Tiuku

Otsikko noudattelee erästä Mentalwearin paitaa.

Puuh-puuh-puuh - työpäivä tietokoneen ääressä saa muistamaan koko ajan uusia opeteltavia asioita ja keskeneräisyyksiä. Syksyllä alkava Ötzi-näyttelymme kun sisältää osin minun tekemiäni työnäytöksiä ja erinäisiä työpajoissa tehtäviä juttuja, joita minun pitäisi tässä seuraavan parin viikon aikana, ennen seuraavaa pedakokousta, kehitellä. Kun tekstiilityöt eivät voi olla ainoa puuha, vaikka lampaat vasarakirveskulttuurin aikoihin Suomen alueelle saapuivatkin, pitäisi pohtia jotakin riittävän helppoa opetettavaa ja hankkia niihin materiaalit. Olen jo pitkään halunnut itse opetella punomaan pajukoreja, mutta materiaali pitäisi käydä keräämässä palttiarallaa Nyt, eikä lumen määrä pusikoissa oikein rohkaise puuhaan. Jos olisin jollakin hämmästyttävällä kaukonäköisyydellä tajunnut käydä viime kevättalvella niittämässä rannastamme järviruo’ot, olisi minulla nyt täydellistä ruokomateriaalia mattojen ja muun punomista varten, mutta kuka kuvittelee minun kykenevän moiseen ennaltasuunnitteluun? 

Ajan huomenna töiden ja jättilumipyryn jälkeen kotikotiin lämmittämään taloa isän ja äidin ollessa ulkomailla. Sunnuntai-ilta kuluneekin rattoisasti, kun ensin jätän auton postilaatikolle, tarvon lumessa 300m traktorille, auraan pihatiet ja autotallin edustan, haen auton,  laitan ensimmäisen pesällisen uuniin, sytytän keittiön hellan lisälämmön saamiseksi ja käyn vielä pari kertaa lisäämässä pannuhuoneessa. Maanantaina pitää sitten aurata vielä mökkitiet ja serkun piha. Helsinkiin palaan tiistaiaamuna, illalla broidin pitäisi olla jo pitämässä taloa lämpöisenä. Palaan sitten perjantai-illasta tiistaiaamuun kestäväksi ajanjaksoksi Porvooseen toistamaan suurin piirtein samaa kuviota, tosin tällä kertaa Pekka ja kissa seurani ja toivottavasti vähemmällä lumella. Näiden reissujen aikana minun pitäisikin sitten käydä kahlaamassa niiden pajujen ja ruokojen perässä, josko hommasta tulisi edes jotakin. Huhtikuun gradunteon lomaan olenkin jo sitten sopinut peurannahkojen hakureissun Turkuun - muutenkin kalenteri näyttää täyttyvän uhkaavasti. Milloinhan se gradu oikein sitten ehtisi edetä jonnekin?…

Huh. Jos jatkaisi töistä panikoimista, tai ainakin oikolukemista.

Yritän kovasti opetella neulomaan  puikoilla. Sanna, joka neuvoi minulle sukan kutomisen hienouksia, on ollut säännöllisen järkyttynyt kummallisista virheistäni, mutta hiljaa hyvä tullee. Yhdet, ei niin kovin mallikelpoiset, sukat sain jo valmiiksi. Pekan synttärilahjasukista valmistui synttäreihin mennessä tosin vain toinen - viime viikko oli niin töissä kuin muussakin elämässä turhan vauhdikasta ja stressipitoista haipakkaa, josta nyt pitäisi yrittää toipuakin.

Tässä vaiheessa vuotta alkava joululahjapaniikki on jokavuotinen ilmiö. Sen siitä saa, kun haluaa valmistaa edes osan lahjoista itse. Vanhemmille minulla on sentään jo lahjaidea, jonka toteuttanen, kunhan saan selville marraskuun lopullisen rahatilanteeni (hampaan posliinitäyte vie 300 euroa), mutta jotkut onnelliset tai onnettomat saanevat joka tapauksessa sukkiakin.

Hinguttaisi kovasti kehrätä rukilla tai virittää pystykangaspuut kutomiskuntoon, mutta aika ei anna myöten. Käsitöitä on tullut tehtyä syksyn mittaan melko vähän ja sekin vähä on tosiaan rajoittunut puikoilla neulomiseen. Töissä on ollut hoppua, kotona myös, enkä ole saanut mahdutettua kalenteriin käsityöiltoja. Olen lupaillut sellaisista ilmoittelevani, mutta luulen, että ensi viikkokin saattaa olla vielä liian täyteenahdettu moiseen.  Katsotaan kuitenkin, ilmoitus vapaasta illasta saattaa tulla hyvinkin lähellä suunniteltua ajankohtaa…

Tiistaiset käsityöillat ovat alkaneet mukavasti. Eilen väkeä oli lisäkseni paikalla neljä, mikä oli oikein sopivasti. Omat projektit etenevät edes jonkinlaista vauhtia, kun samalla voi juoda mehua tai teetä ja höpistä satunnaisuuksista ja kädentaidoista.

