Lasia ja tulta


Tiuku

Hukassa

November 26th, 2008

Tunnustaako joku lainanneensa minulta vuosia sitten keltakantisen, pehmeäkantisen kirjan nimeltä Gender and Folklore - Perspectives on Finnish and Karelian Culture (SKS)? Olen aika varma, että omistin sen joskus, mutta enpä näy omistavan enää.

Myös dvd:t My Neighbour Totoro ja Nausicae ovat jossakin, mutta taidan kenties muistaa, kenellä. Kaipaisin silti niitäkin.  

Aniliinivärien turmiollinen vaikutus

November 23rd, 2008

Vaikuttaa aavistuksen verran siltä, että Toivo Vuorela ei pitänyt aniliiniväreistä:

“Täydellinen mullistus värjäystekniikassa tapahtui, kun Saksan väriteollisuus alkoi 1860-luvulta lähtien tuottaa kivihiilitervasta valmistettuja aniliinivärejä, jotka hämäsivät häikäisevällä kirkkaudellaan, mutta vaikuttivat turmiollisesti kansanomaisen väriaistin kehitykseen niin muualla Euroopassa kuin myös meillä.” 

(Vuorela, Toivo 1975: Suomalainen kansankulttuuri, s. 494. WSOY.)  

Semsem

November 21st, 2008

Seminaarityö etenee hyvin takkuisesti, mikä on sinänsä tappiollista, että se pitäisi kuitenkin palauttaa jo ensi viikolla. Tyypillinen deadline-paniikki alkaa vallata mieltä, sillä todennäköisesti päädyn kirjoittamaan kymmenen sivua yöllä ennen virallista palautuspäivää, ilmoittamaan, että ei ole ihan valmis vielä, ja puuhaamaan hommaa kasaan vielä kaksi päivää kuolonlinjan yli. Näin se yleensä tapauksessani toimii.

Toivuin flunssasta ainakin siinä määrin, että töissäolo ei tuota suurta tuskaa. Illat olen viettänyt pääasiallisesti kotosalla vältellen semman kirjoittamista. P on Kuggomissa takomiskurssilla, mikä toki jossain määrin edistää aikaansaavuuttani, muttei silti näemmä riittävästi. Perjantai ja lauantai sekä puolikas sunnuntaista ja maanantaista ovatjoka tapauksessa menetettyjä opiskelun suhteen: tänään suuntaan töiden jälkeen Viikkiin hakemaan autoa, sillä Pernajaan olemaan sosiaalinen ja saunomaan ja sieltä kotikotiin nukkumaan. Lauantai mennee Porvoossa ja sunnuntaina on Ihan Pakko siivota kämppää edes hieman sievemmäksi. Maanantai-iltana menen pelaamaan Neonhämärän minilarppia opiskelijaporukkamme tiimoilta - haa, saan koettaa viimein ruskeita piilareita Mianan ulkonäön tehostustarkoituksessa. Pitäisi opetella puhumaan sössöttämättä niiden nököhampaiden kanssa… Ja tiistaina sitten kuoroon kolmen viikon flunssatauon jälkeen. Jotenkin himpun verran tuntuu siltä, että seminaarin laatu kärsii tästä sosiaalisesta elämästä, jota ei sitäkään  raatsisi millään työntää syrjään. Puhhuh.

Onneksi ei meillä…

November 18th, 2008

funny pictures of cats with captions
more animals

D&D -hahmo

November 17th, 2008

I Am A: Lawful Neutral Human Druid (4th Level)

Ability Scores:
Strength-11
Dexterity-12
Constitution-12
Intelligence-12
Wisdom-13
Charisma-14

Alignment:
Lawful Neutral A lawful neutral character acts as law, tradition, or a personal code directs him. Order and organization are paramount to him. He may believe in personal order and live by a code or standard, or he may believe in order for all and favor a strong, organized government. Lawful neutral is the best alignment you can be because it means you are reliable and honorable without being a zealot. However, lawful neutral can be a dangerous alignment because it seeks to eliminate all freedom, choice, and diversity in society.

Race:
Humans are the most adaptable of the common races. Short generations and a penchant for migration and conquest have made them physically diverse as well. Humans are often unorthodox in their dress, sporting unusual hairstyles, fanciful clothes, tattoos, and the like.

