Muinaismarkkinoiden varsinainen lauantaipäivä jäänee tänään väliin. Olen a) jumalattoman flunssainen yhä ja b) pihalla odottaa 3 autoa, jotka ovat täynnä tavaraa. Pitäisi järjestellä. Menin kahdelta nukkumaan ja heräsin puoli yhdeksän, nyt on tarkistettu laivan varausnumero ja puhelimen huollon aukioloaika tänään. Jos illalla saisi käytyä edes pyörähtämässä saaressa ja tulisi sitten sekä terveyden että käytännön järjestelyiden vuoksi takaisin Porvooseen nukkumaan…

Sain antibioottikuurin, virusperäinen flunssa. Eilinen oli moninaisin tavoin helvettiä (kiitos kuitenkin kantoavuksi parin tunnin varoitusajalla ilmaantuneelle Hukalle[ja tietysti siivousapuäidille ja torstaina auttaneille Maaritille ja Hannalle!), mutta selvittiinhän siitäkin jotenkin.

En päivittäne ennen Svegiä. Päässen sinne maanantai-iltana. Perustin myös hoono-enklanti -projektiblogin Bäckedalprojektilleni http://tiuku.wordpress.com:iin (en ole miettinyt ulkoasu- tai linkkikysymyksiä vielä lain).

En pääse taudista eroon - kamala yskä ja kurkkukipu ja äänettömyys yhä, flunssattaa ja nuhattaa. Panikoituttaa. Hanna ja Maarit ystävällisesti auttoivat siivoamisessa, olisin varmaan kuollut tähän yksin. Edelleen on kuitenkin melko kaoottista ja huomenna = tänään = perjantaina pitäisi kyetä kantamaan useita laatikoita vähintäänkin kellariin sekä joitakin huonekaluja autoon. Jos joku, jolla on habaa, sattuu olemaan kahden aikaan vapaalla, saa tulla auttamaan.

En nyt yhtään tykkää, kun flunssa ei mene ohi. Aamulla voisi yrittää lääkäriin. Sitten pitää muuttaa.

Kiitokset eilen Kaislassa olleille, oli kiva nähdä teitä! Nukkumaankin pääsin vasta kahden jälkeen, onneksi sain ystävällismielisen kyydin kotiin. Illan seurauksena ääneni tosin poistui melko tehokkaasti, joten tämä päivä onkin kulunut yskänkohtausten ja äänenmurrosmaisen kähinän ja vinkunan säestämänä. Äänen palautumista ei tosin erityisesti edistänyt käynti kansatieteen dosentin kanssa Viikin maatalousmuseossa (olipa mukavaa!), kahvittelu Mikon kanssa, junassa törmätty Johannes eikä myöskään Suvin kanssa jutustelu tukanvärjäyksen lomassa. Nyt on punaruskea tukka (paitsi juuresta vähän vaaleampi) ja ääni vielä epäseksikkäämmin poissa kuin aamulla.

Tukkavärin lisäksi päivän saldoon kuuluvat uudet rintsikat (aloin heti katua, että ostin mustien sijaan vaaleat, äh) monistettu väitöskirja kansatieteen esseetä varten, monistettu muinaispukugradu, monistettu pohjoismainen tekstiilisanasto sekä Dogolta lainatut kaksi ensimmäistä kautta Star Trek - The Next Generationia. Jos joku tulee muinaismarkkinoille ja omistaa dvd:llä sarjoja, jotka mahtuvat fyysisesti pieneen tilaan mutta sisältävät paljon kivaa katsottavaa, lainaisin todella, todella mielelläni niitä tuohon viimeistään jouluun saakka. Nyt on omistamani katseluaineisto hieman vähänlainen noin niinkuin kaikkea tylsää ja monotonista käsityötä ajatellen - tulen hulluksi, jos joudun kehräämään kuukauden päivät pääksytysten ilman muita virikkeitä. Onneksi sain myös vihjeen Ylen podcasteista, joista löytyy kaikenlaista jännää, kuten esimerkiksi Aristoteleen kantapää.