Muinaismekko paljastui viimeistelynsä osalta varsin työlääksi operaatioksi. Vaikka oikeastaan olisi eilen pitänyt keskittyä tiukasti vain sen kuntoonsaattamiseen, sorruin kuitenkin kehräämään värttinällä joksikin aikaa: viimeviikkoinen eläinlääkärikäynti rastatakkujen leikkaamisineen tuotti hulppeat 92 grammaa kissankarvaa, joka kiertyy sievästi tummanharmaaksi ja hyvin pehmeäksi, joskin kissanhilseiseksi langaksi. Kenties saan vielä vuoden-parin sisään Faustista kerättyä niinkin paljon villoja, että voin tosiaankin tehdä siitä rukkaset vielä sen elinaikana.

Sain vihdoin viimein myös haettua Kauppatorilta purkkiyrttejä, jotka laitoin eilen altakasteluruukkuihin, multaan ja ikkunalaudalle auringonpaisteeseen. Toivottavasti ne nyt suostuvat kasvamaan, kun ovat aikamoisessa sumpussa toistensa kainalossa. Kissa ei näemmä napostele yrttejä lainkaan samaan tapaan kuin muita kukkasia, ne maistuvat mitä ilmeisimmin ja kissan ilmeistä päätellen Väärältä - eikä se, että Faust satunnaisesti nappaa jokusen lehden liene pahaksi sille eikä minulle.

Olli lupaili viikonloppuna mökillä, että voisi tehdä minulle lyhyemmät välipuut pystykangaspuihini. Tämä olisi toki erittäin näppärää, nyt kun puut eivät mahdu seisomaan huusholliimme, vaikka niille on jätetty oikein omaa tilaakin. Uudet tukit olisivat ehkäpä sinänsä fiksumpi veto kuin nykyisten lyhentäminen, kun homma olisi kuitenkin lähestulkoon sama ja mahdollisuus leveiden kankaiden kutomiseen kuitenkin säilyisi.

Kenkiin pitäisi tarttua, mutta harkitsen niiden ottamista mukaan kesälomareissulle ja ompelemista vaikkapa laiturilla paistatellen. Muutaman tunnin rupeama kuitenkin tuntuu kenkähommissa varsin lyhyeltä, vaikka toisaalta Hannakin näkyi eilen pääsevän hyvin vauhtiin. Lisäksi jossakin vaiheessa pitäisi kunnostaa viikinkiteltta Saltvikia varten. Paljon puuhaa, vähän aikaa, kun töissäkään ei käsitöille riitä kirjoitushommien painaessa yhtä paljon energiaa tai tunteja kuin keskiaikanäyttelyn aikaan.  No, ennenkin on pärjätty hakaneulojen avulla…

Oijoi tätä kesäkauden alkua ja hiljalleen heräävää projektipaniikkia. Kaikenlaista pitäisi saada valmiiksi, vaikka tämäkin kesä jää valitettavan vähähisteliseksi.

Antikristuksen yöhön sain tehtyä 1420-luvun houppelanden, jonka värjäsin Pukkisaaressa sipulinkuorilla ja raudalla samean sammalenvihreäksi. Sipuliväri oli toivottua keltaista ruskeampi, mutta rautavitrillillä aikaansaadusta vihreästä tuli kuitenkin jokseenkin siedettävä - “väriseni”, kuten Jenni totesi. En purettanut kankaita etukäteen vaan toivon raudan hoitavan värin kiinnittämisen kankaaseen. Aamutakiltahan mokoma kaapu turkisreunuksista huolimatta näyttää, mutta olkoon. Kun kuvia pelistä joskus ilmaantuu nettiin, linkitän kuvaan.

En ole kuitenkaan suunnitellut juurikaan keskiaikailevani tänä vuonna - tapahtumista ehdin lähinnä Saltvikiin ja Muinaismarkkinoille (no, teoriassa myös Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoille, mutta epäilen syvästi jaksamistani elokuussa kiireisten viikkojen jälkeen). Se tarkoittaa, että viime kesänä vähemmälle jääneet muinaissuomikamat pitäisi päivittää.

Pystykangaspuilla kutomaani päällysmekkoon pitäisi saada vihdoin viimein kudottua myös lautanauhareunukset niihin reunoihin, joissa jouduin loimen vain katkaisemaan. Lisäksi kangas pitäisi tämän suorituksen jälkeen pestä, pingottaa tai silittää oikeaan muotoon ja viimeistellä ylimääräiset langanpäät. Mekkoon pitäisi myös ehdottomasti kutoa lautanauhavyö itse kehrätyistä langoista.

Nahkapaitaan pitäisi ommella rohdinpellavasta aliset, jotta hommasta tulisi kokonainen mekko, ja paita pitäisi viimeistellä. Tämän voinee hätätilassa kuitenkin tehdä vasta syksyllä.

Tarvitsen ehdottomasti uuden alusmekon. Kysymys vain kuuluu, tehdäkö se polkukangaspuilla kudotusta valkoisesta pellavasta vai kaupasta ostetusta pellavakankaasta. Alun perin ajattelin tuota kutomaani pellavaa 1800-luvun paitaan, mutta nyt vähän kyllä hinguttaisi käyttää se enemmän tarvittavaan alusmekkoon. Aloitin itse asiassa Grunwaldissa viime vuonna  rohdinalusmekon tekemisen, mutta olen kadottanut leikatut kankaat salaperäisesti jonnekin. Joskus ne varmasti löytyvät, mutta milloin?…

Minulla on peräti kaksi paria nahkatossuja pahemman kerran kesken. Nahan ompelu vaatii projektiajattelua ja vedellä lotraamista, joten homma tarvitsee suunnittelua ja aikaa. Molemmille sanon yh. Jos jollakulla on vastaava projekti, nahkaompeluseuraa otetaan erittäin ilolla vastaan.

