Tiuku

Oli kiva juhannus Savon sydämessä, huolimatta parin ensimmäisen päivän lievästä vieraiden ihmisten keskellä olemisesta aiheutuneesta ahdistuksesta. Ilmat suosivat ja aattonakaan ei satanut kuin yöllä. Kokko oli hieno. Paikalla oli parhaimmillaan viisi koiraa, mikä oli varsin hauskaa, mainioita otuksia kaikki. Keräsin rannalta kuusi kimpullista suopursua värjäystä varten. Liekojakin piti mennä suomaastosta etsimään, mutta en sitten lopulta ehtinytkään / saanutkaan aikaiseksi. Hyttysiä kylläkin oli ihan kamalasti: allergialääkekään ei näy minuun nykyään kunnolla tepsivän, sillä Cetirizin-kuurista huolimatta jalkani ovat edelleen punaisilla pahkuroilla. Rohtovirmajuuren lehdillä sai sentään paikan päällä vähän hillittyä kutinaa.

Ensi viikonloppuna olisi mahdollista puuhailla kaikennäköistä, vaikka ehkä fiksuinta olisi vain pysytellä Vallikalliossa. No, katsotaan. Lauantaiksi päätin järjestää pienimuotoiset tuparit niille, jotka nyt ehkä sattuvat olemaan kaupungissa eivätkä myöskään Tuskassa. Varoitusaika on lyhyt, mutta tuleepahan pidettyä. Sunnuntaina voisin ehkä mennä katsomaan Turkuun keskiaikamarkkinoita, kun kyytikin mahdollisesti järjestyisi, mutta katsotaan, josko jaksan. Torstaina aamuyöllä onkin sitten jo lähtö Venäjälle, paluu sunnuntaina ja tiistaina lähtö Grunwaldiin Puolaan keskiaikailemaan - argh. Kiire saattaa vielä hyvinkin yllättää… Kun nyt vielä on vähän muitakin myöhässä olevia projekteja ommeltavana kuin pelkästään vaatteita. No, kai jotain voi ottaa mukaan Hiitolanmatkallekin.

Vauhdikasta tämä kesäelämä. Onneksi juhannus ihan oikeasti rentoutti. Kaupunkiin ja töihin palaaminen olikin sitten vähän tuskaista - varsinkin, kun Micra seisoo edelleen parkkiksella ja jouduin kissankin hakemaan kotiin taksilla (onneksi on ystävänä taksikuski :). Uusi akku ehkä auttaa, mutta sen näkee vasta huomenna, kun siskon mies sellaisen minulle Biltemasta tuo.

Hassua onnellisuuden- ja tyytyväisyydentunnetta on ollut myös ilmassa. Onpas kummallista semmoinen, mutta  varsin piristävää pitkästä aikaa. On kovin kivaa, kun saa olla mikä on ilman, että joku on sanomassa, miten minun olisi suotavampaa olla. Itse asiassa se on suorastaan ällistyttävän siistiä. 

Saaristoristeily oli kiva kokemus, vaikka sinänsä vähän epäsosiaalinen, että opas puhui koko merimatkan ajan. Niinpä tuli lähinnä oltua hiljaa, katseltua maisemia ja kuunneltua salakuljettajista. Opas paljastui erääksi museolla Aurora-näyttelyn aikaan tutuksi tulleeksi Espoon matkailun opasnaiseksi, joka oli jo aikaisemmin osoittanut todellista kiinnostusta historiaan. Nytkin siis kuultiin kattava ja historiallisesti varsin kurantti selvitys kieltolain ajasta ja salakuljettajista Espoon alueella ja koko Suomessa. Kannatti käydä, vaikka tuulessa vähän palelikin.

Tänään puoli seitsemältä lähtee juna Hankasalmelle. Vietän pitkästä aikaa mökkijuhannuksen savusaunoineen ja järvineen ja palaan kotiin vasta maanantai-iltana. Sain sentään vietyä kissan eilen hoitoon, sillä tänä aamuna Micra ei päästänyt pihaustakaan. Sanoinko isälle, että se auto ei ole kunnossa, sanoinko, ja se vain vetosi siihen, että luottokorjaaja ei löytänyt siitä mitään… Isä käy ehkä vara-avaimilla jonain päivänä katsomassa, jos uusi akku vaikka auttaisi jotakin - luulen, että nyt kyseessä on ihan vain se - ja ajamassa ehkä auton takaisin Porvooseen kaasarin putsaukseen tai muuhun bensapumppuun liittyvään rukkaukseen.

Joo. Hauskaa juhannusta itse kullekin, älkää hukkuko. Muistakaa laittaa lämmintä vaatetta päälle.

Ensi maanantaiksi (16.6.) löytyi kivaa iltatekemistä: Espoon Matkailun kautta voi varata paikkansa saaristoristeilylle, jonka teemana on Espoo kieltolain aikana. Joku opastyyppi siellä pälisee Algot Niskasta sun muista pirtutrokareista samalla kun saaristo lipuu ohi (tämä on siis matkailutoimiston järjestämää ohjelmaa, museolla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä). Monta vuotta on jo pitänyt moiselle kiertoveneilylle osallistua ja nyt satuin huomaamaan suurin piirtein ajoissa, milloin sellainen järjestetään. Tulkaa seuraksi - opiskelijoilta homma kustantaa 15 euroa, muiilta 23 euroa, ennakkoilmoittautumisia näkyvät pyytävän tuossa nettisivulla. Paatti lähtee klo 17:30 Otaniemen rannasta ja palaa 20:30. Matkan varrella pysähdytään Vasikkasaaressa, en tosin tiedä, kuinka kauan, mutta mainostavat siellä olevan kioskin ja ravintolan. Omat eväät voisivat siis ehkä olla aika kiva mukaanotettava, ainakin, jos sää suosii.

Jos joku innostuu, laittakoon vaikka tekstiviestiä tai sähköpostia.

Tämä viikko on ollut verratenkin mukava, vaikken olekaan edelleenkään saanut aikaan juuri muuta kuin sekalaisen kasan pienehköjä työjuttuja. Maanantainen tukanvärjäys opetuskampaamossa venähti juurivärin epäonnistuttua, joten istuin kampaajantuolissa korjattavana yli kuuteen ja myöhästyin kesä-Cthulhun hahmonluonnista melkein tunnilla (puhumattakaan siitä, ettei minulla ole vieläkään ehjiä kesäkenkiä, jotka minun piti kahden tunnin luppoajalla ehtiä hankkia). Tukasta tuli kuitenkin kesäisen vaaleahko punainen ja hahmosta 1940-lukuinen Muinaistieteellisessä toimikunnassa työskentelevä kansatieteilijänainen. Tiistaina sain vahattua Vallikujan lattiasta osan. Eilinen autonvienti kotikotiin korjattavaksi (taas) oli rentouttava, sillä rantapusikoissa kahlaaminen, saunominen ja viileästä mökistä herääminen oli hassua minikatkoa tavalliseen arkipäivään.

Keskiviikko oli muutenkin kiva päivä, sillä intoilin uudesta ja hienosta (myöhästyneestä) synttärilahjakamerastani, huomasin kirtleni olevan lähes valmis (vastapainoksi en olekaan sitten tänään ehtinyt sitä ommella), sain hiplattavakseni Pirkanmaan Kotityöltä tilaamani värjäys- ja työpajalangat (ihania värejä!) ja sain muutenkin tehtyä pieniä rästihommia alta pois. Ei sinänsä; totesin, että tässä näyttelyssä minulla ei takuulla ole yhtään toimetonta hetkeä kaikkine käsitöineni ja näyttelyyn sekä työpajoihin liittyvine projekteineni. Kyllästymään ei siis varsinaisesti ehdi.

Vähän tylsiä ovat nämä minun päivitykseni, mutta jos päädyn kirjoittamaan jotakin töissä (kotinetti toimii yhä bluetoothin ja kännykkänetin varassa), en oikein tämän kummoisempaan keskittymiseen kykene. Yritän ryhdistäytyä ja ajatella edes joskus jotakin kotona ollessani. (:

Jaha, nyt voisin puhua pohjoismaalaisille ruotsia ja englantia, jos vaikka ostaisivatkin jotain.

Luulen, että itkin suurimman osan itkuistani jo talvella. En ehkä vielä Bäckedalissa ollessani tiennyt, mitä itkin - tai en ainakaan suostunut sitä hyväksymään - mutta luulen, että melkoinen joukko niistä kyynelistä, joita olisin voinut kuvitella vuodattavani viimeisen kahden kuukauden aikana, oli jo itketty. Tai ehken vain ehtinyt moiseen toukokuussa.

Muutokset ovat aina olleet minulle kovin vaikeita, niinhän lukee jo kyseisen viisivuotiaan tytön kohdalla Kulta-aika lapsuuden -kirjassakin. Tai no, ehkeivät muutokset itsessään, mutta tulevan muutoksen ajatukseen sopeutuminen vie aikaa. Toinen vaihtoehto on, että asioiden tila vaihtuu niin äkkiä, etten ehdi märehtiä asiaa vaan vain asettaudun vietäväksi ja mietin muutosta joskus myöhemmin.

Kai minun olisi pitänyt jo kauan sitten tunnustaa tosiasiat ja ymmärtää luovuttaa. Härkäpäinen hampaiden yhteen pureminen ja kuvitelma siitä, että kaikkeen, joka ei varsinaisesti vahingoita itseä, voi tottua, kantoivat kovin pitkälle. Kun muut ennen minua, miksen minä nyt? Jos asiat ovat periaatteessa hyvin, miksen minä pystyisi taipumaan tietyissä asioissa yhteisen hyvinvoinnin eteen? Toisaalta olen aina tiennyt itseni itsekkääksi, joten lopputuloksen olisi ehkä voinut nähdä jollakin tavalla ennalta. Jotkut kai näkivätkin, vaikka koetin itse itselleni muuta tulevasta  väittää.

Nyt pitäisi kyetä elämään edes jonkin aikaa hetkessä, olemaan tekemättä suurempia suunnitelmia tulevan suhteen ahdistuksen välttämiseksi tai edes minimoimiseksi. Minä vain olen niin turvallisuushakuinen luonne, että pitäisin ajatuksesta elämäni suunnittelemisesta edes jonkin verran etukäteen. No, siinä mielessä asiat ovat paikallaan, että töitä on luvattu tammikuuhun saakka, kämpässä olen vuokranantajalle luvannut asua vähintään jouluun. Jos osaisin vain tyytyä näihin elämääni määrittävinä tekijöinä jättäen muun pohdinnan sivummalle, olisi oleminen kenties tasaisempaa.

Täytän ensi keväänä kolmekymmentä. En ole vieläkään valmistunut, vaikka teoriassa en tarvitsisikaan enää muuta kuin gradun - minua nuoremmat ehtivät edelle. Ajatus jälkikasvun hankkimisesta on alkanut epäilyttää melkoisissa määrin, mutta toisaalta vuodet järkevässä synnytysiässä vähenevät. Mahdollisuus todelliseen vakiintumiseen tuli juuri torpattua, eikä päätöksiä elämän tärkeistä asioista tahtoisi tehdä ennen reipasta harkinta-aikaa. Haluaisin koiran. Olisi ollut kiva asua elämässään hetki vanhassa kivitalossa Töölössä ja istua kevätillan valossa leveällä ikkunalaudalla silittämässä kissaa. Kaipaisin työltäni todellista haastavuutta ja selkeitä projekteja.

En ole aikapäiviin maannut sängyllä aivan hiljaa ja tuijottanut kattoa pitkään, pitkään. Tänään tein niin.

Tanjalla oli talvella eskari-ikäisiä maahanmuuttajalapsiryhmiä opastettavana. Koulussa lapsia oli sadutettu museokäynnin mieleenpainuvista osioista. Tässä suosikkini:

Siellä oli ainakin sellainen pehmeä trampoliinin näköinen peitto. Se oli tehty hylkeestä. Se eka piti kuollettaa. Se hierottiin, tuli pehmeetä ja hierottiin aivot,tuli pehmeeksi ja ne pystyi nukkuun pehmeessä.

(Selvennykseksi: “trampoliini” on raamiin pingotettu hylkeennahka.)

Kissaverkon suhteen minut pelasti vihdoin, kukas muukaan kuin oma isäni poraillen parvekkeen betoniin useita ruuveja vankalla kokemuksellaan. Kissa sopeutui jälleen uuteen paikkaan noin minuutissa, kun sen sain vihdoin maanantaina haettua. Samana päivänä tarttui mukaan Backaksen puutarhamyymälästä kaksi laatikollista parvekekukkia sekä pelakuu. Yrtit täytyy käydä ostamassa muualla, sillä Backaksen valikoima oli suorastaan onneton. Bauhausista ostin kaksi isoa Hammarplastin muovilaatikkoa histelvaatteitten säilytykseen turkiskuoriaisilta karussa sekä melkoisena heräteostoksena sadan euron Hooverin imurin, kun se oli melkein samanlainen kuin tuo Vallikujalle jäänyt käytössä hyväksi havaittu kapine. Ei siis mitään turhia lisäostoksia tässä kuussa, jos tuollakaan selviää… Netti osoittautui Espoon Taloverkkojen systeemiksi, johon pitää hankkia jokin kumma HomePNA-sovitin (jos jollain pyörii nurkissa, voisin ostaa).  Sampo ystävällisesti konffasi puhelimeni Mäkille modeemiksi, joten nyt minut saa peräti sähköpostitsekin kiinni kotoa (ja irkki toimii, mikä olennaisinta). Vielä pitäisi porailla ruuveja seinään, mutta siinä kunnostaudun kenties jopa yksin. 

Yhä väsyttää, mutta yritän ottaa tämän viikon kohtalaisen kevyesti. Töissä on tuhatsatamiljoonaa hommaa rästissä, kun en vain saa tartuttua niihin. Tämän päivän olen sentään valinnut lankoja työpajakäyttöön ja tehnyt itselleni jonkinliasta värjäyssuunnitelmaa ja -aikataulua. Jos jotakuta kiinnostaa tulla keskellä viikkoa kesäkuun loppupuolella Porvooseen hengaamaan ja mahdollisesti jopa värjäämään jotain (luulen, että omissa padoissani on aika paljon lankoja), seura kelpaa kyllä. Kaikkea sitä ihminen työkseen tekeekin, voin taas todeta. En valita. (:

Nyt keskustaan kaakaolle ja sitten ajelemaan toisten asioilla autolla ympäri keskustaa. Uusi jääkaappi myöhäisti tuloaan ja saapuu näillä näkymin perjantaina.