Class:
Druids gain power not by ruling nature but by being at one with it. They hate the unnatural, including aberrations or undead, and destroy them where possible. Druids receive divine spells from nature, not the gods, and can gain an array of powers as they gain experience, including the ability to take the shapes of animals. The weapons and armor of a druid are restricted by their traditional oaths, not simply training. A druid’s Wisdom score should be high, as this determines the maximum spell level that they can cast.

Find out What Kind of Dungeons and Dragons Character Would You Be?, courtesy of Easydamus (e-mail)

Ravintoa hengelle ja ruumiille

November 14th, 2008

Eilen jouduin töihin pitämään kehruukurssiani ja palasin kotiin kahdeksan maissa kahta kauheammassa flunssassa. Tänään olenkin sitten maannut jälleen koko päivän sängyssä, aivastellut ja niistänyt.

 

Aikaansaannokset ovat vähän kyseenalaisia todellisen tehokkuuden kannalta, mutta jotain sentään: neuloin joululahjasäärystimen (sen toisen niistä) tänään valmiiksi (niska peräti tykkää puoli-istuvassa asennossa tyynyjen varassa puikkojen kanssa taiteilusta).  Sen lisäksi olen lukenut ehkä noin viidettä kertaa le Guinin Tehanun ja Toisen Tuulen. Olen myös kuunnellut Markus Kajon mainioita arkistokoosteita Ylen syövereistä - kuulin sota-ajan asioita haltijoihin uskovan karjalaismummon kanssa ystävystyneen opettajan suusta, Turkin sodan (1870-luvulla) veteraanien muisteluita vuodelta  1938 ja Elias Lönnrotin naapurissa Sammatissa asuneen vanhuksen muistelmia.

Ruoassakin olen pysynyt: tiistaina minulle kokattiin hyvää currya, keskiviikkoiltana curryn syötyäni tein torstaita varten punajuuri-aurajuustovuokaa. Nyt laitoin ruoakseni kurkumalohkoperunoita uuniin ja munakoiso-maissi-papu-chili-korianterisekoitusta pannulle - jos ei muuta, niin nenä ainakin aukeaa! Maistamisesta en ole edelleenkään kovin varma, joten mausteita meni tavanomaistakin enemmän. Huomenna töihin, vaikkei kyllä oikein vieläkään ole sellainen olo…  

Sattuusattuu - tottuutottuu?

November 12th, 2008

Tulihan se tauti sitten oikein kuumeen kera. Eilisen vietin sängyn pohjalla lähinnä Facebookin D&D:ssä, säärystimiä kutoessa (vaikka fysioterapeutti kielsi) ja seminaaria ihan vähäsen suunnitellessa. Tänään tein Tiinalle seppäilyopastusrungon Omnian metallilinjan opastusta varten ja rikoin käteni entistä pahemmin (joo, se kutominen oli huono idea). Ongelmana on se, että vaikka voisin kyllä lukea gradukirjoja, minun pitäisi myös tehdä jatkuvasti muistiinpanoja koneelle (käsin kirjoittaminen sattuu vielä enemmän), joten käden lepuutus ei oikein onnistu sitenkään. Tekisi mieli antaa itselleni lupa lukea romaania, mutta kun kerrankin voisin olla hiljaa ja paikallani ja opiskella… 

Köhköh. Kurja kurkkukipu, korvat tukossa ja kuumetta. Monta k-kirjainta. Huomenna on pakko mennä pitämään museokerho ja kehruukurssi töihin. Onneksi sain tuon opastusrungon kirjoittamalla diilattua sen tunnin puhumista vaativan opastuksen eteenpäin. En olisi todennäköisesti selvinnyt siitä.

Mennyttä ja tulevaa

November 10th, 2008

[edit: tapeltuani aikani rivityksen kanssa jätän fontin vähän hassuksi - en tajua, miksi kaikista html-merkinnöistä huolimatta teksti menee putkeen kirjoitetuksi seivatessani tämän muussa muodossa.] 

 

Koska näemmä tulen taas kipeäksi enkä kykene ajattelemaan mitään fiksua, teen kivan meemin, joka Hannalla oli. Vaihdan kuitenkin kieleksi suomen, kun en jaksa säätää.