Onneksi minulla on siedettävä, joskaan ei käsin kudottu, viitta sekä pitkät ja lyhyet neulakinnassukat. Soljet ja ketjulaitteetkin minulle yhä kelpaavat. Pipon voisi tehdä mahdollisuuksien mukaan käsin kudotuista aineksista - itse asiassa minullahan on kesken se Kaarinan puvun mallin mukaan tehty pystykangaspuupipa, mutta kun mokomasta lähtivät loimet katkeilemaan niin pahasti, että homma jäi aikanaan Bäckedalissa kesken… No, jos Pekka saisi joskus lyhennettyä pystypuitteni tukkia niin, että ne saataisiin seisomaan paikalleen kämppäämme, voisin ehkä yrittää ehtiä kutoakin jotain.

Joskus pitäisi  saada myös hamppu, jota minulla on esiliinaa varten melkoisesti, kehrättyä. Haluaisin vain kyetä päättämään, aionko tehdä koko homman värttinällä vai käyttää myös rukkia.  Hamassa tulevaisuudessa valmistuu sitten ehkä se pystykangaspuilla kudottu hamppuesiliinakin… Lisäksi haluaisin ehtiä kehräämään villaa erityisesti rukilla, kun nyt hankin synttärilahjakseni käsityöläiseltä uusia puolia ja  rullatuolin niitä varten. Tarvitsisin myös uusia värttinöitä eri painoilla - erityisesti kertausvärttinän - ja muuta pientä käsityösälää. Äh, aika ei millään riitä kaikkeen…

Mutta, jonkinlaisia käsityöillanistujaisia olisi kyllä kiva järjestää tämän projektivuoren varjolla ja sosiaalisuuden toivossa. Kysynkin nyt pienenä galluppina, kannattaako näin kesällä kutsua ihmisiä säännöllisesti sohvalle väsäilemään ja sopiiko niinkin myöhäinen ajankohta kuin klo 19? Meillä saa kyllä sitten halutessaan viipyä vaikka yhteentoistakin, ja Kruna on helppo saavuttaa moninaisista suunnista. Päivävahtoehtoina olisivat tiistai ja torstai. Vastatkaa joko kommentteihin tai mailitse?

No niin - lähestyvät tuparit syövät kriittisesti aikaa graduaineistoon uppoamisesta. Tämän päivän puoliturha teko oli rukin puhdistaminen vihdoin viimein inhasta siihen pinttyneestä moskasta (tosin osa liasta oli niin tiukassa, että saa jäädä todistamaan sen vuosista satakuntalaisella navetanvintillä). Puhdistin osat, viritin rihman paikalleen ja a vot, sehän toimii eikä edes kitise!

Seuraava etappi onkin rukin rullan toimittaminen Kuggomiin, josko sieltä saisin tilattua kolme samanmoista lisää rullatuoleineen (jolla kansatieteellisesti tarkoitetaan siis puolille eli rullille tarkoitettua telinettä). Hihii! Hahaa! Rukki!

Ögblää. Palautin seminaarin taas kerran deadline komeasti ylitettynä lauantai-iltana - 29 sivua siitä kasautuikin. Kun muutenkin nukuttaa epänormaaleja määriä, oli työn raapiminen kokoon melkoisen tuskan takana, etenkin, kun museon 50-vuotisjuhlat vaativat semiaktiivista suorittamista sekä viikolla että lauantaina (että erityisesti sunnuntaina, olipa hulina sekin). Olenkin omistanut tämän viikon käytännössä palautumiselle ja huushollin kuntoonlaitolle, ei tule muuten mitään mistään. Olen koko ajan töissäkin kiukkuinen ja nyreä kuin siili räntäsateessa. Jos itsenäisyyspäivä olisi vaikka joulunalussiivouspäivä…

Mutta syykin siihen oli, miksi minun piti  alun perin tulla tämä juttu kirjoittamaan: kehräsin juuri äsken Faustin karvasta lankaa! Enhän minä ole kissankarvaa paljoa jaksellut säästellä, mutta nyt, kun otuksen harjassa oli sovelias tuppo, piti testata - eikä karvaan ole näemmä minkäänlaista tarvetta sotkea lampaanvillaa, se kehräytyy itsessään oikein nätiksi, joskin vähän pörröiseksi harmaaksi langaksi. En ehkä kuitenkaan ala tehtailemaan kissankarvarukkasia ajatellen kyseisen otuksen vihaa harjaamista kohtaan. Onpahan kuitenkin kotona ihan oma villantuottajaeläin.

Värttinäviritystäni voisi myös käyttää esimerkkinä siitä, että kyseinen työväline on suurin piirtein maailman yksinkertaisin kapine. Otin laatikosta puisen grillitikun ja tökkäsin sen tuikkukynttilään. Siinä se, oikein hyvin pystyi koekehräämään. (: 

Hei kaikki tytöt ja pojat! Haluatteko pehmeän ja sileän ihon? Eikö kaupan kuorintavoiteella tunnu olevan tehoja? Ei hätää, apu löytyy ruokakaapista!

