Tiuku

Hanna repäisi niin osuvan kuvauksen briteistä irkkikeskustelussa, että se oli pakko laittaa tämänkertaiseksi otsakkeeksi. Päivittelin nimittäin sitä, miten kaupoista löytyy pekonia jos jonkinlaista, halpiksesta luksukseen, laitoskasvatetusta “vapaan possun lihaan” (“outdoor reared”) ja luomuun. Valtaisat hyllyt pelkälle pannulla paistettavalle ohuelle lihalle, hämmentävää.

Vihannekset ovat halvempia kuin Suomessa ja Ruotsissa. Muusta ruoasta en oikeastaan mene sanomaan - ainakin tuo ulkona kasvanut pekoni oli aika tyyristä, 6 palaa paketissa ja kaksi pakettia sai tarjouksessa viidellä punnalla. Peruspekoni sitten puolestaan onkin reippaasti alle punnan per paketti, mutta sellaistahan se pääosin Prismassakin kustantaa. Mieluusti kyllä maksaisin pekonista, josta valitettavasti pidän kovin paljon, sen 2,5 euroa paketilta verrattuna euro kolmeenkymmeneen, jos saisin sitä luomuna. Eipä ole vielä kuitenkaan ainakaan siellä Leppävaaran Prisman hyllyillä näkynyt. Nyt tulee ostettua pekonia Suomessa hyvin harvoin ja varsin huonolla omallatunnolla, kun muuten onnistun yleensä possunlihaa aika lailla välttämään. Luomusika maksaa minun kukkarolleni liikaa, joten mielummin jättää possun pääosin syömättä. Joulukinkku sentään oli luomua.

Toinen ruokakauppakokemus Sainsburyssa liittyi etsimääni laktoosittomaan soijakermaan. Setä vei minut lopulta kosher-hyllyn luo, ja sieltähän sitä sitten jossakin muodossa löytyi. Kotona tosin havaitsin, että kerma oli oikeastaan vaahtoutuvan kerman vastine eli tönkköä ja makeaa ja maistui käytännössä soijajäätelöltä nestemäisenä. Otin mukaan selkeästi liiam vähän laktoosikapseleita, joten pitäisi myös löytää pharmacy, joka myisi sellaisia. Ajattelin yrittää superkokoista lääketavarataloa jossakin keskustassa, Sampolla oli kai jokin visio siitä, missä päin se sijaitsi.

Vielä on ruokaan liittyvistä jutuista kokeilematta Sausage & Mash -ravintolaketju sekä 1600-luvulla perustettu pubi lähilähiössä. Pubiruokaa olen syönyt nyt jo ihan riittävästi, Pret A Mangerin sandwicheista en toisaalta saa helposti kyllikseni. Aasialaisruoasta olisi kiva näitten thaityylisten (ja hyvien) annosten jälkeen kiva käväistä vielä jossakin japanilaisessa. Se viime keväänä kokeilut kellarijapanilainen on valitettavasti lopettanut, hö.

Olisipa kovin, kovin kivaa, jos Sampolla olisi aikaa turisteilla minun kanssani. En jaksa koko ajan patsastella yksin kaupungilla, menee vain kamalasti rahaa sellaisessa. Nyt mies tulee kotiin siinä yhdeksän-puoli kymmenen aikaan illalla ja nukkumaan on mentävä yhdentoista liepeillä. Tämä sosiaalinen lontoilu rajoittuu siis siihen, että teen kaasuliedellä ruokaa (onpa ihanaa laittaa vaihteeksi itse ruokaa, Bäckedalissa kun siihen ei oikein ole aikaa eikä kunnollisia välineitä), syömme, höpisemme jotain ja menemme nukkumaan.

No niin, nyt on kuvia Flickrissä. Apdeittaan tuonne vielä muutaman kuva kännykameralta - tällä hetkellä kaikki sisältö on lauantain ja sunnuntain reissulta.