 

Kymmenen vuotta sitten, 1998:

 

1. Olin äärimmäisen aktiivinen harmaasusi - päätoimitin Airutta, taisin olla ensimmäistä vuotta sihteerinä ja siirsin koko ajan enemmän elämääni Porvoosta kohti Helsinkiä muun muassa elämäni ehkä minuun eniten vaikuttaneen pitkäaikaisen seurustelusuhteen alkamisen muodossa.

 

2. Kirjoitin ylioppilaaksi: reaali eximia, äidinkieli laudatur, A-englanti cum laude approbatur, B-ruotsi magna cum laude, saksa cum laude approbatur.

 

3. Muutin elokuussa Helsinkiin Kallion Kirstinkadulle piskuiseen kansanopiston oppilasasuntolahuoneeseen - neliöitä oli ehkä kuusi, koska huoneeseen mahtui tasan pöytä, kulmahylly ja yhden hengen sänky. Ikkunasta näkyivät kuitenkin maailmanpyörä ja vuoristorata.

 

Viisi vuotta sitten, 2003:

 

1. Taisin aloittaa tuolloin helmikuussa blogin kirjoittamisen. Itse blogi lienee tällä hetkellä jossakin päin bittiavaruutta, kun eräs herra H ei ole palauttanut tekstejä vanhalta susipalvelimelta (sääli, siellä blogissa on myös ensimmäinen Bäckedal-vuosi).

 

2. Sekoitin elämäni Musta Lippu -liveroolipelin jälkimainingeissa.

 

3. Pakkasin Ohratien kaksioni Jokiniemessä ja lähdin elokuun puolessa välissä ensimmäistä kertaa Bäckedals Folkhögskolaniin Ruotsiin - luultavasti tähän mennessä elämäni merkittävin valinta.

 

Kolme vuotta sitten, 2005:

 

1. Asuin Malmilla tätini omistamassa yksiössä ja elin erästä elämäni vaikeimmista keväistä.

 

2. Aloitin työharjoittelussani sen prkleen verkkonäyttelyprojektin (jonka sain valmiiksi tämän vuoden elokuussa).

 

3. Joulukuun alussa, vieraillessani muutaman pelikerran verran tuttavan vetämässä fantsuropekampanjassa, tutustuin pikkuisen erääseen pitkään poikaan, jota olisin kysynyt kahville, ellen olisi juuri muutamaa viikkoa aiemmin alkanut seurustella erään toisen kivan pitkätukkaisen pojan kanssa.

 

Vuosi sitten, 2007:

 

1. Tein kesällä museologian harjoittelua työpaikalleni.

 

2. Lähdin haaveitteni mukaisesti uudelleen Bäckedaliin tekemään omaa käsityöprojektia.

 

3. Ramppasin yhden kalenterivuoden aikana kolme kertaa Lontoossa.

 

Tähän mennessä tänä vuonna:

 

1. Olen lopettanut hankalan ihmissuhteen ja löytänyt uuden, huomattavasti helpomman sellaisen.

 

2. Olen työskennellyt toukokuusta asti täysipäiväisesti kuukausipalkalla.

 

3. Olen käynyt yhteensä kuudessa eri maassa (Ruotsi, Britit, Venäjä, Viro, Latvia, Liettua, Puola).

 

Eilen:

 

1. Söin todella hyvää hirvipaistia.

 

2. Olin aavistuksen krapulainen ja todella väsynyt ja hypetin järjettömiä määriä Neonhämärästä.

 

3. Katsoin Saksikäsi-Edwardin (taas) ja kyynelehdin sen lopussa (taas).

 

Tänään:

 

1. Kävin juttelemassa epävirallisen graduohjaajani kanssa Kaisaniemen metrotason kahvilassa: näppärää, nyt tiedän, mistä teen seminaarityöni (näin paria viikkoa ennen sen dl:ää).

 

2. Palautin puoli vuotta myöhässä olleet kirjat ihan itse! Saanko mitalin? Sakkoja en tosin vielä kehdannut maksaa, rajansa kaikella.

 

3. Kävin äänestämässä flunssaisuudestani huolimatta Ropeconin pääjärjestäjien valintakokouksessa.

 

Huomenna:

 

1. Voisin olla olematta kipeä ja kurkkukipuinen, että pääsisin laulamaan töiden jälkeen.

 

2. Mikäli en ole kipeä, kaivelen museon kirjastosta ainakin Arjen historian ja muuta 1800-lukukamaa seminaarityötä varten.