Sekoita hienoa sokeria hunajaan siten, että seos näyttää hieman rakeiselta. Voit halutessasi testata kuorintavoiteen karkeutta kämmenselkääsi saadaksesi aikaan optimaalisen koostumuksen. Hiero valmistamasi tahna kasvoihisi silmänympärysihoa välttäen. Huuhtele pois lämpimällä vedellä. Ihosi on jälleen syksyisen kuulas, hehkuva ja pehmeä!

Kuorintavoide on puhdas luonnontuote, jonka päätymistä vaikkapa suuhun ei tarvitse pelätä. Pienenä miinuksena on seoksen tahmeus.

(Pohjaidean tarjosi huhtikuun Trendi.)

Tein lahjapussin pellavasta.

Korvaavana tekemisenä siivoamiselle laitoin kasvivärjäyskuvat Flickriin. Käykääpä katsomassa.

Krappijuuri- eli värimataraliemi lankoineen jäähtymässä:

Lankoja aidalla - värjäsin kyllä vielä vähän lisääkin.

Pikapäivitys: kaksi ylipitkää värjäyspäivää takana. Puretus vei jälleen kerran enemmän aikaa kuin kuvittelinkaan, samoin veden lämmitys puretusta ja värjäystä varten. Tänään aloitin kymmeneltä aamulla ja jatkanen noin kello yhteen, jonka jälkeen herään vielä kahdelta vääntämään napista keittolevyn pois päältä - jos alan huomenna keitellä ruokoja kolmea tuntia, en valmistu ikinä. Iso liuta kattiloita ja useampi keittolevy tietysti nopeuttaisivat tätä hommaa huomattavia määriä, mutta kun elän yhdellä 15 litran ja yhdellä 10 litran kattilalla, joissa voi värjäyksen lisäksi purettaa, sekä yhdellä kymmenen litran kattilalla, jossa voi vain värjätä ilman kemikaaleja, homma on väkisinkin hidasta. Olisi vain ollut varsin pop ehtiä huomenna Ropeconiin. Lisäksi ihmettelen, milloin aion suunnitella esitelmäni. Luultavasti lauantaina aamupäivällä, pahasti siltä näyttää…

Nyt sisähellalla humisee vielä krapin jälkiväri, joka ei näemmä näy oikein kiinnittyvän enää tummanharmaaseen lankaan. Sääli, lankaa on kuitenkin vain 100 grammaa, vaikka voisi olla kaksisataakin. Onneksi ensimmäinen väri onnistui mukavasti, vaikka hieman kirkkaampi tulos ei olisi ollut pahitteeksi. Sain kuitenkin tummanharmaasta kaunista marjapuuron- tai viininpunaista ja valkoisesta kohtuukirkasta punaista, joka tarttui hyvin myös rukilla kehrättyyn valkoiseen kerrattuun lankaan. Pihlajasta tuli rautalisällä valkoiseen vaaleaa vihreää ja harmaaseen käsin kehrättyyn “Ahdin parran väristä” harmaanvihreää. Koivu ja suopursu värjäsivät valkoiset vyyhdit kirkkaankeltaisiksi ja harmaat kauniin vihreiksi. Katsotaan, mitä järviruo’osta nyt loppujen lopuksi tulee - odotettavissa on jälleen jokin vihreän sävy. Myös mataravärjäys pitäisi vielä huomenna saada hoidettua, samoin suopursua olisi vielä jäljellä ämpärillinen, koivun ja pihlajan jälkiväreistä puhumattakaan… Huhhuh.

Joo, takaisin krappipadan ääreen ja mataraa pilkkomaan.

Kasvivärjäyksestä kiinnostuneet: menen siis ensi keskiviikoksi, torstaiksi ja perjantaipäiväksi Porvooseen mökille värjäämään. Sinne voi tulla kyläilemään halutessaan, iltaisin pääsee myös saunaan eikä makkaran tai vastaavan grillaamistakaan kielletä (ranta on huono aikuisille, mutta mahtava pikkulapsille). Keskiviikko menee varmaan pitkälti purettaessa ja kerätessä kasveja, mutta torstai ja perjantai ennen Coniin lähtöä ovatkin sitten työntäyteisiä. Mahtanenkohan ehtiä perjantaina Coniin lain (ja milloin ihmeessä aion tehdä sunnuntaisen esitelmäni?…)

Laalaa, aina tästä elämästä kehittyy ressi. Pelottaa, saanko kolmessa päivässä kuvittelemani lankamäärät värjättyä, kun värikasvitkin ovat vielä hieman hakusessa, koska en ole punninnut lankojani.  Ja se esitelmä. Ja tänään hakemaan äidin autoa lainaan ja huomenna Tammelan kautta Nakkilaan ja illaksi vielä Kemiöön, takaisin vasta maanantai-iltana. Onneksi Sampo hoitaa kissaa tästä illasta ensi perjantaihin.

Trallalaa. Tämä stressaaminenkin on ihan kokopäiväistä, kun työ ja harrastukset yhdistyvät jälleen.