Ainoa Sampon löytämä kanava, joka soittaa pääosin musiikkia eikä sisällä ärsyttävällä äänellä honottavaa radiojuontajaa, on Magic FM. Tämä tarkoittaa puolestaan hittejä tyyliin Can You Feel the Love Tonight (np), Eternal Flame ja Candle in the Wind sekä muuta vastaavaa korva suussa -musiikkia. Jostain syystä en saa tietokonetta soimaan stereoiden kautta, joten tämä päivä kotonaolon osalta lienee tuomittu kasaridiskohiteille. Ei se loppujen lopuksi niin kamalaa ole, pääosin yläastediskonostalgista.

Olen juoksennellut sinne tänne viimeisten päivien aikana. Usko tahtoi jo loppua, kun en torstaina löytänyt kuin yhden potentiaalisen mekon, joka sekin maksoi 80 puntaa. Onneksi tajusin kuitenkin mennä perjantaiaamupäiväksi Camden Towniin, josta sitten löysinkin oikein sievän mekkosen (30 puntaa) sekä sen seuraksi vielä villasilkkihuivin (20 puntaa). Elämäni eräs kauheimmista alennusmyyntihelveteistä (inhoan Hulluja Päiviä sun muita ryysisaleja sydämeni pohjasta) tuli kuitenkin koettua, kun erehdyin Oxford Streetin Primark-tavarataloon ja löysin sieltä alerintsikat viidellä punnalla. Jono sovituskoppiin oli valehtelematta ainakin 50-metrinen ja kassalle päälle 100 metriä (kassajono tosin eteni nopeammin). Sorruin myöskin viiden punnan lastenfarkkuihin Nellylle, kun ne olivat niin kovin sievät. Pitäisi vielä löytää jokin kaunis neule, niin tytölle olisi pehmeä joulupaketti koossa.

Viikonloppuna vaeltelimme Bedfordshiren kauniissa maisemissa ja patsastelimme Tristanin ja Carolen häissä. Tristan pussasi minua kaksi kertaa poskelle ollessaan silminnähden vaikuttunut korttilahjajutustamme (tuossa viimein kuva siitä, tosin vaihdoin hamppunarun ruskeaan kaarnaparkittuun nahkaan, joka jousti paremmin), joka ehkä maksoi homman eteen nähdyn vaivan. (; Kartanon kunnaat olivat kieltämättä perienglantilaiset ja varsin vaikuttavat. Juhlista en oikein ottanut kuvia, kun en jotenkin kehdannut ja ne kuvat olisivat kuitenkin olleet salamalla otettuna kamalia ja ilman salamaa pimeitä ja tärähtäneitä. Tyypit tanssivat vähän väliä englantilaisia maalaistansseja (Carole sanoi minulle, että ne olivat kiva valinta siksi, että sopivat kaikenikäisille) - aluksi niitä oli viihteellistä seurata, mutta useamman tunnin jälkeen ne alkoivat puuduttaa pahemman kerran.

Eilen aamiaisen jälkeen menimme vahingossa pummilla viereiseen lintutarhaan, joka olikin ilmeisesti osa jotakin suurempaa kokonaisuutta, ja tulimme häädetyksi pois (inhoan jättää maksamatta, kolkuttaa omatuntoa se, mutta pitäköön tunkkinsa - pääovea oli täysin mahdoton löytää huonojen opasteiden vuoksi). Näimme monta lammasta, söpöjä pöllöjä, haukkametsästystä ja maailman pittoreskeimmän englantilaisen kylän olkikattoineen ja sievine pihoineen. Tapasimme jälleen Michaelin ja Katin ja kävimme pubilounaalla sekä kahvilla kaupungissa (oih, kahvilasta sai Mocha-kahvin decafina ja soijamaidolla, mikä voitto). Kivoja ja leppoisehkoja päiviä, jee.

