Tiuku

Ei puhuta siitä, kuinka vappuruokakauppailu lähti täysin lapasesta. Eikä puhuta siitäkään, kuinka paljon rahaa onnistuin kauppaan käyttämään, jooko? Näin siinä käy, kun annetaan muutaman viikon kituutelleelle herkkusuiselle tytölle juhlapyhä ja yhtäkkinen kasa käteistä rahaa. Aijai.

Sen sijaan voidaan puhua siitä, kuinka Kylä - keskiaikaa Itämeren rannalla -museonäyttely on nyt auki ja kuinka hieno ja visuaalinen se on ja kuinka saan tehdä käsitöitä ja kuinka mielettömän siistejä esineitä näyttelyyn on lainattu. Toki näkökulmani on käsityöläispainottuneena historiaharrastajana hieman kieroutunut, enkä osaa sanoa, mitä normitallaaja näyttelystä sanoo, mutta minä väitän, että näyttelynrakentajamme ovat jälleen kerran ylittäneet itsensä. Mahtavaa! Tulkaa käymään - voisin harjoitella perjantaina tai lauantaina opastamista jollekulle tutulle, joten vierailla saa. Jos ilmoittaa tulostaan etukäteen, saattaa sisäänpääsykin olla edukkaampaa kuin tavallisesti (j yläkerrassakin on vielä Claude Monetin maalauksia, jos taide kiinnostaa).

Suviko otti taas kerran kivoja kuvia Kampin Narinkkatorilta lauantaina. Tässä ja tässä pari esimerkkiä (ja tässä keskiaika-autoilua). Ja tässä hienohienohieno valon kuva Tennarin William K:sta. Naisella on hyvä kamera ja se osaa ottaa kuvia, toimiva yhdistelmä.

Jos sattuu lauantaina liikkumaan Narinkkatorin liepeillä klo 10-15 välisenä aikana - siis siinä Kampin keskuksen ja vanhan linja-autoaseman välisellä aukiolla - saa tulla moikkaamaan. Emme ole Hirmeli-hirvi emmekä Aarne Alligaattori, emmekä edes infrapunasauna, mutta minulla on ruskea päällysmekko, valkoinen huivi ja ihmeellinen pitkä ja karvainen keppi kainalossa.

Kaikkea sitä työkseen, taas kerran. (:

Tauti hellittää. Edelleenkään en tosin suostu syömään kuin keittoa, kiinteä ruoka ällöttää ajatuksena. Kävin aamulla tentissä ja tulin kotiin nukkumaan (3h), heräsin tunti sitten ja yritän nyt laittaa keskiaikakirtleä sellaiseen kuntoon, että voin ommella sitä töissä iltavuorossa efektiivisesti.

Kuvaavia irkkiranttauspätkiä:

Tiuku> jaha, mä alan hahmottaa, miksi ne ovat tehneet joihinkin kirtleihin
sivunyörityksen
Tiuku> se ei johdu vain siitä, että se näyttää hauskalta
Tiuku> alkaa olla siinä rajoilla, saanko mä tuota pois päältä edes silloin, kun
alla on vain pellavamekko…
Tiuku> ja mä olen sentään tuhdissa kunnossa, mitäs sitten, jos mulla olisi vielä
kapeampi vyötärö

Vaikka on tylsää vänistä kipeydestään blogissa, teen sen nyt kuitenkin. Mittasin äsken kuumeen, joka on itselleni varsin korkea: 37,9 C. Yleensä tunnen oloni kamalaksi jo siinä 37 asteen tienoilla. Lääke alkaa tehota, eikä maha ole enää aktiivisen kipeä, mutta kuume selittää vetämättömän olon ja kauhean nukutuksen. Tapojeni vastaisesti voin konkreettisen pahoin iltapäivään ja sen jälkeen viimeiseen nukahdukseen, eli noin kello seitsemään, mahaolo oli edelleen jatkuvan epämiellyttävä. En siis tosiaankaan mene huomenna töihin.