Työ-työt etenevät hitaasti, mutta suhteellisen varmasti. Olen pessyt villaa, kehrännyt lankaa elokuun alun värjäyspäiviä varten, lukenut paikallisen työväenliikkeen , puuseppien ja (kaupunginosakirjan sanojen mukaan) “tasokkaan ja korkealuokkaisen” asuinalueen historiasta (viiden pisteen vihje: se kuviteltiin vuoteen 1963 asti liitettävän ilman muuta Helsinkiin, josta sen nimikin juontuu). Lautanauhaakin olen vähän kutonut. Tosin se eräs tietotekninen ikuisuusprojekti onkin sitten edelleen kesken ja luulen pomon nirhaavan minut tiistaina kesälomalta palatessaan. Ensi viikolla on Ihan Oikeasti pakko saada se homma raavittua kasaan, ettei käy huonosti.

Muuten ei jotenkin sitten etenekään. Nukun katkonaisesti ja huonosti, josta osittain voinee syyttää kuumuutta, ja tapojeni vastaisesti muistan uniani, valitettavasti. Kenties tämä on perussyy yleiselle maailman tyhmyydelle ja huonoudelle, jota on ollut ilmassa useamman päivän ajan. Hetkellisiä unohduksia tapahtuu, mutta ennemmin tai myöhemmin sydänalaa alkaa jälleen painaa ja leukoja kiristää. Kaipa tämä tästä - tälläinen olotila vain liittyy minulla yleensä syksyyn ja talveen, ei kuumimpaan kesään.

No, taukojakin on. Eilen uitiin Sorvalammella, tänään kävin maistelemassa noin neljää tai viittä erilaista pienpanimo-olutta Rautatientorilla. Huomenna lupailin toimia kuskina uimarannan suuntaan. Maanantaina noudatan keskiaikaista espoolaista tapaa ja hyppään laivaan, joka vie minut ja kolme kivaa ihmistä Rääveliin. Hyvä ruoka, parempi mieli, luulen.

Tänään opin, miten muinaissuomalaiset varmastikin keräsivät mataraa. Sitä ensinnäkin kerättiin paikoista, jossa se kasvaa laajana kasvustona ja jossa maa on pehmeää (kuten muurahaispesän kupeesta silloin kun on juuri satanut niin paljon, että pääosa muurahaisista on sisällä). Itse homma hoidettiin sitten kaivamalla matara ylös puska kerrallaan ja pudistelemalla pahimmat mullat pois ja sen jälkeen nyppimällä maassa näkyvät juuret vielä mukaan. Sitten mötit voitiin viedä kuivumaan ilmavaan paikkaan ja seuraavalla viikolla vain ravistella loput mullat pois ja pilkkoa juuret värjäystä varten. Juurta ei kannattanut puolestaan millään muotoa kerätä yksittäisistä puskista heinikkorinteestä ilman kunnon työkalua (esim. kuokkaa tai lapiota). Nyt tiedätte.

Joo, vaikka suuri osa ahomatarasta kukkiikin jo, keräsin juurta silti, kun nyt satuin Porvoossa käymään autoa korjauttamassa. Väristä pitäisi siis tulla tiilenpunaista, mutta vi får se. Katsotaan elokuun ensimmäisellä viikolla, saanko tuosta määrästä ja pienestä lankaerästä mitään irti - testaustahan tämä on joka tapauksessa, kun en jaksa sitä tässä kiireessä kilokaupalla maasta nyhtää. Meiltä ei sentään  näy matara loppuvan kotikonnuilta ihan heti, sillä nyt tarkennettuani silmäni ja aivoni bongaamaan hyötykasveista nokkosen lisäksi myös kyseisiä puskia vaikuttaa niitä olevan vähän joka kulmalla.

Nokkosta keräsin lähinnä yhden kastikkeellisen verran ruokakäyttöön ja pari puntillista kuivumaan, loppusijoituspaikkana kuivumisen jälkeen on näyttelymme tupa. Voisihan sitä koettaa talvemmalla museolla vähän työstääkin ihmisten kummastukseksi.

Siskokin sattui oleman kersojensa kanssa mökillä, joten kahlailin rantsussa ja keskustelin erinäisistä kaloihin ja veteen liittyvistä asioista. Tädin velvollisuus on taas hetkellisesti täytetty. Syksyn synttäreitä pitäisi alkaa tosin jo ajatuksella suunnittelemaan…

Sen lisäksi Micra ei enää nyi eikä sano PÖRRRR, vaan toimii kivasti ja kauniisti ja kiihtyy ja kaikkea! Ihan kuin silloin, kun se oli viimeksi kunnossa! (…) Isä hitsautti etuosasta katkenneen pakoputken naapurilla ja vaihtoi ranskalaistekoisen rikkinäisen tulpan ehjään (ne eivät osaa tehdä siellä autoja tai autonosia, tästä on isäni hyvin vakuuttunut - japanilaiset tulpat olisivat ihan eri asia). Kaipa tuolla sitten vielä syyskuuhun ajellaan, jei!

Grunwaldin jälkitunnelmissa hiljaisena työiltana selailin mainiota Neulakko-keskiaikablogia ja tulin samalla jatkaneeksi mielessäni ikuisuusaiheeksi muodostunutta telttakankaiden autenttisuus -pohdintaa. Sekä viikinki- että keskiaikamarkkinoilla kun näkee yleisimmin luonnonvalkoisesta puuvillakankaasta tehtyjä telttoja ikään kuin normin asemassa. Keskiajan jälkipuoliskolla puuvilla nyt olisi teoreettisesti ihan mahdollinenkin materiaali, tai näin minulle ainakin on väitetty, mutta epäilyttää kyllä sen käyttäminen täällä pohjolassa ja eritoten viikinkiaikatapahtumissa.