Täällä on ihan kamala kaaos. Mitenhän aion ehtiä, aika on kovin kortilla ja oloni (yllättäen…) jälleen varsin kipeä. Onneksi kaksi kultaista tyttöä tulee huomenna auttamaan siivoamisessa, mutta silti vallalla oleva mieliala lähentelee edelleen paniikkia. Typerä, typerä, typerä tauti!

Luukutan Gåtea. Pitkästä aikaa, moneen, moneen kuukauteen, hurahdin johonkin minulle uuteen bändiin ja levyyn aivan totaalisesti. Tsekatkaa vaikka Bendik og Årolilja Youtubesta.

Tämä päivä meni kyllä ihan harakoille. Kurkku on yhä kipeä ja yleisesti hyydyttää. Huikeana suorituksena pesin koneellisen pyykkiä ja pakkasin kaksi laatikkoa sekä selvitin, miten ja millä hinnalla pääsen lokakuussa Lontooseen (korvaavaa tekemistä kaiken järjellisen ajattelemiselle). Oli kenties fiksu veto pomolta kieltää aamulla soittaessani minua tulemasta edes iltapäiväksi töihin, vaikka sitä ehdotin (mutta kun olisi ollut hoppu niiden asioiden kanssa!)

Tässä kyllä hyvin näkee sen, miten aikataulut voivat kosahtaa. Kahden ihmisen raju flunssa peräkkäin onnistui nimenomaan tässä tapauksessa sotkemaan hyvät suunnitelmat tehokkaasti. Onneksi ihmiset ovat olleet kilttejä ja ehdotelleet, että esimerkiksi itse hakisivat lainaamiani tavaroita pois, mikä on erittäin ystävällistä (joskaan kirkasvalolampun omistajia en saanut kiinni viedäkseni sen huomennaduunin jälkeen, hankaluus). Lisäksi Heikki kultaisena hankki minulle sen mp3-adapterin auton kasettimankkaan (olisi hajonnut pää ilman musiikkia ajamiseen) ja ehkä hakee minulle huomenna kirjankin, vaikken muistanutkaan kysyä, käykö näin. Kirjat saanen sentään vietyä keskiviikkona kirjastoon samalla kun menen Tepon kanssa maatalousmuseoon (tai sitten en - aamulla pitäisi ehtiä myös palauttaa kansatieteen laitoksen nauhuri ja ehkä hakea känny huollosta). Pitäisi tehdä aikataulu tälle kaikelle.

Tulkaa huomenillalla kaljalle Kaislaan klo 20 eteenpäin. Toivottavasti en ole enää ihan kamalan kipeä. Eihän tämä missään nimessä fiksua ole, mutta kun viikossa ei ole muita mahdollisia iltoja tukanvärjäyksen siirryttyä keskiviikolle - torstaina on siivouspanique ja perjantaina muuttokamojen vienti Porvooseen ja siellä nukkuminen, lauantaina puolestaan muinaismarkkinat.

Jos aikataulun laatimisen sijaan kuitenkin menisi suihkuun ja hammaspesulle ja nukkumaan. Huomenna ennen töihinmenoa pitää kuitenkin hakea Prismasta pullaa tai jotakin vikan työpäivän kunniaksi. Hmph, täytyy siis herätä puoli tuntia aikaisemmin.

Tänään tykkäsin näköjään sulkeista. Kurkkuun sattuu.

* Pakkaaminen ja siivoaminen:
- ryönä laatikoihin, ikkunoiden ja lattian pesu, kaappien pyyhintä, vessan, pesuhuoneen ja saunan siivous jnpp

* puhelinliittymän vaihto su (astuu voimaan seur. päivänä)

* tukanvärjäys ja pyörä ja ompelukone Suville

* PE: isä hakee sängyn ja muut tavarat, Porvooseen, siskon näkeminen, lainatavarat siskon lapsille

* PE: pressut Jarille

* käy Seuriksessa tekemässä kurssikäynti (keskiviikkona?…torstaina?…lauantaina?…)

* Noksu huollosta ehkä to?

* kirjaston kirjat SKS:lle ja opiskelijakirjastoon (missä ihmeen välissä?)

