa tai harvemmin kalaa jossakin muodossa. Minun energiankulutuksellani, kun työni on lähinnä tuolissa istumista ja langan kehräämistä, ruokaa tulee vain syötyä yksinkertaisesti ihan liikaa, vaikka kuinka yrittäisi ottaa pieniä annoksia. Nahkaa pehmittäessä saakin sitten syödä melkein luvan kanssa vähän enemmän, mutta joka tapauksessa falukorv, blodpudding, paksut, paistetut sianlihaviipaleet (=fläskkött) ja muut periruotsalaiset herkut eivät aina ihan kolahda.

Toinen syy on tehotuotettua lihaa kohtaan tuntemani vastenmielisyys. Yritän itse itselleni ruokaa ostaessani välttää kanan- ja sianlihaa, mutta en kieltäydy, jos niitä minulle jossakin tarjotaan. Välillä sorrun myös makkaraan ja satunnaisesti pekoniinkin (Briteistä sai sekä luomu- että vapaana kasvanutta sellaista!), mutta yleisesti ottaen pyrin ostamaan nautaa (ilmastoparka), lammasta ja kalkkunaa. Eläinoikeusjärjestöjen viimeaikaisiin paljastuksiin uskon lähes varauksetta, sillä lopetin sianlihan aktiivisen syömisen jo useampi vuosi sitten. Työkaverini, joka on maatalossa kasvanut ja siinä mielessä järkevästi eläimiin suhtautuva ihminen, kertoi itse lopettaneensa sianlihan  kulutuksen oltuaan aputöissä sipoolaisella sikafarmilla ja nähtyään, miten periaatteessa hyvämaineisella tilalla siat liian ahtaissa (mutta yleisesti hyväksytyissä) karsinoissaan pureskelivat toisiltaan korvat ja saparot turhautumisessaan. Jos eläin sairastui, se ammuttiin heti, sillä eläinlääkärin kutsuminen olisi tullut kalliimmaksi kuin lihan menettäminen. Satunnaisia kuolleita eläimiä löytyi noin kerran viikossa useamman sadan sian sikalasta. Kuolinsyytä ei koskaan tutkittu.

Minua koiraihmisenä kaverin kertoma järkytti aika lailla, sillä olen antanut kertoa itselleni sian olevan yhtä fiksu kuin koirankin. Älykästä luontokappaletta kohdellaan pääosin vain kasvavana lihavarastona, joka ei saa elää lajilleen millään tavoin tyypillistä elämää. Broilereilla ei ole erityisesti älyä päässä, mutta täysin epäeläimelliset olosuhteet ja tarpeeton kärsimys on silkkaa piittaamattomuutta niistä, jotka eivät voi itseään millään tavalla suojella.

Lihanaudat viettävät koko kesänsä ulkosalla, toisin kuin navetoihin monasti suljetut maitolehmät.  Ylipäänsä lehmät eivät elä tai lypsä, jos niitä kohdellaan huonosti. Lampaita on taloudellisesti kannattavaa pitää ulkona, ja ne pärjäävät siellä mainiosti pikkupakkasellakin. Kalkkuna vaatii kokonsa ja luonteensa vuoksi paljon enemmän tilaa kasvatukseensa kuin litteänä pieneen tilaan mahtuvat kukonpoikaparat. Riistasta ei edes puhuta - metsästä ammuttu liha on lihaa parhaimmillaan.

Koska koulu muuten ekologishenkisestä luonteestaan huolimatta hankkii edelleen tehotuotettua teollista ruokaa (tästä voi syyttää hyvin epäekologishenkistä ja taloudellista emäntää) ja painottaa tarjottavassa ravinnossa edullisia raaka-aineita, pitäydyn seuraavat kaksi kuukautta pääosin kasvisruoassa. Ajattelin muutenkin siirtyä aikaisempaakin kasvispainotteisempaan ruokavalioon kotiin päästessäni, vaikken lihansyöntiä aio kokonaisuudessaan jättääkään. Jollakin tavalla sitä on omatuntoaan hyviteltävä.

Eilen oli bile, johon ei aluksi pitänyt mennä, mutta sitten kun metelöivät teeveehuoneessa oman huoneeni yläpuolella, päätin osallistua. Join venäläistä vodkaa ja lauloin ensimmäisen kerran elämässäni Sing Staria, mikä oli vähän lannistava kokemus, kun flunssa painaa yhä siten, että ääntä ei ole. Ihan symppis, mutta aika pieni metalistipoika, johon en ole niin kauheasti kiinnittänyt aiemmin huomiota, päätti halailla ja lopulta tunnusti, että olen kuulemma varsin kiva. Tämä aiheutti hieman kiemuroita ja minulta loppujen lopuksi aika tiukkasanaisen ilmoituksen siitä, missä menee minun rajani. Nyt huvittaa, mutta samalla mietityttää, miten nyt olisi aikuinen ja saisi pojan olemaan nolostumatta eilisen tapahtumien johdosta. Täytyy yrittää jutella ja olla kovasti kaveri, joskin sitten pelkään, että saan stalkerin. Yngh, on tämä nyt hankalaa - söpö poika on poissa viikonlopun ja minä saan heti toisesta riippakiven. (: Ääh. Toivottavasti muut eivät nyt vetäneet mitään juoruiluun sopivia johtopäätöksiä. Poltin eilen myös pitkästä aikaa tupakkaa, joka ensin aiheutti sellaisen “taitaa olla pakko ostaa oma aski” -fiiliksen. Tänään maistuu suussa savulle ja tervalle ja on jotenkin epävakaa olo, joten ei oikeastaan teekään enää sitä mieli. Hyvä niin, parempi olla totuttautumatta uudelleen, vaikken koskaan polttaessanikaan paljoa polttanut.

Irkissä ihmiset pyrkivät välttelemään Jokelaa aiheena ja väheksyvät tai hiljenevät, mikäli siitä alkaa puhua. Mutta mitäpä voin sille, että minua tapahtunut häiritsee, eikä täälläkään ole ketään, jonka kanssa asiasta keskustella? Jollakin tavalla se, että pystyn näkemään sen kahelin motiiveja ja tietyllä tasolla ymmärtämään (joskaan en hyväksymään) tuollaista teiniangstista, ihailun ja vihan sekaista ratkaisua, kalvaa. Olisi helpompi vain kauhistella, että miten kukaan voi päätyä moiseen, ja vihata tyyppiä ehdoitta. Kummallinen tapa tämä ymmärtämiseen pyrkiminen, vaikkei se tarkoitakaan missään nimessä hyväksymistä.

Mutta häiritsevä, ajatuksiin soluttautuva tapahtuma tuo oli. Minusta on suuresti, valtavasti eroa siinä, kuoleeko ihmisiä onnettomuudessa vai siten, että joku on erityisen tarkoituksellisesti, suunnitelmallisesti päättänyt tappaa.