Koska erinäisillä muinaisuusorientoituneilla markkinoilla on tarkoitus kuitenkin yöpyä teltoissa useimmiten ainakin pari yötä, on nykypulliaisella suuri hinku saada tavaransa pysymään edes suurin piirtein kuivana ja sen myötä saada asuintelttansa kankaaksi jotakin vedenpitävää. Puuvilla on varmasti helppo vaihtoehto edullisuutensa ja helpon vesisuojattavuutensa ansiosta. Muut materiaalit herättävätkin sitten pohdiskeluja.

Susien teltoissa on käytetty “perinteisesti” paksua pellavahuopaa, joka on kyllä kivan näköistä, mutta tuskin yhtään sen autenttisempaa kuin puuvillakaan. Pellavasta lienee mahdollista vanhoinkin metodein kutoa hyvinkin tiivistä, mutta sen tuulen- ja vedenpitävyys sellaisenaan epäilyttää silti suuresti. Villa olisi luultavasti fiksuin materiaali, onhan sitä käsittääkseni käytetty purjeissakin ja kastuessaan sillä on joka tapauksessa taipumus hieman turvota ja siinä mielessä estää suoraa vesivirtaa taljojen, kameran ja kännykän päälle.

Mehiläisvaha olisi periaatteessa vedenpitävää. Ystäväpariskunta teki telttansa vanhoista armeijan villahuovista ja suojasi sen mehiläisvahalla, joka oli sekoitettu bensiiniin: vaha liukeni bensaan ja bensa puolestaan haihtui ilmaan puolen vuorokauden tuuletuksella. Kovin autenttiseksi ei kuitenkaan tätäkään metodia voi väittää. Melkein kymmenen vuotta sitten kokeilin silloisen avokkeeni kanssa suojata pellavahuopatelttaamme sulatetulla mehiläisvahalla huonoin tuloksin: mehiläisvaha jäähtyi lähes silmänräpäyksessä paksuiksi köntsiksi huopaan ja on sen jälkeen toiminut pääasiassa rumana mehiläishoukutteena (kyseinen teltta tulikin joskus vuosia sitten lahjoitettua susille :).

Pohdiskelimme tyttöporukalla Grunwaldissa, josko pellavakangaspalan voisi koettaa testinä upottaa sulaan mehiläisvahaan ja kuivattaa se sitten sen jälkeen. Vaikka materiaalit olisivatkin sinänsä autenttisehkot, määrät alkoivat kuitenkin epäilyttää: mehiläisvaha ei tuollaiseen projektiin tarvittavissa määrissä liene ollut kaikkein helpoimmin hankittavissa oleva materiaali täällä pohjoisessa ja sen käyttäminen telttaan kuulostaa hieman pöhköltä, kun muitakin käyttötarkoituksia olisi ollut. Siinä mielessä suojaaminen hylkeenrasvalla tai tervalla voisi olla autenttisempaa, mutta haju taitaisi olla nykyihmiselle kestämätön.

*edit* Unohtui sanoa: Nahka tietysti on fiksu ja  autenttinen materiaali. Savustamalla saa hirvisäämiskästäkin vedenpitävää, mutta nahan kuivattaminen sen sitten jossakin vaiheessa kuitenkin kastuessa on aika tuskaa, mikäli teltta ei ole kotamallinen rakennus, jossa pidetään tulta sisätiloissa. Viikinkiteltan malliin nahka ei siten tuntuisi aivan parhaalla tavalla istuvan. */edit*

Toki voidaan lähteä pohtimaan sitä, kuinka paljon telttoja noin ylipäänsä on käytetty, kun ainoat tuntemamme löydötkin taitavat olla ne Osebergin kuningattaren laivasta löytyneet [nyt saatan puhua läpiä päähäni, kun en ole perehtynyt aiheeseen tarkemmin]. Helpointahan olisi metsäolosuhteissa vain tehdä laavu kuusenhavuista. Jossakin telttojakin on kuitenkin kai voitu käyttää, ainakin nimenomaan laivoissa, joissa vedenpitävyys saa vielä metsääkin suuremman merkityksen. Tämä Oseberg-rekonstruktio on tehty pellavasta (.pdf), mutta esim. täällä pohditaan selvittämättömänä kysymyksenä Osebergin löytöjen tiimoilta, että “What was the nature of the fabric parts of the tent? There was no surviving linen (presumably what the sails and tents were made of) in either Oseberg or Gokstad, and the rest of the textiles were too damaged to reconstruct except for short sections of borði (”tapestry”).” Löydötkään eivät siis valaise tekstiilimateriaaliasiaa, niiden ainoastaan epäillään olevan pellavaa.

Tjoo. Kaipaisin mieluusti osallistumista tähän pohdintaan ja hyviä ideoita autenttisista telttakankaista ja niiden käsittelymetodeista. Kommentoikaa ihmeessä. Siinä sivussa voitte katsella Neulakon kautta bongaamaani linkkiä puolalaiseen keskiaikakaman verkkokauppaan. Tasan tälläisen lyhdyn ostin markkinoilta ehkä 25 euron hintaan, kun tuolla kaupassa siitä saisi pulittaa näemmä 65 euroa - katteet lienevät melkoiset. Puuvillaisia ja pellavaisia telttoja näytään myyvän aika tiukalla hinnalla myös sivuston tässä osassa. Oikein kivaa tavaraa tuolla kyllä myydään, ei siinä mitään, jos vain raha ei tuota estettä tilaamiselle.