* palauta: kirkasvalolamppu, dvd:t

* Tepon kanssa maatalousmuseoon ke klo 12

* Senni to klo 14

* entäs kaverikalja?

TÖI:
* koneelle Aikamatkan uusin versio, nettiin myös
* salonkipaketin viimeistely
* replikapalaveri

No niin. Nyt on sitten flunssa (joku englantilaisperäinen hyppykuppa). Eihän tämä taida ollakaan kuin neljäs tai viides tänä vuonna. Mitenhän nyt käy aikataulujen…

Perkele.

Onneksi on opaspäivä töissä, muuten jaksaminen olisikin ollut aika äärirajoilla. Tänne saattoi tulla lepäämään ja ompelemaan vauvan lahjatunikaan kirjailuja - illalla pitää kuitenkin jatkaa pakkaamista ja yleistä säätöä kotosalla, ja huominen on pyhitetty siskon lapsille ja tyttökaverien näkemiselle. Eilinen Taiteiden yö töissä oli oikein kiva, mutta yhdeksästä iltakymmeneen oli aika rankka työpäivä, varsinkin, kun kotona Sampo yritti paniikkipakata yhä flunssaisena ja heräilin yöllä satunnaiseen kolinaan. Vein pojan kuitenkin kuudelta lentokentälle, josta se jatkoi Arlandan kautta Kiirunaan ja sieltä Abiskoon brittien tutkimusasemalle. Kunhan minä pääsen ensin tästä Svegiin asti, tulee Sampo Abiskosta sitten kuudes tai seitsemäs syyskuuta muutamaksi päiväksi Bäckedaliin. Sitä ennen kuitenkin tapahtuu vielä vaikka mitä, joten yritän nyt lähinnä keskittyä pistämään kämppää kasaan.

Esimerkiksi torstai-iltana voisin ottaa oikein mielelläni kotona vastaan vieraita, jotka nappaantuisivat juttelemaan ja juoruamaan ja siinä sivussa auttamaan minua kämpän siivoamisessa vuokralaisiamme varten (esimerkiksi ikkunan- tai lattianpesuapu olisi todella jees). Voisin laittaa jotain helppoa ruokaakin. Ilmoittautua voi vaikka sähköpostitse… Bileitä en ehdi missään tapauksessa pitää ennen lähtöä kuitenkaan, ja kaupunkioluenkin järjestäminen lienee tiukilla, joskin yritän sitä jotenkin. Seuraavan kerran saapunen Suomeen joko marraskuussa tai sitten vasta joulun aikaan.   

Vähän on kyllä paniikki. Maanantai ja tiistai vielä hyvinkin työntäyteistä työtä, keskiviikkona klo 12 Tepon kanssa maatalousmuseoon suorittamaan sitä puuttuvaa kurssia kansatieteeseen (sen jälkeen voisi ehkä yrittää ehtiä myös Seurasaareen saman asian tiimoilta, tai sitten huomenna, ääks) ja torstaina klo 14 näkemään gradun ohjaajaa. Näissä väleissä pitäisi siis pakata loppuun, sillä perjantaina tulee isä hakemaan tavaroita ja minun on tungettava auto täyteen tavaraa ja valmiiksi, mikä vaatii myös käyntiä Porvoossa, sillä autoon pitää saada mahtumaan myös Micran talvirenkaat. Ääkkääk. Stressinhallinta olisi tosi jees, projektinhallintakykyä minulla sentään jossain määrin on. Näillä suunnitelmilla lepoon ei vain ole aikaa.

Sampolla on englantilainen flunssa, joka täksi päiväksi äityi kuumeiluksi ja uskomattomaksi tukkoisuudeksi. Tämä toki lisää muuttostressiäni entisestään, sillä vaikka saimme eilen kohtuullisesti aikaan, flunssailu hidasti sitäkin päivää, ja tänään Sampo on yksinkertaisesti poissa pelistä. Trallalaa. Pakko olisi ehtiä käydä kaupungissakin, kun kännykän huollossa menisi viikko, ja se olisi erittäin kiva saada ensi lauantaina takaisin, mikäli aion saada sen mukaani Ruotsiin…

Uh. Paniikki. Ihan liikaa tekemistä ja huomenna näiden kahden “lomapäivän” jälkeen duunia taiteiden yön vuoksi klo 09-22:30. Tulkaa kuuntelemaan esihistoria-keskiaikaopastustani klo 18. Muutakin jännää ohjelmaa WeeGeeltä löytyy, katsokaa vaikka täältä.

Palasin minimatkalta Venäjälle. Absurdiusaste oli huomattava, eivätkä sitä missään nimessä vähentäneet 1800-lukutasankointiaaniharrastajat viikinkilinnakkeen vieraina… Karjala on kaunis, ymmärrän kyllä, että sinne kaivataan takaisin. Viipuri-parka, se olisi varmaankin ollut Suomen kaunein kaupunki, ja missä kunnossa se nyt onkaan. Enemmän kuitenkin myöhemmin, kun ehdin (missä ihmeen välissä?!) käpistellä kuvani ja laittaa ne Flickriin.

 Lyhyesti voi sanoa, että nautimme venäläisestä vieraanvaraisuudesta Ihantalan historiallisella alueella, saimme kutsun inkkariharrastajien pow wow’iin ensi kesänä, naitoimme Suskin inkkarille Suskin vastusteluista huolimatta, näimme kaljahanan edistyneemmän version eli vodkahanan ja tulimme miliisin huijaamiksi Viipurissa. Yhteenvedonomaisena yleistyksenä voinee siis sanoa, että luonto on hieno ja harrastajat kivoja, mutta kaupunkien vieraat venäläiset yrittävät kusettaa minkä ehtivät. Jos menen joskus Pietariin, tahdon lokaalioppaan.  

Aih, aih, aih: Tanska ei pyytänyt anteeksi viikinkien mellastusta, kertoo Hesari. Eniten sattui päähän kylläkin loppukaneetti: “Tanskalaiset ovat avoimen ylpeitä viikingeistä. Esimerkiksi jalkapallo-otteluissa riittää punavalkoisia viikinkikypäriä.”

Ei tarvinne sanoa enempää?…

Pää alkaa hiljalleen toeta, vaikka nukuttaakin armottomasti. Kun saisin ruoat pois uunista, voisin mennä nukkumaan. Aina tämä venähtää, vaikka kuinka harkitsisi petiä yhdeksältä - nytkin kello alkaa jo lähennellä kymmentä. Jokseenkin satunnainen olo.

Valokuva ei liity mihinkään tässä entryssä puhuttuun - kunhan on vain Juhanin “uusi” Vespa vuodelta 1973 Juhaneineen. Tuo näky hymyilytti minua koko illan ja riemastuttaa edelleenkin muistaessani, miten mies kaarsi vespallaan Mankkaan risteyksestä kohti keskistä Espoota. Sillä pääsee yli satasta!

Con kaivelee yhä jollakin kummallisella tavalla. Kansanrunouden romantiikasta esitelmän pitäminen sai minut jollakin kummallisella tavalla tajuamaan, että rakkaus on tosiaankin ollut kantava teema maailmassa aina Gilgameshin ajoista lähtien. Minä olen yleensä pitänyt hommaa jokseenkin hömppänä, kun en ole koskaan oikeastaan rakastunut sillä tavalla jalat alta -mentaliteetilla (ihastunut kylläkin), mutta ilmeisesti piti tulla tähän ikään asti ymmärtääkseen, että kenties se puhe siitä kaikista suurimmasta ei olekaan vain pelkkää romanttista hömppää - eikä tämä edes tarkoita, että olisin rakastunut, vaan jonkinlaista asioiden ymmärtämistä historian kautta (olen vähän omituinen, joo). Ihmisen tunteiden ikuisuus on jollakin tavalla häkellyttävää: vuosituhansien takaa kantautuu niin kovin samanlaisia tuntoja kuin tästäkin ajasta. Äh, en osaa selittää. Olisi ehkä tehnyt minullekin hyvää joskus hurahtaa johonkuhun sillä tavalla, kuten lauluissa kerrotaan. Tai sitten ei. Jalat maassa on kuitenkin varsin turvallista - sen kerran, kun erehdyin seuraamaan sitä liiallista pimahtamista, jota kuitenkin, kaikesta huolimatta, nimitän ihastumiseksi, kävikin sitten huonosti. Siperia opettaa, nihkerta.

Tähän liittyvä eksien pohtiminen aiheutti toisaalta jonkinasteista vitutusta kaadossa, mutta siitä ei muuten sen enempää. Teki mieli käydä avautumassa, mutta oli ehkä kuitenkin viisaampaa, etten tehnyt niin.

Sampo tulee perjantaina, jolloin minun pitäisi lähteä Svengardiin Venäjälle. Pikareissu viikonlopun yli luvassa. Sitä ennen voisi nukkua. Samalla tulee nähtyä Sofien ja Tonin pikkuruinen, hassua. Ja sitten on Sampo täällä seuraavaan lauantaihin asti, jee. Aika tosin mennee lähinnä pakkaamisessa, mikä johtanee riitelyyn - tosin se nyt ei ole meidän tapauksessamme mitään uutta (eikä myöskään kauhean vaarallista, luulisin).

Olinpa tyhmä, kun kieltäydyin lauantaina hartiahieronnasta. Sunnuntaina, kun aloin harkita asiaa, mahdollisuus oli jo menetetty. Päivittäinen päänsärky jatkaa voittokulkuaan.

Jos nyt vaikka söisi ja nukkuisi. Kauheasti tehtävää huomenna töissä verkkonäyttelyhöhän tiimoilta, kun se pitäisi viimein saada valmiiksi asti. Nngh, mitenhän mahtaa aika riittää näinä viimeisinä viikkoina - Kelallekin pitäisi kertoa, että muutan taas pois… Enkä ehdi secondlifettää yhtään, harmitus on se.

Hih, Emiliallakin oli. Tämä vei erityisesti yöstä ihan liikaa aikaa, työpäivään tämä on lähinnä tuonut lievää piristystä. Tyhmää, kun tarjolla on ihan liian vähän kasvojen ja silmien muotoja.

*edit* Koko animaatio näkyy klikkaamalla Meeziä, tuossa on vain hassu nykivä pätkä.

Con oli, selvisin hengissä kahdesta viuhkakoulusta, esitelmästä ja gaalan pukunäytökseen osallistumisesta. Olisi kiva nähdä Rotan vuoden osuus videolta. Muuten Conia kuvaa jokseenkin tämä Suvin ottama kuva. Koko Suvin Con-kuvasto löytyy täältä.

Luen museologian tenttiä varten Tomislav Solan ( S väkäsellä) kirjaa Essays on Museums and Their Theory - Towards a cybernetic museum (1997). Hyviä pointteja löytyy erityisesti jatkuvasta pohdinnanaiheestani, kulttuurien arvottamisesta paremmiksi ja huonommiksi (ja yleensähän länsimainen kulttuuri arvotetaan muiden yläpuolelle).

“It requires tiny creatures of the south seas thousands and thousands of years to build a magnificent coral reef, a living environment of thousands of other creatures. Yet only a few buckets of some liquid used or wasted by our development machine are enough to make it dead underwater desert. And what is the difference between this coral reef and some local culture, say in Asia, built and cherished for some six thousand years?” (s. 18.)

Lisäksi teesi, jota tuen:

“The imposed speed of change in our technological environment is such that it leaves us no time to adapt and to live like productive cultural beings. We are turning into technological beings, more and more dependent upon our technological environment. Technology is quantative and expansive and we are simply not given a change to reflect upon it: this absolutely unsustainable development, the first strategic subsystem.” (s. 19.)

Ai joo, Saltvikin kuvia.

Pari pöhkövideota myös Youtubessa:“Pissa kiehuu!”

Siililaulu

Kulta Karoliinan kuljetus pois haisemasta.

Musiikkia illan pimeydessä. Juuri mitään ei näy ensimmäiseen minuuttiin, mutta musa ja biletys kuuluvat. Mikä tuon bändin nimi olikaan?

…rakennustutkija. Voi ajella autolla ympäriinsä inventoimassa hassuja taloja tai kulttuurimaisemia tai kaavoitettuja alueita ja syödä pullaa. Tosin pitää myös tapella kunnan viranomaisten, kaavoittajan, rakennussuunnitteluviraston, maanomistajien, kaupungin vuokralaisten ja yksityisten kiukkuisten ihmisten kanssa. Samalla voi olla lähes kaikkien vihaama kapula edistyksen rattaissa. Sten sanoi, että tieinsinööri on maailmankaikkeuden vaikein ihminen. (Tiesinhän minä tämän oikeastaan jo Linnunradan käsikirjastakin…)  

Minusta voisi tulla myös tiedottaja, tätä mietin eilen. Saisin kirjoittaa tiedotteita ja vastata puhelimeen ja kertoa juttuja ja nykertää webiä ja taittaa ilmoituksia ja mainoksia ja lukea muitten tiedotteita ja kaikkea semmoista. Projektit vaihtuisivat ja eivät kestäisi kerrallaan liian pitkään. Joo.

Lisäksi voisin alkaa konservaattoriksi, mutta siihen pitäisi kouluttautua vielä lisää. Tai esinetutkijaksi, mutta siinä pitäisi oikeastaan olla kansatieteilijä tai taidehistorioitsija. Tai tutkijaksi, mutta gradukaan ei ole vielä valmis ja kaksi tutkijaa samassa taloudessa lienee taloudellinen itsemurha. Tai käsityöläiseksi, mutta siihen elän liian kalliisti. Tai kädentaitoja ja kirjoittamista harrastavaksi kotirouvaksi, mutta siihen tarvitsisi rikkaan ja suostuvaisen miehen.  Tämä olisi toki vaihtoehdoista parhain, mutta kenties epätodennäköisin. Sääli.

Niin, se Saltvik. Puitteet reissussa olivat ihan kunnossa: mukana oli mukavaa porukkaa, ihmiset noin pääosin tekivätkin jotain markkina-aikaan pelkän lööbaamisen sijasta ja leiri pysyi histelisti viehättävän sotkuisena - edellisvuosien aamujen kaljapurkkisuma saatiin tällä kertaa hillittyä. Yli 30 hengen porukalla olisi kaaoksen uhka voinut hyvinkin leijua päiden yläpuolella, mutta homma sujui peräti paremmin kuin aikaisemmin. Nostan muinaispipoa tälle asialle.

Mutta, mutta. Kuten edellisessä postauksessa puolittain varoittelin, luonnehdin hommaa silti enemmän sanalla “hyödyllinen” kuin “kiva”. Ei, en väitä, ettenkö olisi ajoittain viihtynyt hyvinkin tai ettenkö pitäisi suurimmasta osasta mukana olleista ihmisistä - ja lopuistakaan en voi oikeastaan sanoa, kun en tyyppejä erityisemmin tunne. Mutta, silti.

Hyödyllistä oli nimenomaan se, että hahmotin kenties tarkemmin, mitä minä tältä harrastamiselta, tai minun tapauksessani elämäntavalta, haluan. Minua ei huvita nuotion ympärillä kaljan juominen ja puolituhmien säkeistöjen sanojen keksiminen miljoona kertaa toistettaviin trashausbiiseihin. En halua olla joukon jäsen, osa vellovaa massaa, joka nauraa samalle vitsille tuhannetta kertaa ja unohtaa ympärillä olevan yleisön keskittyen puhumaan äänekkäästi keskenään nykyajan asioista. Uskon, että monista yhteisöllisyys on oleellista, mutta minulle se on etenkin kotiyhdistyksessäni osin menettänyt merkityksensä. Kuulkaas, kaverit: te savustitte minut ulos jo muutama vuosi sitten. Miksi teitä ihmetyttää, etten tule helposti piiriinne? Pitäisikö minun ehdottomasti haluta kuulua joukkoon, jos te ette halunneet minun siihen kuuluvan? Miten itse käyttäytyisitte?

Se ei kuitenkaan ole ns. oleellinen pointti tässä jutussa. Oleellisempaa on se, miten minä olen ajan myötä muuttunut. Olen ollut erinäisissä histelkuvioissa mukana 16-vuotiaasta asti - vaikka 2 ensimmäistä vuotta olivatkin kenties jonkin verran historianelävöittämisen ja larppauksen välistä hapuilua, oli yhdistyksen linja jo vuoden mukanaoloni jälkeen kääntynyt silloisten aktiivien johdolla selvästi historian suuntaan. (En kylläkään voi kieltää, etteikö histelöityminen tuon jälkeen olisi ollut pitkälti minunkin syytäni, kun hurahdin hommaan tosissani ja aloin päätoimittamaan Airuttakin.) Menin opiskelemaan vuonna 1999 folkloristiikkaa ja harkitsin vahvasti vaihtavani pääaineeni arkeologiaan, mutten sitten kuitenkaan tehnyt niin. Bäckedalin vuoteni (2003-04) jälkeen koin jo oppineeni jotakin kädentaidoista - eikä kieltää voi, eikö kansanopisto todellakin muuttaisi ihmistä. Minusta tuli kenties erakoituneempi ja aikaisempaa itsenäisempi, eikä tuon vuoden jälkeen suhteeni myöskään historianelävöittämisyhdistyksiin ollut useammastakaan syystä ennallaan.

Minä koen olevani nykyään huomattavasti enemmän itsenäinen harrastaja kuin minkään yhdistyksen tai ryhmän jäsen. Asiat, joita teen, osaan tehdä itsenäisesti. Sosiaalinen tekeminen - vaikkapa ompeleminen - on toki mukavaa ja oleellista, mutta harrastan sitä mielummin ystävien kanssa kotonani tai samaan aikaan sarjaa tai leffaa katsoen. Minä en halua sekoittua niihin, jotka eivät ole riittävän tosissaan. Minä opiskelen, harrastan ja teen töitä historian ja kansanperinteen parissa. Kun menen markkinoille tai tapahtumaan, haluan tavata uusia ihmisiä niiden vanhojen tuttujen lisäksi, haluan seurustella harvemmin tapaamieni, samalla tavalla asiaan suhtautuvien kanssa, haluan puhua Todellisista asioista ja ajautua vakaviin ja minulle sekä toivottavasti myös toiselle osapuolelle jotain antaviin keskusteluihin historian piiriin liittyvistä asioista.

Minua on alkanut kiehtoa jopa Suomen SCA - ei yhdistyskulttuurisesti tai toiminnallisesti, vaan sen vuoksi, että sen sisällä on ihmisiä, jotka ovat aitoja guruja ja osaavia sekä tietäviä omalla alallaan. Kenties minusta on tullut aikuinen, koska oppiminen ja tiedon välittäminen kiehtoo minua vain enemmän ja enemmän. Sillekään ei mitään mahda, että olen siviilissäkin melkoinen kansankynttilä ja museotäti - tosin kuvittelen, että hyvällä tavalla. Ja pitäähän jonkun olla se, joka nillittää asioista.

Nautin nuotion ympärillä istumisesta pienellä porukalla, hassujen anekdoottien kertomisesta ja tiedon välittämisestä sekä oppimisesta, kansanlaulujen laulamisesta ja kuuntelemisesta sekä tarinoiden kertomisesta ja kuulemisesta. Miksi, miksi ihmeessä kuulen niin monen toteavan, että “joo, niin minäkin”, mutta miksi niin ei kuitenkaan tapahdu kuin äärimmäisen satunnaisesti?

No, syksyllä taas Bäckedaliin. Harkitsen tästä lähin vakavasti osallistumista yli 15 hengen ryhmätapahtumiin - tai jos osallistun, yritän ainakin saada sijoitettua telttani jonnekin muualle kuin keskelle sitä porukkaa. Kaksi tai enintään kolme autollista on riittävä määrä väkeä siihen, että kyetään edes jollakin tavalla välttämään massautumista muiden silmissä ja eristäytymistä. Sitten ehkä voisikin jäädä mieleen kontaktina, henkilönä tai henkilöinä, eikä vain remuavana ja keskenään sikiävänä laumana.