Jotain olotilastani kertoo, etten ole jaksanut kunnolla edes irkata, kun on tehnyt mieli nojata päätä koko ajan johonkin eivätkä sormet ole nousseet näppikselle, ja ompelemista tai konetyöntekoa en ole voinut kuvitellakaan, kun ainoa hereillä ollessa helppo asia on ollut musiikin ja podcastin kuunteleminen (nukahdin sohvalle Aristoteleen kantapään loputtua, joten sekin oli ehkä rankkaa). No, jos vaatteet eivät valmistu lauantaiksi, pitää soveltaa raskaasti. Kai saisin tuo kirtlen tehtyä ja laitettua sitten vaikka viikinkimekon alle ja lainattua museon huivia. Diipadii.

Jos vaikka takaisin nukkumaan. Särkylääkettä ei uskalla ottaa tyhjään mahaan, joten ehkä kuume lähtee unella. Harvoin olen näin kipeä ja voimaton.

Vielä bonuslinkki tänään kovasti naurattaneeseen sivuun: itsensäpaljastajahevonen. Aivan käsittämätöntä! (:

Tjoo-o. Vaikka lauantaina oli tosi kiva käydä ystävien kommuunissa syömässä ja hölisemässä, sieltä jo kadonneeksi väitetty mahatauti taisi löytää minut kuitenkin. Kello on parikymmentä minuuttia yli viisi yöllä, linnut alkoivat juuri laulaa ja minä kuluttelen sohvalla vilttien alla aikaa, kun nukkumaankaan ei kykene. Palelee. Huomenna on sentään vapaapäivä - aina tosin voi miettiä, onko se hyvä vai paha; moisille kun olisi muutakin käyttöä kuin nukkua yön univelkaa pitkälle iltapäivään, mikä tällä hetkellä kuitenkin näyttää todennäköiseltä skenaariolta.

*edit klo 11:30: Turha toivo, on niin paha olo, että unta tuli palloon kolme tuntia. Tuskaa.*

Kyseiseltä ruokareissulta kaljalle siirtyessä onnistuin myös päättämään virallisen sähläviikkoni (pudotin aiemmin myös toisen kokeilupiilarini ja sähläsin kaikenlaista muutakin) komeasti. Kävelin muutaman askeleen kavereiden perässä kadulla, katsoin tiiviisti kännykkääni, josta olin juuri lähettämässä tekstiviestiä ja törmäsin komeasti otsa edellä liikennemerkkitolppaan. Onnekseni tolppa oli melko höllässä ja jousti eteenpäin, mutta palautti liikkeen samalla taakse - ja siinä minä istuin keskellä jalkakäytävää otsaani pidellen ja hervottomasti nauraen. Olisi taas ollut komea Kodak-moment. Nyt on otsassa melko näkymätön, mutta kipeä kuhmu.

Aivan törkeä kiire työompeluprojektin kanssa. Jossain vaiheessa olisi ehkä hyvä myös lukea näyttelytekstit, että osaisi opastaa reilun viikon päästä aukeavaa näyttelyä…

J.U.E. Lehtosen U.T. Sirelius ja kansatiede -opuksessa lainataan nuorehkon kansatieteilijä Sireliuksen matkakertomusta obinugrilaisten kansojen keskuudesta vuodelta 1907. Iljan päivän juhlinta oli ollut melkoisen runsasta:

“Juopottelu jatkui yhä vaikka pienemmässä määrin. Omituinen oli se tosiasia, että jälkihumalaa naiset enemmän potivat kuin miehet. Hoiperrellen ja laulaen kulkivat he kaulatuksin talosta taloon. Siellä missä ei suuremmasta katselijajoukosta ollut haittaa, antautuivat he julkeaan ruokottomuuteen. Minäkään en säästynyt amatsoonihyökkäyksiltä, joiden laatua ei tässä käy kertominen. Kun olin nuo kaikkea muuta kuin suloiset rakkauden jumalattaret saaneet valokuvauskoneen kolmijalalla luotani syydetyksi siirtyivät he naapuritalon pihamaalle ja alkoivat sieltä aidan takaa hillittömän, pirullisen ja mielettömän hihityksensä.”