Nyt pohdin, lähtisinkö liikkeelle vaiko en. Voisin toisaalta kehrätä, mutta oikeastaan tekisi mieli mennä kaupungille. Minun pitäisi löytää lankakauppa ja sieltä lankaa sekä puikot, jotta voisin kutoa Sampon kolottaville ranteille lämmittimet (neulakinnasneula on hukassa jossakin Bäckedalissa eikä sellaisia saane täältä). Netti kertoi, että hyvän lankaosaston sisältävä Liberty-tavaratalo sijaitsisi Regent Streetillä Euroopan mahdollisesti suurimman lelukaupan Hamley’sin vieressä - yhdistelmä kuulostaa lyömättömältä, mutta kukkarolle vaaralliselta. Jossakin vaiheessa pitäisi päästä myös Forbidden Planetiin. Jospa nyt kuitenkin pistäisin kuvia kameralta koneelle ja sitä kautta Flickriin ja laittaisin joskus lounastakin. Mikäs kiire tässä tänään, valmiissa maailmassa.

Mikä ihme siinä on, että pidän tästä maasta vain koko ajan enemmän sen epämukavuudesta huolimatta?

Jenniltä:
Your results:
You are Mystique

Mystique 65% Poison Ivy 61% Dark Phoenix 54% Apocalypse 53% Dr. Doom 50% Catwoman 50% Green Goblin 49% Magneto 48% Venom 46% Lex Luthor 43% Riddler 41% Two-Face 41% Mr. Freeze 40% The Joker 39% Juggernaut 37% Kingpin 35%

Sometimes motherly, sometimes a beautiful companion, but most of the time a deceiving vixen.

Click here to take the Super Villain Personality Test

***

Aavistuksen yllättävä tulos nörttitestissä, olisin kuvitellut vähän pienempää nörttiyttä.

Oli hieman kiirettä: perjantaina sain tekstiviestin Elisalta, joka tuli ranskalaisen kaverinsa Davidin kanssa Bäckedaliin viikonlopuksi. Suunnitellut työt jäivät aika puolinaisiksi, mutta oli kivaa olla sosiaalinen. Matkasuunnittelu oli myös hieman vähäistä ja kiireistä, mutta kaipa minä noilla vaatteilla selviän.

Kuten Jaiku-feedistä on kenties voinut huomata, matkustin eilen koko päivän. Aamulla heräsin jo kuudelta, vaikka olisi tarvinnut vasta seitsemältä ja silloinkin lähinnä siksi, että piti lähettää vieraat omaan bussijunaansa. Harvinaista kyllä, olinkin siis valmis lähtöön noin tuntia ennen tarvittavaa ajankohtaa. Kymmeneltä meni bussi, puoli yhdeltä vaihdoin Tukholman junaan Morassa. Juna oli Tukholmassa 15 yli neljä, joten käytin kahden tunnin luppoajan ennen lentokenttäbussin lähtöä käymällä Mäkissä ja rautatieaseman Lushissa sekä hengaillen ympäriinsä levottomana. Skavstaan kesti bussilla 80 minuuttia, jonka ajan kykenin koomaamaan puolitorkuksissa. Piskuisella kentällä muodollisuudet sujuivat nopeasti ja RyanAirin lento lähti ajallaan. Stansdtetissakin homma hoitui tosi nopeasti ja olin paikallista aikaa jo puoli kahdeltatoista bussissa Golders Greeniin. Sampo oli 15 vaille 1 siellä vastassa ja ehdimme toiseksi viimeiseen metroonkin. Colindalessa olimme kenties puoli kahdelta Brittein saarten aikaa (eli puoli kolme Ruotsin aikaa).

