Pekonikansakunta
October 24th, 2007Hanna repäisi niin osuvan kuvauksen briteistä irkkikeskustelussa, että se oli pakko laittaa tämänkertaiseksi otsakkeeksi. Päivittelin nimittäin sitä, miten kaupoista löytyy pekonia jos jonkinlaista, halpiksesta luksukseen, laitoskasvatetusta “vapaan possun lihaan” (“outdoor reared”) ja luomuun. Valtaisat hyllyt pelkälle pannulla paistettavalle ohuelle lihalle, hämmentävää.
Vihannekset ovat halvempia kuin Suomessa ja Ruotsissa. Muusta ruoasta en oikeastaan mene sanomaan - ainakin tuo ulkona kasvanut pekoni oli aika tyyristä, 6 palaa paketissa ja kaksi pakettia sai tarjouksessa viidellä punnalla. Peruspekoni sitten puolestaan onkin reippaasti alle punnan per paketti, mutta sellaistahan se pääosin Prismassakin kustantaa. Mieluusti kyllä maksaisin pekonista, josta valitettavasti pidän kovin paljon, sen 2,5 euroa paketilta verrattuna euro kolmeenkymmeneen, jos saisin sitä luomuna. Eipä ole vielä kuitenkaan ainakaan siellä Leppävaaran Prisman hyllyillä näkynyt. Nyt tulee ostettua pekonia Suomessa hyvin harvoin ja varsin huonolla omallatunnolla, kun muuten onnistun yleensä possunlihaa aika lailla välttämään. Luomusika maksaa minun kukkarolleni liikaa, joten mielummin jättää possun pääosin syömättä. Joulukinkku sentään oli luomua.
Toinen ruokakauppakokemus Sainsburyssa liittyi etsimääni laktoosittomaan soijakermaan. Setä vei minut lopulta kosher-hyllyn luo, ja sieltähän sitä sitten jossakin muodossa löytyi. Kotona tosin havaitsin, että kerma oli oikeastaan vaahtoutuvan kerman vastine eli tönkköä ja makeaa ja maistui käytännössä soijajäätelöltä nestemäisenä. Otin mukaan selkeästi liiam vähän laktoosikapseleita, joten pitäisi myös löytää pharmacy, joka myisi sellaisia. Ajattelin yrittää superkokoista lääketavarataloa jossakin keskustassa, Sampolla oli kai jokin visio siitä, missä päin se sijaitsi.
Vielä on ruokaan liittyvistä jutuista kokeilematta Sausage & Mash -ravintolaketju sekä 1600-luvulla perustettu pubi lähilähiössä. Pubiruokaa olen syönyt nyt jo ihan riittävästi, Pret A Mangerin sandwicheista en toisaalta saa helposti kyllikseni. Aasialaisruoasta olisi kiva näitten thaityylisten (ja hyvien) annosten jälkeen kiva käväistä vielä jossakin japanilaisessa. Se viime keväänä kokeilut kellarijapanilainen on valitettavasti lopettanut, hö.
Olisipa kovin, kovin kivaa, jos Sampolla olisi aikaa turisteilla minun kanssani. En jaksa koko ajan patsastella yksin kaupungilla, menee vain kamalasti rahaa sellaisessa. Nyt mies tulee kotiin siinä yhdeksän-puoli kymmenen aikaan illalla ja nukkumaan on mentävä yhdentoista liepeillä. Tämä sosiaalinen lontoilu rajoittuu siis siihen, että teen kaasuliedellä ruokaa (onpa ihanaa laittaa vaihteeksi itse ruokaa, Bäckedalissa kun siihen ei oikein ole aikaa eikä kunnollisia välineitä), syömme, höpisemme jotain ja menemme nukkumaan.

Olen juoksennellut sinne tänne viimeisten päivien aikana. Usko tahtoi jo loppua, kun en torstaina löytänyt kuin yhden potentiaalisen mekon, joka sekin maksoi 80 puntaa. Onneksi tajusin kuitenkin mennä perjantaiaamupäiväksi Camden Towniin, josta sitten löysinkin oikein sievän mekkosen (30 puntaa) sekä sen seuraksi vielä villasilkkihuivin (20 puntaa). Elämäni eräs kauheimmista alennusmyyntihelveteistä (inhoan Hulluja Päiviä sun muita ryysisaleja sydämeni pohjasta) tuli kuitenkin koettua, kun erehdyin Oxford Streetin Primark-tavarataloon ja löysin sieltä alerintsikat viidellä punnalla. Jono sovituskoppiin oli valehtelematta ainakin 50-metrinen ja kassalle päälle 100 metriä (kassajono tosin eteni nopeammin). Sorruin myöskin viiden punnan lastenfarkkuihin Nellylle, kun ne olivat niin kovin sievät. Pitäisi vielä löytää jokin kaunis neule, niin tytölle olisi pehmeä joulupaketti koossa.
Viikonloppuna vaeltelimme Bedfordshiren kauniissa maisemissa ja patsastelimme Tristanin ja Carolen häissä. Tristan pussasi minua kaksi kertaa poskelle ollessaan silminnähden vaikuttunut korttilahjajutustamme (tuossa viimein kuva siitä, tosin vaihdoin hamppunarun ruskeaan kaarnaparkittuun nahkaan, joka jousti paremmin), joka ehkä maksoi homman eteen nähdyn vaivan. (; Kartanon kunnaat olivat kieltämättä perienglantilaiset ja varsin vaikuttavat. Juhlista en oikein ottanut kuvia, kun en jotenkin kehdannut ja ne kuvat olisivat kuitenkin olleet salamalla otettuna kamalia ja ilman salamaa pimeitä ja tärähtäneitä. Tyypit tanssivat vähän väliä englantilaisia maalaistansseja (Carole sanoi minulle, että ne olivat kiva valinta siksi, että sopivat kaikenikäisille) - aluksi niitä oli viihteellistä seurata, mutta useamman tunnin jälkeen ne alkoivat puuduttaa pahemman kerran.