Tauti hellittää. Edelleenkään en tosin suostu syömään kuin keittoa, kiinteä ruoka ällöttää ajatuksena. Kävin aamulla tentissä ja tulin kotiin nukkumaan (3h), heräsin tunti sitten ja yritän nyt laittaa keskiaikakirtleä sellaiseen kuntoon, että voin ommella sitä töissä iltavuorossa efektiivisesti.

Kuvaavia irkkiranttauspätkiä:

Tiuku> jaha, mä alan hahmottaa, miksi ne ovat tehneet joihinkin kirtleihin
sivunyörityksen
Tiuku> se ei johdu vain siitä, että se näyttää hauskalta
Tiuku> alkaa olla siinä rajoilla, saanko mä tuota pois päältä edes silloin, kun
alla on vain pellavamekko…
Tiuku> ja mä olen sentään tuhdissa kunnossa, mitäs sitten, jos mulla olisi vielä
kapeampi vyötärö

Töissä asiat etenevät jonkinlaista tahtia, kotona eivät ollenkaan. Työ tosin onkin tällä hetkellä se ykkösprioriteetti: pystypuut ovat ns. paskat, mutta ainakin loimi mahtuu niihin. Joku aamu pitää ajaa jonnekin Espoon tai Helsingin rantaan ja yrittää etsiä nyrkinkokoisia kiviä kangaspuiden loimipainoiksi, kun nuo Mynikseltä saadut riittivät käytännössä yhteen viriöön neljästä… Kaikesta sitä palkkaa nostaakin, kivien keräilystä. (: Suunnitelmana olisi, että Konsta tekisi joko kokonaan uudet puut tai minun puihini lyhyemmät tukit ja ne sitten vaihdettaisiin tuonne näyttelyyn, kunhan saadaan avajaiset järjestettyä ja kyseisellä museomestarilla on vähän enemmän aikaa. Eilen käytin myös 175 euroa Vaatoon ja kahteen kankaaseen keskiaikamekkoja varten. Valitettavasti en muistanut printata laskutuslomaketta, joten jouduin maksamaan omasta pussistani (ja visaltani), mikä tarkoittaa, että joudun tulemaan reilun viikon toimeen 30 eurolla. No, syödään sitten pakastinta tyhjäksi, en minä kai nälkään kuole.

Tässä siis lueskellaan Woven into the Earthia, piirrellään kaavaa alusmekolle ja panikoidaan siitä, osaanko tehdä kirtlen (peruskaavan pitäisi teoriassa olla ihan yksinkertainen, mutta näillä kropan muodoilla eteen saattaa tulla yllättäviä pulmia). Asiakkaita ei ole käynyt ensimmäisen aukiolotunnin aikana yhtäkään, mutta saanpahan keskityttyä hieman tuohon kirjojen tutkimiseen. Fiksu veto olisi myös ollut ottaa mukaan keskiviikon tentin opus, mutta enpä muistanut - ehkä huomenna sitten, tai sitten ei. Huomisen kannalta pitäisi tehdä myös suuri valinta: mennäkö käymään töiden eli kuuden jälkeen Porvoossa hakemassa ne pystypuut, poistamassa autonrenkaista nastat, tutkimassa isän työkaluilla Micran akun latausta (tällä hetkellä tosin oletamme, että virranjakajan kannessa saattaa olla halkeama, joka kai selittäisi osan ongelmista) ja imuroimassa auto vai käydäkö käsityötalkoissa Malmilla ihmettelemässä tietäväisempien edessä noita keskiaikapukukaavoja. Jälkimmäinen olisi aavistuksen vähemmän hektistä, mutta ensimmäinenkin pitäisi saada tehtyä. Seuraava mahdollinen Porvoopäivä onkin sitten torstai, koska maanantaina ja tiistaina on luettava tenttiin ja keskiviikkona olen töissä iltakahdeksaan.

Ihme aikataulupelleilyä tämä taas. Onneksi töissä voi istua ja perehtyä keskiaikaan melko rauhassa, ainakin vielä.

Kas, päivän ensimmäiset asiakkaat!

Värjäyskuvia löytyy tästä kokoelmasta ja prosessia Vähistä villoista.

Gäöääh. Menin aamulla klo 8:30 valmiine lankoineni (eilen illalla oli pieni henkilökohtainen bile, joka sisälsi lähinnä jeen huutamista ja ympäriinsä pomppimista, kun tajusin, että olen kehrännyt kaiken ja vähän ylikin) garverietiin. Tulin sieltä pois äsken, eli noin klo 1:30 yöllä. Toki kävin välillä lounaalla, päivällisellä ja vietin jopa tunnin väliaikaa huoneessani odotellessani kanervien kiehumista, mutta silläkin ajalla päivitin tuota toista blogia ja laitoin kuvia värjäyksestä Flickriin. Niin, ja iltapalallakin vietin ruhtinaalliset 20 minuuttia.