Aika rankka päivä oli tuo eilinen, voin sanoa - tämä päivä onkin sitten kulunut koomatessa täällä Colindalessa, suunnitellessa kaupunkeistumista (illalla mennään Sampon Lontoonmatkalla olevan tädin kanssa intialaiseen syömään) ja siivotessa Sampon keittiötä. Huomenna Oxford Streetille etsimään mekkoa lauantaisiin häihin. Perjantaina Sampon kaveri Liisa poikaystävineen tuleekin jo kylään ja lauantaina junailemme Sampon kanssa hääjuhlaan Bedfordshireen viktoriaanis-goottilaiseen kartanoon.

Tämä on kyllä jo niin scifiä ja siistiä, että pakko postata tälläinen lyhyt kommentti: Second Lifeä voi ohjata ajatuksen voimalla. Ei varmaankaan ihan hetimiten kotikäyttäjän ulottuvilla, mutta jotenkin hillitöntä kyllä.

No tein nyt sitten minäkin profiilin Facebookiin. Lisätkää kaveriksi, niin alan nähdä ehkä enemmän pointtia tuossa. (: Menin tyhmänä laittamaan koko nimeni profiiliin, mutta samapa kai tuo.

…parisuhteeni on näemmä naamakirjassa yksipuolinen. Tosi kiva.

Mitä haluan? Mitä halusin joskus?
Ystävän, joka avais auringon ovia.
Olis lähellä, puhuis jumalan kieltä,
kuuntelis, kuulis päivännousujen äänet.

- Kauko Röyhkä: Päivä kulki pois -

Räpsäisin kuvan ikkunastani 5 minuuttia sitten:

Onhan tässä jo parina aikaisempanakin päivänä sadellut lunta, mutta nyt tuleekin sitä sitten ihan kunnolla. Taivaalta putoilee koko ajan raskaita hiutaleita. Toivottavasti tuo sulaa vielä vähäksi aikaa pois, jäävät muuten hamput sisätiloihin loukutettaviksi.

Kävin kampaajalla. Väri, jee! Kokemus oli ihan ok, täti tosin oli melkoisen kovakourainen sekä väriä levittäessään ja pestessään hiuksia. Päänahan rentouttavat hieronnat saattoi saman tien kyllä unohtaa - tuli jotenkin lapsiolo, kun täti hinkkasi väriä tukasta ja kuivasi froteepyyhkeellä.

Väri tuli suoraan värikartasta, mutta täti jätti tukkaan vanhaa väriä raidoiksi. Kulmakarvatkin muuttuivat taas vähän tummemmiksi. Olo on värin myötä välittömästi pirteämpi. Haalistunut olo lähtee värjäämällä, kyllä se siitä. Eilen tuli unikin ensimmäisen kerran pariin viikkoon ilman sydämentykytystä, eli siis beetasalpaajia.

Hinta oli kulmavärin kanssa 540 kruunua, eli vähän päälle 60 euron se taitaa mennä. Lasken säästäneeni siinä, että täällä menee muuten vähemmän rahaa. Helsingissä samasta lystistä oikealla kampaajalla saisi pitkän tukan kanssa maksaa satasen verran, opetuskampaamossa sen 45 euroa halvimmillaan.

Ihme paikka. Kaikilla opettajilla tuntuu olevan lampaita, jopa rehtorilla. Huomenna menemme keritsemään niitä nimenomaisia rehtorin päkäpäitä: jäädyn varmaan kuoliaaksi, kun koko tämänkin päivän on ollut pitkistä kalsareista ja villapaidasta huolimatta kylmä (no, ei siellä ole parhaimmillaan ollutkaan kuin 4 astetta lämmintä). Tosin suurin syy palelemiseen on se, että koululta on kuulemma öljy loppu, eikä lämmitys pelaa ennen kuin uusi öljylämmitin saadaan toimintaan. Hyvähän noiden työmiesten on nojailla lapioihinsa, kun eivät asu internatissa, mutta me oppilasparat yritämme kääriytyä viltteihin ja hytisemme, kun ikkunanraoista puhaltaa viima sisään. Hohhoi.