 

3. Voisin (edelleen kipeysvarauksella) mennä Pasilaan yöksi, kun se on suhteellisen lähellä Harjun nuorisotaloa.

 

Ensi vuonna, 2009:

 

1. Valmistun lopultakin filosofian maisteriksi.

 

2. Toivon mukaan hankin lapinkoiran.

 

3. Asun kivassa asunnossa kivan ihmisen kanssa.

 

Rock’n'troll!

November 9th, 2008

Neonhämärän ensimmäinen peli oli varsin mainio. Leikin humanistipeikkoa (sananmukaisesti) ja hurrasin levynjulkkarikeikalla hahmoni serkun mainiolle laulamiselle (vaikka hahmo olikin rokkistara, tuo yksi pitkätukkainen poika ei sitä kuitenkaan ihan jokapäiväisesti ole). Minipelejä luvassa, seuraava isompi Neonhämärä sitten tammikuun lopussa. Jee! Ihan parasta!

Muissa olemisissa niin kovin muodikasta kivuliasta niskaongelmointia. Tämän tosin aiheutin ihan itse neulomalla sitkeästi puikoilla, mutta se ei vie jo noin viikon vaivannutta ilkeää kipua pois. Huomenna käden tiimoilta fysioterapiaan - täytyy kysyä tytöltä siis myös niskaneuvoja. Käsiprobleema itsesään eteni työterveyslääkärillä kohti röntgeniä ja henkilökohtaisten kontaktien kautta vaihtoehtotestaamiseen vyöhyketerapian kautta.  Kaikki osapuolet ovat sentään tällä hetkellä sitä mieltä, että ongelma on ilmeisestikin jumittavassa hermossa, ei lihaksissa.

  

Kiltti valokuvaaja

November 6th, 2008

Hihihi, Bäckedalin rehtori kyseli, josko koulu saa käyttää ottamiani valokuvia ensi vuoden esitteessään. Koska Flickrin kuvat olivat painotalolle liian pieniä, tuuppasin eilen pyydetyt parisenkymmentä kuvaa nettiin omien tunnusteni alle. Reksi oli vastannut hihittelyä herättävästi näin:


Tack Nina!

Du är inte bara en utmärkt fotograf utan också en snäll fotograf!

NIls-Erik

Syksyisiä runoilijoita

November 5th, 2008

Myöhäisherännäisenä huomasin, että Poets of the Fallillahan on kaikenlaista kivaa tuotantoa - muun muassa tämän Carnival of Rust -hittibiisin palkintojakin voittanut video. Vähän tulee kyllä mieleen, että videon tekijä on katsellut Carnivalea, mutta saattanee olla tämäkin vain tuon tyylilajin yhteneväisyyksien päähäni tuoma summa.

Vahvaa suoritusta

November 5th, 2008

Suoritin taas lahjakkaasti kotikotona käydessäni. Menin pannuhuoneeseen lisäämään puita uuniin, että talo lämpiäisi. Äiti oli jättänyt tuhkaämpärin viereen nojalleen sellaisen hiilihangon tapaisen pitkähkövartisen juttujutun, jolla yleensä tuhkaa työnnellään. Kun kurotin halkoa lattialta, koin perinteisen haravaefektin: astahtaessani kumarruksissa kohti seinää sain valurautaisen hiilihangon varren vauhdikkaasti suoraan otsaani. Trombosol-voide onneksi sulatti alkavan mustelman, mutta otsaani kasvoi silti komea ja kosketusarka kuhmu.  Hyvä tyttö.

Tahdon tahtoa

November 2nd, 2008

Tahtoisin:

  • * mustan turnyyripuvun
  •  * pari kivaa korsettia ja muuta hömppää, että voisin ruveta 1800-lukutytön lisäksi burlesque-tytöksi
  • * Saab 96:sen
  • * lautalattiaisen ja leveäikkunalautaisen kämpän kauniista, ainakin 100 vuotta vanhasta talosta
  • * paimensukuisen lapinkoiran
  • * matkustella
  • * ratsastaa issikoilla säännöllisesti
  • * hienon, punaisen, intialaishenkisen päiväpeiton
  • * työn, josta saa hyvää palkkaa ja joka on mielenkiintoinen ja riittävän haastava (sanottakoon, että nykyinen kelpaa muuten, mutta ensimmäinen määre ei erityisemmin täyty)