Töissä asiat etenevät jonkinlaista tahtia, kotona eivät ollenkaan. Työ tosin onkin tällä hetkellä se ykkösprioriteetti: pystypuut ovat ns. paskat, mutta ainakin loimi mahtuu niihin. Joku aamu pitää ajaa jonnekin Espoon tai Helsingin rantaan ja yrittää etsiä nyrkinkokoisia kiviä kangaspuiden loimipainoiksi, kun nuo Mynikseltä saadut riittivät käytännössä yhteen viriöön neljästä… Kaikesta sitä palkkaa nostaakin, kivien keräilystä. (: Suunnitelmana olisi, että Konsta tekisi joko kokonaan uudet puut tai minun puihini lyhyemmät tukit ja ne sitten vaihdettaisiin tuonne näyttelyyn, kunhan saadaan avajaiset järjestettyä ja kyseisellä museomestarilla on vähän enemmän aikaa. Eilen käytin myös 175 euroa Vaatoon ja kahteen kankaaseen keskiaikamekkoja varten. Valitettavasti en muistanut printata laskutuslomaketta, joten jouduin maksamaan omasta pussistani (ja visaltani), mikä tarkoittaa, että joudun tulemaan reilun viikon toimeen 30 eurolla. No, syödään sitten pakastinta tyhjäksi, en minä kai nälkään kuole.

Tässä siis lueskellaan Woven into the Earthia, piirrellään kaavaa alusmekolle ja panikoidaan siitä, osaanko tehdä kirtlen (peruskaavan pitäisi teoriassa olla ihan yksinkertainen, mutta näillä kropan muodoilla eteen saattaa tulla yllättäviä pulmia). Asiakkaita ei ole käynyt ensimmäisen aukiolotunnin aikana yhtäkään, mutta saanpahan keskityttyä hieman tuohon kirjojen tutkimiseen. Fiksu veto olisi myös ollut ottaa mukaan keskiviikon tentin opus, mutta enpä muistanut - ehkä huomenna sitten, tai sitten ei. Huomisen kannalta pitäisi tehdä myös suuri valinta: mennäkö käymään töiden eli kuuden jälkeen Porvoossa hakemassa ne pystypuut, poistamassa autonrenkaista nastat, tutkimassa isän työkaluilla Micran akun latausta (tällä hetkellä tosin oletamme, että virranjakajan kannessa saattaa olla halkeama, joka kai selittäisi osan ongelmista) ja imuroimassa auto vai käydäkö käsityötalkoissa Malmilla ihmettelemässä tietäväisempien edessä noita keskiaikapukukaavoja. Jälkimmäinen olisi aavistuksen vähemmän hektistä, mutta ensimmäinenkin pitäisi saada tehtyä. Seuraava mahdollinen Porvoopäivä onkin sitten torstai, koska maanantaina ja tiistaina on luettava tenttiin ja keskiviikkona olen töissä iltakahdeksaan.

Ihme aikataulupelleilyä tämä taas. Onneksi töissä voi istua ja perehtyä keskiaikaan melko rauhassa, ainakin vielä.

Kas, päivän ensimmäiset asiakkaat!

Nyt alkaa hieman hellittää tämä ympäriinsä juoksentelu. Asioita on rästissä vaikka kuinka paljon, mutta eilisen pyhitin Solmukohdasta toipumiselle enkä tänäänkään ole saanut eläinlääkärikäynnin ja lihapullien tekemisen lisäksi juuri mitään aikaan. Pää ei vain nyt jaksa sen kummempaa aktiviteettiä ja rannekin yrittää kipuilla jälleen tavallista enemmän.

A Week in Finlandin vieraani bilettivät oikein kunnolla koko viikon. Kävin pyörähtämässä sekä tiistain saunaillassa, keskiviikon bar hoppingissa että torstain bileissä Vanhalla, mutta sen kummemmin en kiireissäni juttuihin osallistunut. Itse Solmukohtaan saavuin paikalle vasta puoli kymmeneltä perjantai-iltana, koska olin kuuteen töissä ja sen jälkeen jouduin vielä seikkailemaan ympäri pääkaupunkiseutua. Lauantaipäivä meni sitten työviikosta ja neljään asti valvomisesta toipumisessa sekä gaalavaatteiden kasaamisessa. Sekä perjantai että lauantai lipsahtivat kyllä vahvasti viihteen puolelle - hämmästelen lähinnä kykyäni myös lauantai-iltaiseen pämppäämiseen, yleensä en kykene kahteenkaan päivään putkeen.

Sunnuntaina Solmukohdasta lähtiessä Micra teki ensimmäisen kerran kivat eikä suostunut starttaamaan. Sitä koetettiin sitten käynnistää työntämällä ja kiroilemalla (kiitokset mm. Hellulle, Suville, Atelle ja sille toiselle pojalle, jota en tunne), mutta mokoma starttasi vasta talonmiehen auton kaapeleilla, ja niilläkin monituisten yritysten jälkeen. Ilmeisesti autossa on vihdoin viimein jotakin Oikeaa Vikaa. Siskon mies lupasi katsoa loppuviikosta konepellin alle ja näyttää epätietoiselta. Kenties akkukenkien putsaaminen tai isän ehdottama virranjakajan kannen vaihto auttavat - joka tapauksessa on ilmeisesti hankittava uusi akku, kun tuo talvi ei välttämättä kylmäkäynnistyksineen kohdellut kolmevuotiasta virtalähdettä kovin ystävällisesti. Katsotaan, pääsenkö huomenna töihin kunnialla - pitäisi ehtiä illalla optikolle suoraan töistä, ja bussilla myöhästyn.

Tuo Suvikon ottama kuva on Flickrissä otsikoitu osuvasti “stoic gaze”. Mitenpä sitä muuten voisi suhtautua… (Lisää Suvin kuvia täällä.)

Hauskaa oli, kuitenkin, yleisfiilis hommasta on positiivinen. Kevättä on kyllä ilmassa.

Kissa makaa lattialla ja tuijottaa tiukasti eteenpäin hieman pöllämystyneenä. Se on selvästi katkera, että minä taas kerran laitoin sen häkkiin ja kuljetin oudolta haisevaan paikkaan, josta palatessa se parka oksensi kolme kertaa vettä ja mahanestettä kuljetuskoppaansa. Kestänee tunnin verran, ennen kuin se on täysin oma itsensä - ruoat ja vesi ovat siihen asti hyllyllä.

Tarkoitus on kuitenkin saavutettu, sillä seuraava eläinlääkärikäynti pitää suorittaa vasta kahden vuoden kuluttua, mikäli mitään merkkejä sairauksista sun muista ei ilmaannu. Eläinlääkäriasema Arkki Ymmerstassa Kauniaisten kupeessa oli tosi mukava ja halvin tähän mennessä löytämistäni: 117 eurolla Faust sai yhden rokotuksen sekä rauhoituksessa tehdyn hammaskiven poiston (sillä on kuulemma hyvät hampaat, ainoastaan yksi reiänkaltainen löytyi, eikä sillekään kuulemma tarvitse tehdä mitään) ja turkin selvityksen. Oletin, että otus tulee ajeltuna kotiin, mutta takut saatiinkin selvitettyä kammalla ja saksilla ja nyt kissa on sileä ja hieno, hieman hilseilevä tosin. Lääkäri ehdotti syöttämään helokkiöljypullon loppumisen jälkeen lohiöljyä ihon hilseilemisen vähentämiseksi. Nyt kampaaminenkin sujunee taas muutaman kuukauden verran ilman aivan kauheita kamppailuja.

Faust on myös lihonut ns. ihan sikana viime toukokuusta, ilmeisesti siis hoidossa ollessaan: viimeksi paino oli 5,6 kg, mutta nyt peräti 6,35 kg! Ei ihme, että sylissä pitäminen tuntuu aika raskaalta…