Eihän värjätessä varsinaisesti mikään valtava kiire ole, mutta kovin stressaavaa se on, kun pitää tuntikausia vahtia sitä sun tätä, odottaa, milloin jokin liemi on riittävän kylmä tai riittävän kuuma seuraavan vaiheen aloittamiseen ja panikoida heti, kun lämpötilat ohittavat yhdeksänkympin. Arvostan edelleen enemmän ihan perustyövaiheita. Ihmetyksekseni totesin, kun odotellessani kampasin vähän harmaata villaa ja aloin kehrätä jälleen värttinällä, että oikeastaan aloin prosessin aikana pitämään kyseisestä puuhasta aikaisempaakin enemmän. Hassua; luulisi, että 1400 metriä värttinällä kehrättyä lankaa tässä vaiheessa vähän jo nyrppisi.

Mutta tulihan sieltä jokin väri. Tyhmästi olen jo näemmä ehdollistunut, kun nähdessäni sammaleenvihreän lopputuloksen ensimmäinen ajatukseni oli “voi että Sampo tulee inhoamaan tätä” eikä lainkaan “ihan paras vihreä!” Huokaus. No, joka tapauksessa lopputuloksesta tuli odotettua vaaleampi varsinkin verrattuna rautapadassa kokonaan värjättyyn versioon. Minua kuitenkin pelotti, että liika rautavitrilli olisi samentanut värin tyystin, mutta olisi vain pitänyt uskaltaa laittaa se 20 grammaa kahdeksantoista gramman sijaan… Muttaniinjoo, ehkä en nyt avaudu värjäyksestä tässä blogissa tämän enempää (en tosin toisessakaan ainakaan ennen kunnon yöunia).

Sitä piti vain sanomani, että vähän väsyttää. Tai itse asiassa ihan törkeästi. Nyt kun olen saanut vietettyä illan pakollisen viidentoista minuutin nettirauhoittumistuokion, voisin vaikka nukahtaa.

Projektiblogikin päivittyy välillä - englantini on ihan kamalaa, mutten jaksa välittää, sillä se tapahtuisi päivittämisen kustannuksella. Aion vähän kokeilla jänniä juttuja tuossa luultavasti sunnuntaina, joten jos kanervavärjäyspissajuttueksperimentit kiinnostavat, voi vilkuilla tuonne.

Minne ihmeeseen olen voinut kadottaa pussillisen salmiakkia juuri silloin, kun sitä äärettömästi kaipaisin? Erehdyin kasvivärjäämään satunnaisia vyyhtejä, vaikkei alunperin pitänyt, ja siinähän onkin sitten purettaessa ja lämpötilaa vahtiessa kulunut tunti ja toinenkin. Tänään testasin kanervaa, jolla värjään projektihamosenikin, huomenna ajattelin värjätä yhden rukilla kehrätyn pikkuvyyhdin ja isomman neulakintaaseen mainiosti sopivan ahvenanmaanlammasvyyhdin krapilla punaiseksi. Siinä sivussa olenkin sitten kammannut ja kehrännyt villaa sekä vihdoin viimein aloittanut hamppujeni lihtaamisen. Hirveä pöly siitäkin tulee sisällä tehtynä - nenä on täynnä mustaa tomua muutaman hamppupuntin jälkeen.

Kylmäkin oli tänään. Aja teki kanssani ystävällisesti lasihelmiä, kun lähden jo pois silloin, kun MNT niitä puuhastelee. Ulkopajassa oli varpailla kylmä ja naama yritti palaa, lasin sulaminen kun vaatii saviuunissa jo ihan kohtuullisen lämpötilan. Mutta kivaa oli. Jos olisi ylimääräistä aikaa, olisi siistiä rakentaa saviuuni (aika helppoa ja nopeahkoa) ja alkaa väsäillä, mielummin kyllä kesäaikaan.

Minun lisäkseni kylmä on ollut myös Micralla, joka sanoi eilen “önnön-nönnöh” ja sen jälkeen “—”. Pari yötä sitten huhuttiin olleen pahimmillaan -16 astetta pakkasta, vaikka päivälämpötila onkin tuossa miinus viidessä. Oma mokani sinänsä ihan puhtaasti, kun olen viime aikoina ajanut lähinnä parin kilometrin etappeja: eihän se akku siinä ajassa ehdi latautumaan, kun auto seisoo muuten kylmässä parkkipaikalla… Vakseilla oli onneksi akkulaturi. Myös etupelti oli jäätynyt kiinni, joten jouduin hieman nolona heittämään sen päälle ämpärillisen kuumaa vettä, ennen kuin pääsimme moottoritilaan käsiksi. Lars-Göran näytti, miten akku irrotetaan - huomenna pitäisi vielä osata laittaa se takaisinkin, mikä lienee haastavahkoa, koska en tajunnut seurata aivan riittävän silmä kovana, mikä piuha oli mikäkin. Toivotaan, että homma toimii huomenna ja akku on latautunut täyteen, muuten jää Gävlen matka taas kerran väliin ja elämä muuttuu noin muutenkin hankalaksi.

Kauheasti olisi tekemistä ja pitäisi kirjoittaa seka korjata useita asioita. Nyt ei vain jaksa, kun menee puoli yhdeksäksi tunnille ja lopettaa työt iltayhdeksältä. Öäg.

Kyllä se flirttaa mulle, Verakin huomasi. Onpas hirmuisen hauskaa (: