Lasia ja tulta


Tiuku

Mekkoa jos jonkinlaista

August 27th, 2008

Ihme pukupelleilyä tämä viime aikojen elo. Lauantaina olleisiin häihin sai pitkästä aikaa meikata ja laittautua (sunnuntai menikin sitten krapulassa sitä iänikuisen verkkonäyttelyn loppua vääntäessä, ei ollut erityisen hauskaa se). Eilen kävin parin työkaverin kanssa keskiaikavaatteissa kertoilemassa kaikenlaista Lippulaivan asiakkaille ja tänään höpisin 550-tiskin luona Sellossa Leppävaaran alueen historiasta krinoliini päällä ja päivänvarjo olalla.  Huomenna ei ehkä tarvitse pukeutua muihin kuin nykyaikaisiin työvaatteisiin, mutta perjantaina illalla alkaakin jo valmistautuminen Glimsin keskiaikaisiin käsityöläispäiviin.  Toivottavasti viikonloppuna ei kovin paljoa sataisi, sillä villan kehrääminen ulkosalla täysvillaisissa vaatteissa sateella tarkoittaa voimakasta lampaanhajua ja yleistä fyysistä nihkeyttä. Tulkaa moikkaamaan, olen siellä suomenlampaitten lähettyvillä villakuontaloni kera.

Onneksi en ole törmännyt rapussa useinkaan naapureihin. Toisinaan könyän Micrasta muinaissuomi- ja toisinaan keskiaikavaatteissa, tänään sitten toikkaroin kotiin tuossa 1860-luvun krinoliinissa. Voisi edes pikkuisen yrittää välttää sitä väistämätöntä hörhön mainetta.

Ai niin, tänään nähty Prinssi Kaspian oli aika hyvä, tykkäsin leffasta fantsulle tyypillisistä epäloogisuuksista huolimatta. Niilläkin oli kivoja vaatteita. C.S. Lewisin kristillisyyttä osaa sietää, kun tuntee kirjailijan ja tämän aikakauden taustan. Sen sijaan en kauheasti pitänyt muutama viikko sitten katsotusta Dark Knightistä - vaikka Jokeri olikin hahmona hyvä, ylipitkä väkivalta ohuiksi jäävine esittäjineen jäi häiritsemään, vaikka leffalla mm. fiiliksellisesti ja visuaalisesti suuria ansioita onkin.

Pippuri

August 20th, 2008

Tein lahjapussin pellavasta.

pippuripussi

Siivoilua

August 15th, 2008

Iiris soitti aamupäivällä ja nakitti minut pitkästä aikaa ’susiin liittyvään medianakkiin. Se neljäs teeveekanava julkistaa keväällä jonkin “outoja ihmisiä ja harrastuksia” -sarjan toimittajan mukaan praim taimissa lähetettynä (onko tämä nyt sitä “jotain ihan muuta”?….) Tyypit haluavat jututtaa jotain larppaajaa (sic! ja *sigh*), koska harrastus on kuulemma niin hassu ja harvinainen, ja hommasta tulee sitten viiden-kymmenen minuutin pätkäisy yhteen kyseisen ohjelmasarjan jaksoon.

Nimenomainen pätkäisy sai minut aktivoitumaan huushollaamisen suhteen, koska teeveetyypit haluavat ensin tulla jututtamaan ja kuvaamaan kotiin ja vasta sitten Pukkisaareen. Tänään olen siis järjestänyt kankaitani, taljojani ja pyykkejäni, pessyt kaksi koneellista tekstiilejä, vienyt kartonkia, paperia ja kissanhiekkaa jätehuoneeseen sekä lakanoita kuivaushuoneeseen ja syönyt kovin epäterveellisesti puolikkaan aurajuuston, viisi tomaattia ja liikaa oliviöljyä ja mustapippuria.

Huomiseksi tai vaihtoehtoisesti sunnuntaiksi jää vielä piskuinen tiskimäärä, mattojen tamppaus, imurointi sekä - *gasp* - se ikkunoiden pesu. Ei tänne kehtaa päiväsaikaan mitään virallisia tyyppejä kutsua siitepölyn harmaannuttamilla (kahdella) ikkunalla. Toivon siis hyvää ilmaa sunnuntai-illaksi sekä pesun helpottamiseksi että siksi, että kissa on huomattavasti vähemmän vaarassa pudota neljännestä kerroksesta uteliaisuuttaan ja kömpelyyttään, jos saan sen suljettua parvekkeelle. Vessa olisi vähän kurja paikka pienelle otukselle ajanviettoa ajatellen.

Joo, töissä joka tapauksessa koko viikonlopun. Nyt kannattaisi tulla käymään museossa, kun on hiljainen periodi emmekä ole vielä koululaisryhmien näännyttämiä. Lauantaina ja sunnuntaina olemme kuuteen asti auki, voin päästää ilmaiseksi sisään, jos tulostaan ilmoittaa vähän etukäteen (suosittelen tekstiviestiä).

En yhtään tykkää — (vol 1)

August 14th, 2008

…heräämisestä kl0 04:15 siihen, että kissa oksentaa matolle kahteen eri paikkaan ja vielä kolmannen kerran parketille. Eihän noita ylläreitä voinut paikalleenkaan jättää, ei olisi ensimmäinen kerta astua kissanoksuun heti aamutuimaan.

Kasvivärjäyksen tuloksia

August 13th, 2008

Korvaavana tekemisenä siivoamiselle laitoin kasvivärjäyskuvat Flickriin. Käykääpä katsomassa.

Krappijuuri- eli värimataraliemi lankoineen jäähtymässä:

krappilangat

Lankoja aidalla - värjäsin kyllä vielä vähän lisääkin.

langat aidalla

Liikuntaa, kenties

August 13th, 2008

Liityin tuossa pari viikkoa sitten Sellon Elixian jäseneksi. En tosin ole ehtinyt käydä siellä vielä kertaakaan, kun personal trainerille varattu aikakin piti silmävammaisuuden vuoksi peruuttaa enkä ole vielä kysellyt uutta. Köyhdyn siis 65 euroa kuukaudessa - sillä rahalla kuvittelisi minunkin motivoituvan käymään salilla kerran tai kaksi viikossa. Salivalinta osui Elixiaan Yliopistoliikunnan sijaan puhtaasti siksi, että en minä saa enää töiden jälkeen lähdettyä minnekään keskustakampukselle liikkumaan. Nyt, kuljin sitten autolla tai bussilla, on Sellon Elixia niin sopivasti matkan varrella, että en voi vältellä sinne menemistä kovin tehokkaasti.

Liikuntaa näkyy olevan myös nettihesarissa: miekkailukoulu on päässyt uutisiin.

Sekalaista sähläämistä

August 13th, 2008

Kiitokset sympatiasta - tehokas silmävoide on joka laittokerran (3 kertaa päivässä) jälkeen parantanut silmän vointia. Näkö on tosin vasemmassa selkeästi heikompi edelleen, mutta kaipa tämä tästä. Silmälääkärisetä sanoi, että sarveiskalvo on pienillä haavoilla, mutta paranemassa (ei ihme, että kutitti ja sattui!) ja syyllinen on mahdollisesti valuvikainen tai mikroskooppisen pienesti rikkoutunut piilolasi. Kaikkea sitä. Kuulemma ei silmissä kuitenkaan näy mitään merkkejä siitä, että piilareita olisi käytetty liikaa tai väärin, eli kunhan tämä ööga nyt tästä toipuu, uskallan taas laittaa uuden parin silmään. Yhä kuitenkin kutittaa.

Mitäs kaikkea… Tuntuu siltä, että sellaisista asioista, joista olisi ollut hauskaa raportoida, ei ole ehtinyt eikä muistanut niin tehdä. Edellisviikonloppuna harrastin kotiseutumatkailua ajellen aina Porin lähellä sijaitsevaan Nakkilaan asti tapaamaan kummejani - eli enoani ja tämän vaimoa - äidin lapsuudenkotiin. (Samalla tämä silmäprosessi itse asiassa alkoi, sillä vietin pari tuntia Porin keskussairaalan päivystyksessä samaisen näön hämärtymisen vuoksi; silloin silmä ei tosin ollut kipeä, ainoastaan oudosti käyttäytyvä.) Nakkilasta tarttui mukaan kaipailemani rukki, joka vaatii kylläkin hieman laittoa ennen kuin on hyvässä kehräyskunnossa. Enon luota jatkettiin Kemiöön katsomaan kahta tuttava/ystäväpariskuntaa, joista jälkimmäinen on ostanut suorastaan ihastuttavan punaisen talon hieman syrjemmältä pikkukylän laitamilta. Projektihan se on, mutta koska kyseessä ovat ahkerat tosikäsityöläisemme, homma näyttää etenevän hyvää tahtia. Ensi kesänä sitten nähdään, mihin asti siellä on päästy.

Viime viikolla tosiaan värjäsin kolme tiukkaa päivää lankoja Porvoossa (kuvia joskus) ja pääsin Ropeconiin yhdentoista aikaan illalla. Lauantaina vietin siellä sentään lähes koko päivän - kivaa oli ja Sauron valtiomiehenä -luento oli todella mainio - mutta sunnuntai menikin kotona kärsiessä. Maanantai-iltana uskaltauduin kuitenkin hiipimään kaatoon, vaikka esitelmäni jäikin noin nolosti pitämättä. Olin kuitenkin pukunäytösesiintyjänä, ehkä se lasketaan - tai ehkä voin ensi vuonna pitää kaksi esitelmää… Kaato oli kiva, ihmiset mukavia ja ruoka hyvää (joskin se kuulemma loppui kesken, mitä tappiona pidettäköön, itse jaksoin nälkäisenä jonottaa jo alkuvaiheessa).  Onpa oman viiteryhmän kanssa hengaileminen kyllä erityisen kivaa.

Tiistaiaamuna sain lisäksi mielenkiintoisen puhelun Luottokunnalta. Täti tiedusteli ensin, satunko olemaan Yhdysvalloissa. Tämä nosti välittömästi karvani pystyyn, eikä sinänsä syyttä - joku on korttini oikeanoloisella kopiolla koettanut ostaa 900 dollarin summalla jotakin jostakin jenkkitavaratalosta. Ilmeisesti korttini on siis jollakin tämän vuoden reissuista, joko Briteissä tai Puolassa/Baltiassa, päätynyt kopioiduksi ja vääriin käsiin. Täti kuitenkin vakuutteli, että ei syytä huoleen, sillä koska on hyvin ilmeistä, etten ole itse kyseisiä ostoksia tehnyt, en joudu minkäänlaiseen vastuuseen niistä. Mikäli seuraavalla laskulla on jotakin kummallista, joudun vain reklamoimaan kirjallisesti asiasta, jolloin summat poistetaan. En olisi kuulemma voinut tapahtunutta luultavasti mitenkään estää eikä minun tarvitse muuttaa kortinkäyttöäni millään tavalla. Hankalampaa puolestaan on se, että konkreettinen korttini toki kuoletettiin, valitettavasti myös pankkikorttipuoleltaan, joten perjantaina tuleva lisäpalkka ei hirveästi lohduta tämän hetken 40 euron käteisvarojani. Lisäksi asian tyhmyyttä lisää se, että tunnuslukuni mennee tietenkin uusiksi - _inhoan_ uusien numerosarjojen opettelua, kun tuo vanha on minulla ollut jo vuosikaudet.

Nyt kuitenkin jälleen töissä sunnuntaihin asti, maanantaina vähän larppailua ja sitten jälleen töitä. Kai sitä pitää taas tienatakin, kun rahatilanne on miinuksella.

*edit: korjattu verkkokalvo sarveiskalvoksi, kiitos kommentista*

Silmävamma

August 10th, 2008

*** tiuku is now known as Tiuku
*** You are no longer marked as being away
> superlääke <3<3<3
<T—> ihan aineissa?
<Tiuku> no jossain määrin
<Tiuku > silmä teki reilut tuossa eilen/tänä yönä
<Tiuku > toivottavasti siinä nyt on vain tulehdusbakteeri eikä esim verkkokalvo
irronnut
<Tiuku > aamu oli aika helvetillinen
<Zds> :-(
<Tiuku > menin seitsemältä taksilla jorviin, kun näkö oli niin pahasti poissa ja
silmä niin kipeä, etten pystynyt ajamaan
<T—> aih…
<Tiuku > poika laittoi puudutustipan, joka oli ihanaa ainetts, mutta vaikutti vain
30min
<Zds> au au
<T—> tehnyt sille jotain? vai ihan puskasta tullut juttu?
<Tiuku > selitän ensin tämän
<Tiuku > homma meni sitten lopulta siihen, että ajoin taksilla manskun yo:n
apteekkiin, kun muu ei ollut auki enkä kestänyt ilman lääkkeitä siihen, että
lepuski olisi auennut
<Tiuku > eli tänään olen kuluttanut koko tilini tyhjäksi ajelemalla 70 eurolla
taksilla ympäri kahta kaupunkia silmät kiinni [:
<Tiuku > mutta nyt vihdoin viimein nuo lääkkeet tuntuvat alkavan vaikuttaa, olen
pyörinyt sängyssä ensin kymmenestä yhteen ja sitten nukkunut (nukkuminen on
muuten aika siistiä, jos siihen pystyy)
<Tiuku > aina välillä pitää herätä ja avata silmä väkisin sormilla, että sieltä valuu
kaikki kyynelneste pois
<Zds> just just
<Tiuku (irkkaan siis vain toisella silmällä nyt)
<Tiuku > mutta nyt ollaan elävien kirjoissa, koska pystyn pitämään hetkittäin silmää aukikin ilman että se sattuu tuhottomasti
<Tiuku > mutta joo, siis se, mikä siinä on vikana, on vähän epäselvää
<Tiuku > lääkäripoika oli kiva (ja jotenkin pätevämmän oloinen kuin se porin
keskussairaalan lääkäripoika viime viikolla)
<Tiuku > se konsultoi jotain hyksin silmäklinikan lääkäriä puhelimitse ja sanoi, että
kyllä tämä kai viittaa edelleen bakteeritulehdukseen, joka nyt vain äityi
tosi pahaksi
<Tiuku > tulehdus ilmeisesti asuu mun pillareissani, koska viime lauantainakin homma
lähti käyntiin parin tunnin piilarinkäytön jälkeen
<Tiuku > ja eilen käytin niitä, vaikken oikeasti olisi saanut (mutta kun rillit ovat
niin vinossa ja oli con ja piti olla vähän nätimpi)
<Tiuku > mutta mullahan on koko viikon ollut näkö vasemmassa silmässä huonompi kuin
normaalisti, ei paljoa, mutta havaittavasti, ja mulla oli jo
antibioottitippa siihen
<Tiuku > mutta nyt mä sain kai jotain megasuperhyperantibioottitippaa ja
silmävoidetta (se on hyvää kamaa, rauhoittaa ihanasti)
<Tiuku > mutta en sitten mennyt tänään coniin enkä pitänyt esitelmää.
<Tiuku > </avautuminen>

(-Huomenna on silmälääkäriaika, katsotaan, mitä se sanoo.)

Kasvivärjäystä

August 7th, 2008

Pikapäivitys: kaksi ylipitkää värjäyspäivää takana. Puretus vei jälleen kerran enemmän aikaa kuin kuvittelinkaan, samoin veden lämmitys puretusta ja värjäystä varten. Tänään aloitin kymmeneltä aamulla ja jatkanen noin kello yhteen, jonka jälkeen herään vielä kahdelta vääntämään napista keittolevyn pois päältä - jos alan huomenna keitellä ruokoja kolmea tuntia, en valmistu ikinä. Iso liuta kattiloita ja useampi keittolevy tietysti nopeuttaisivat tätä hommaa huomattavia määriä, mutta kun elän yhdellä 15 litran ja yhdellä 10 litran kattilalla, joissa voi värjäyksen lisäksi purettaa, sekä yhdellä kymmenen litran kattilalla, jossa voi vain värjätä ilman kemikaaleja, homma on väkisinkin hidasta. Olisi vain ollut varsin pop ehtiä huomenna Ropeconiin. Lisäksi ihmettelen, milloin aion suunnitella esitelmäni. Luultavasti lauantaina aamupäivällä, pahasti siltä näyttää…

Nyt sisähellalla humisee vielä krapin jälkiväri, joka ei näemmä näy oikein kiinnittyvän enää tummanharmaaseen lankaan. Sääli, lankaa on kuitenkin vain 100 grammaa, vaikka voisi olla kaksisataakin. Onneksi ensimmäinen väri onnistui mukavasti, vaikka hieman kirkkaampi tulos ei olisi ollut pahitteeksi. Sain kuitenkin tummanharmaasta kaunista marjapuuron- tai viininpunaista ja valkoisesta kohtuukirkasta punaista, joka tarttui hyvin myös rukilla kehrättyyn valkoiseen kerrattuun lankaan. Pihlajasta tuli rautalisällä valkoiseen vaaleaa vihreää ja harmaaseen käsin kehrättyyn “Ahdin parran väristä” harmaanvihreää. Koivu ja suopursu värjäsivät valkoiset vyyhdit kirkkaankeltaisiksi ja harmaat kauniin vihreiksi. Katsotaan, mitä järviruo’osta nyt loppujen lopuksi tulee - odotettavissa on jälleen jokin vihreän sävy. Myös mataravärjäys pitäisi vielä huomenna saada hoidettua, samoin suopursua olisi vielä jäljellä ämpärillinen, koivun ja pihlajan jälkiväreistä puhumattakaan… Huhhuh.

Joo, takaisin krappipadan ääreen ja mataraa pilkkomaan.

Lappeen ranta

August 1st, 2008

Kun joku pukee suomen kielen runtelemiseen liittyvät ajatuksensa sanoiksi niinkin hyvin kuin kirjailija Pasi Jääskeläinen blogissaan tekee, eihän moista voi jättää linkkaamatta. Erityisesti yhdyssanavirheiden ja uskottavuuden välinen suhde on äärettömän mainiosti kuvattu. Olen samaa mieltä. Amen.

Kokopäiväressi

August 1st, 2008

Kasvivärjäyksestä kiinnostuneet: menen siis ensi keskiviikoksi, torstaiksi ja perjantaipäiväksi Porvooseen mökille värjäämään. Sinne voi tulla kyläilemään halutessaan, iltaisin pääsee myös saunaan eikä makkaran tai vastaavan grillaamistakaan kielletä (ranta on huono aikuisille, mutta mahtava pikkulapsille). Keskiviikko menee varmaan pitkälti purettaessa ja kerätessä kasveja, mutta torstai ja perjantai ennen Coniin lähtöä ovatkin sitten työntäyteisiä. Mahtanenkohan ehtiä perjantaina Coniin lain (ja milloin ihmeessä aion tehdä sunnuntaisen esitelmäni?…)

Laalaa, aina tästä elämästä kehittyy ressi. Pelottaa, saanko kolmessa päivässä kuvittelemani lankamäärät värjättyä, kun värikasvitkin ovat vielä hieman hakusessa, koska en ole punninnut lankojani.  Ja se esitelmä. Ja tänään hakemaan äidin autoa lainaan ja huomenna Tammelan kautta Nakkilaan ja illaksi vielä Kemiöön, takaisin vasta maanantai-iltana. Onneksi Sampo hoitaa kissaa tästä illasta ensi perjantaihin.

Trallalaa. Tämä stressaaminenkin on ihan kokopäiväistä, kun työ ja harrastukset yhdistyvät jälleen.