Varasin sitten sen hiustenvärjäysajan torstaiksi. Hintaa ei ilmeisesti tule sen enempää kuin opetuskampaamossa Helsingissä, ellen ole käsittänyt kuviota täysin väärin. Hämmentävää kyllä, mutta toisaalta lopputulos 3500 asukkaan kunnan keski-ikäisen kampaajan käsittelyssä voi olla jännittävä… Mielummin kuitenkin ehkä täällä oikealle kampaajalle kuin Briteissä opetuskampaamoon, kielipuolisuus ei aiheuta kenties yhtä pahoja lopputulemia.

Omaksi muistutuksekseni ennen reissua hoideltava to do -lista:

• * lajittele, pese ja kuivata n. 1kg pitkää villaa (2h)
• * pakkaa villakammat, värttinä ja puolisen kiloa pestyä, lajiteltua villaa mukaan (30min)
• * pehmitä vuohi (6h)
• * loukuta hamppua (niin paljon kuin ehdit, aikaa kuluu väh. 5h)
• * kehrää loput karstatut villat rukilla (3h)
• * kehrää vähän hamppua mukaan värttinällä (2h)
• * kampaaja (3h)
• * siivoaminen, pyykkäys, pakkaus (4h)

Istuimme iltaa viikinkitalossa pääosin minun organisoimanani. Oli kivaa. Laulettiin nostalgiaa kansanlauluista Lambadaan ja My Heart Will Go Oniin (!), Älva ja Vera soittivat kitaraa, Henrik viulua, minä alttonokkahuilua, hölistiin, paistettiin makkaraa ja ohraleipäsiä. Kävin juuri pikasaunassa, savunhaju tosin tuntuu yhä istuvan hiuksissa ja silmiä vähän kirvelee. Oli kuitenkin kiva pukea histelit päälleen ja hengailla. Alan päästä porukkaan selkeästi vahvemmin kiinni.

Eilisen unilääkkeen voimin nukuin 10 tuntia: nyt voisin ottaa taas yhden, että saisin pidemmän unen rytmistä kiinni. Kymmenen tuntia ei vain tällä univajeella ole kovin suuri parannus, mutta heräsin ihan totaalisesti puoli yhdeltätoista ja totesin, että samapa tuo. Huomenna ei enää saa lääkitä itseään, ettei koukutu.

Aloin loukuttaa hamppua. Se juuri täydellistä, otin sen ihan oikeaan aikaan vedestä. Jee! Sitä vain on aika paljon…

Vieläkin janottaa, mutten jaksa enää raahautua hakemaan lisää maitoa. Nukku, vaikka.

Elämänlaatua suuresti kohentavia tekijöitä:

1) Laktoositon maitojuoma. Mikään ei ole maidosta pitävälle laktoosi-intolerantikolla niin ihanaa, kuin juoda saunan jälkeen lasillinen hyvää, kylmää, rauhoittavaa maitoa.

2) mp3-soitin. Elämä on musiikkia ja podcasteja kuunnellessa sekä monipuolisempaa, opettavaisempaa että muun maailman poissulkevampaa.

3) Essexin rasva. Ei töhnää, imeytyy nopeasti ja sääret eivät ala kutisemaan
helvetillisesti heti lämpöpatteriajan alkaessa.

4) Intternetti puhelimessa. Yksi yhdyssana: Reittiopas. Tällä hetkellä moisesta ei tosin ole hyötyä, joten sitä ei ole, mutta ei epäilystäkään, ettenkö heti takaisin Suomeen palatessani avaisi taas netillistä liittymää.

5) Beetasalpaajat. Sydän ei hyppele stressaantuneena eri suuntiin yhtään niin voimallisesti, kun nappaa pienen, keltaisen pillerin. Sivuoireita ei ole.

Edelliseen merkintään liittyen: sain kyllä unta noin puolenyön aikoihin, mutta heräsin sitten tuossa 5:20 kieppeillä enkä enää saanut unta. Kello on nyt 20 vaille 7 ja 7:55 pitäisi kuitenkin herätä, joten samapa tuo sitten: herätään nyt ja väsäillään koneella juttuja reilun tunnin verran. Väsyttää silti kuin pientä possua. Voi helevetin kuustoista tätä. Joo, nappi seuraavaksi yöksi ja unta palloon.

Sydänalaa painaa ja vatsaa kaivertaa. Vähintään neljäs yö peräkkäin, kun uni ei tule, vaikka kello lähestyy aamuneljää. Sydän tykyttää liian kovaa ja pitää valveilla, eikä beetasalpaaja vaikuta riittävästi nukahtaakseni. Leukalihakset lähes kramppaavat, kun puren kiskoa valveillakin. Kello on niin paljon, ettei unilääkettä kannata ottaa, kun sen kanssa olisi sitten nukuttava seitsemän tuntia tauotonta unta. Lihasrelaksanttikin epäilyttää: viimekertainen Sirdaludyritys, josta tännekin kirjoitin, päättyi huonosti. Unen sijaan tuli vain parin tunnin kaamea kyvyttömyys liikahtaakaan ja inhottava lääkekoomaus. Ja jos nyt otan varmuuden vuoksi edes puolikkaan, olen aamulla hömelö ja pöhnäinen, mikä on inhan inhottavaa.

Miksi on oltava näin saakelin psykosomaattinen olento, että heti kun riittävästi vituttaa, menee kroppakin tyystin sekaisin? Vai pääkö se kuitenkin onkin?

Haluaisin ihan kamalasti värjätä tukkani taas kampaajalla. Katsoin Suvin keväällä ottamaa kuvaa ja aloin miettiä ihan tosissani, josko menisin Lontoossa jonkin kampaajakoulun käsiteltäväksi. Tämä nykyinen väri alkaa haalistua ja on muutenkin ehkä enemmän ruskea kuin punainen. Tekisi mieli näyttää freesiltä ja saada tukkaan väriä ja raitoja ja kaikenlaista. Saman hintaista tuo saattaisi löytämieni hintojen perusteella olla kuin Suomessakin, viidenkymmenen euron hujakoilla… Ja kulmakarvatkin voisi värjätä, mutta siihen ehkä säkällä kykenisi itsekin.

Tarvitsisin myös uudet stretchfarkut. Trumpettilahkeiset lempihousuni alkavat olla tiensä päässä, reisiin on ilmestynyt nirhaumia ja lahkeet ovat ihan kamalan näköiset. Pari siistiä villapaitaa voisi myös omistaa. Ja ja ja. Tarvitsen oikeasti duunin, josta saa sen pari tonnia bruttona kuussa, että voin pukeutua ja elää edes suurin piirtein niin kuin haluan.

Ja kun nyt alkuun pääsin, mikäli jotenkin olisi mahdollista, haluaisin nämä JBL:n Spyro -kaiuttimet: ei voi olla totta, miten söpöt ne ovat! Ne saisi pinkkeinäkin (no ehkei minulle kuitenkaan)! Hinta sitten puolestaan on kaikkea muuta kuin söpö: Brittiamazon tarjoaa valkoisia seitsemälläkymmenellä punnalla ja pinkkejä sadalla (mutta en kuitenkaan ostaisi pinkkejä, enenen :). Mutta aina voi kuolata, se ei maksa kuin aikaa. Iihk.

Muinaisteknologian suhteen harkitsen vakavasti tilaavani ne pystykangaspuut Johnnylta. Rahanmeno sattuu, mutta sittenpä olisi kunnon puut ilman omaa vaivannäköä. Diipadii.

Oikoluen tässä parina yönä tehottomasti kirjoittamaani museologian harjoitteluraporttia. Tuskastus. Väsyttää, joka saattaa johtua siitä, että “kirjoittaminen” kesti noin kolmeen ja sen jälkeen jämähdin vielä lukemaan kello viiteen asti. Ei ihme, että vielä lounaalle herätessä puoli kahdeltatoista väsytti. Tänäänkin mennee myöhään, sillä lupasin viimein liimata flash-kikkareet verkkonäyttelyyn, että se saataisiin lähetettyä kääntäjille. Olen todennut käsitöiden olevan tältä päivältä pitkälti menetettyjä - jos nyt saisi käytyä karstaamassa pari tuntia villoja rukille ja sitten ehkä kehrättyäkin saman verran, olisin ihan riittävän tyytyväinen.

Jos tekstiilillä ei ole sellaista tuntia, jolle ehdottomasti haluaisin mennä, olen ottanut oikeudekseni nukkua noin ylipäänsä ainakin yhdeksään - kunhan nyt kymmenen maissa olisin ulkona huoneesta, kaikki olisi ok. Illat kuitenkin venähtävät niin pirun helposti kaikkea pientä säätäessä. Pienen säädön lisäksi voisin siivota huoneeni, eihän tänne kehtaa ketään pyytää sisäänkään. Säilytystila on niin rajallinen, että vaatteet tuppaavat levittäytymään koko huushollin laajuudelle.

Kuten tuonne kommentteihinkin sanoin, kiitoksia skypelupailuista, jee. (: Minulle tosin kannattaa laittaa mailia ja ehdottaa skypetysaikaa, että tajuan olla a) läsnä ja b) avata Skypen. Kaipaan nimenomaan puhekontaktia, jota ei näppäimistön kalisuttaminen korvaa. Tosin olen jo sulavasti liukunut mukaan tähän kieleen - kuukauden se oikeastaan vei - joten täällä kommunikoiminen ei enää samassa mittakaavassa riso kuin vielä pari viikkoa sitten. Täällä ei kuitenkaan ole ystäviä, jotka tuntisivat minut pidemmältä ajalta, joten omien kavereiden kanssa kommunikoiminen on kovin olennaista. Irkki tietysti helpottaa, mutta eivät sielläkään kaikki ole, ja se on kuitenkin aika katkonainen ja merkkipohjainen informaatiokanava.

Marinan kanssa aloitimme katsomaan tilaamaani Carnivalea. Vaikuttaa lupaavalta. Sain kudottua ensimmäisen huivini (jolta se myös näyttää) valmiiksi ja aloitin heti seuraavaa, tummanpuna-mustaa peruskaulaliinaa. En tosin edelleenkään jaksa pahemmin laskea silmukoita tai yrittää ymmärtää neuleohjeita, joten homma menee purkamiseksi ja kutomiseksi ja purkamiseksi ja… Mikäpäs siinä. Odotan vain, että saisin hommasta kiinni niin paljon, että voisin kutoa itselleni akryylivalmisteisen lempivillapaitani kloonin täysvillaisesta langasta.

MNT lähti karjatilalle hoitamaan lehmiä (höh, miksi me emme menneet, kun olin MNT:llä) ja seuraavaksi viikoksi tekemään rautaa Hammaredeen. Ilman niitä on kovin hiljaista, kun eilen saapunut lyhyt nahkakurssikin viihtyy lähinnä keskenään (todella yllättäen). Kun ne tulevat takaisin, ehdin nähdä niitä päivän ja sitten lähdenkin jo Britteihin. Kuukausi ilman MNT:tä, onpas omituista. Tämä vähän harmittaa, kun se yksi poika on jotenkin kiva, vaikka varmaan 5 vuotta minua nuorempi, ja sen kanssa olisi voinut päästä parempiinkin jutteluväleihin.

Olo on periaatteessa ihan ok lukuunottamatta tuon yhden kanssa riitelyn aiheuttamaa ahdistusta, ketutusta ja pään seinään lyömistä. B-vitamiinia voisi kenties ostaa kaupasta, että ei väsyttäisi ihan koko ajan. Mahtaneekohan auttaa kuitenkaan.