Irkissä pohdiskeltua:
Tiuku> välillä naurattaa, josko kissaa tulee inhimillistettyä liikaa
Tiuku> kävin sanomassa sille, että keittiössä on ruokaa, jos se haluaa
Tiuku > se katsoi minua kyllä tietäväisesti, mutta käänsi kylkeä
Tiuku> ehkei sillä ole nyt nälkä
No niin - lähestyvät tuparit syövät kriittisesti aikaa graduaineistoon uppoamisesta. Tämän päivän puoliturha teko oli rukin puhdistaminen vihdoin viimein inhasta siihen pinttyneestä moskasta (tosin osa liasta oli niin tiukassa, että saa jäädä todistamaan sen vuosista satakuntalaisella navetanvintillä). Puhdistin osat, viritin rihman paikalleen ja a vot, sehän toimii eikä edes kitise!
Seuraava etappi onkin rukin rullan toimittaminen Kuggomiin, josko sieltä saisin tilattua kolme samanmoista lisää rullatuoleineen (jolla kansatieteellisesti tarkoitetaan siis puolille eli rullille tarkoitettua telinettä). Hihii! Hahaa! Rukki!
Perjantaina kävin työn puitteissa sammuttelemassa erikokoisia paloja vesiletkulla, peitteellä ja neste- ja hiilidioksiidisammuttimilla ja savusukeltamassa simulaattorissa, jossa poltettiin polttoöljyä. Ei mitenkään maailman mukavin päivä, jo lounaan jälkeen olisin halunnut kotiin gradukirjojen ääreen. Kuten jo aiemmin epäilin, päivän paras juttu oli kenties Upinniemen sotkussa nautittu äärettömän maukas munkki (tai sitten allaspalon sammuttaminen paloletkulla, se oli kieltämättä aika siistiä). Reidet olivat kipeät urheilemisesta vielä sunnuntainakin. Ei tule minusta palomiestä, vaikka työn kannalta tuo keikka olikin takuulla hyödyllinen. Vaatteet haisevat edelleen, pesunkin jälkeen, paloöljylle, vaikka olivat haalarin ja paineilmalaitteiden alla.
Lauantaina ja sunnuntaina olimme “Suomen Manchesterissa” sukuloimassa. Lauantaina nähtiin meitä majoittavan isoveljeni lisäksi tamperelaistunut serkkuni sekä Pekan setä, tämän ex-vaimo ja Pekan serkku, sunnuntaina vielä veljenpoikani ja tämän tyttöystävä sekä veljeni naisystävä. Sosiaalisuutta riitti. Haraldissa oli hyvää ja äärettömän mureaa lampaansärää. Kävimme vielä olutelitistiveljeni suosituksesta jälkiruokaolusella Salhojankadun Pubissa, joka on Suomen vanhin pubi vuodelta 1969: tunnelmaltaan ehdottoman suositeltava käyntipaikka Tampereella piipahtaville oluenystäville!
Vapriikin Tampere 1918 -näyttely oli sanalla sanoen hurja. Aihe on rankka ja näyttely sai minut pariin otteeseen tosissaan liikuttumaan nieleskelyyn asti. Suosittelen käymään katsomassa, mikäli Suomen sisällissota ja kansan kahtiajakautuminen sekä vaiettu viha kiinnostavat. Tiibet -näyttelyn värimaailma ja esineet olivat toki hienoja ja kulttuuriaihe kiva, mutta näyttely sinänsä ei ollut erityisen ihmeellinen. Pirkanmaan esihistoria -osion olen nähnyt ennenkin, mutta piti silti käydä näyttämässä viikinkiaikapuolelta Pekalle tuttuja seinällä pyörivästä kuvashowsta, jonka otokset ovat peräisin jostain Pukkisaaren ja Euran 90-luvun tapahtumista (sekä Rauta-Ajasta!). Museokauppa oli uudistuksensa keskellä kiinni, mistä olen edelleen syvästi pettynyt.
Loppuillaksi voisin jatkaa jonkinlaista yritystä gradun puitteissa. Eihän tästä nyt mitään suurta tällä lomalla saanut aikaiseksi, mutta ainakin tiedän nyt, mitä olen tekemässä. Viikko vielä, joskin osa ajasta mennee tuparivalmisteluissa.
Pietarissa asui 1800-luvulla 15 000-20 000 suomalaista erilaisissa töissä. Greta Karste-Liikkanen lainaa Suomalainen-lehteä vuodelta 1846:
“Kyökkipiijat (keitättäret) Pietarissa ovat enimmäksi osaksi suomalaisia: ne ovat puhasluontoiset, ja ellei pääkaupunki ole heitä pilannut, uskolliset ja kunnialliset, mutta piammittain ovatten kaikki syömmikköjä ja äkä-perttyjä ja tuloovat vanhuuellaan koko korvettavasti torapuheliaisiksi … Kahviapa juovatkin oikeen juomahimolla, eivätkä mänek palveluksehen semmoiseen taloon, kussa sitä kerran päivässä pienellä kupilla tarjotaan.”
(Karste-Liikkanen Greta (1968): Pietari-suuntaus kannakselaisessa elämnkentässä 1800-luvun loppupuolelta vuoteen 1918.)
Aika loppuu, trallallaa! Kääk!
Päivitän blogia, kun odotan kynsilakan kuivumista…. Yritän saada irrottua hetimiten Museovirastolle, kun en eilen sinne jaksanut lähteä, että saisin tsekkailtua arkistoja vielä himpun verran läpi. Ensi viikolla pitää käydä Kotuksessa kirjastossa ja niiden arkistoissa vilkaisemassa värjäysmateriaalia, joskaan en tiedä, onko moisesta mitään iloa. Huominen kuluu kokonaisuudessaan savusukelluskoulutuksessa Upinniemessä duunin puitteissa ja viikonlopuksi menemme Tampereelle, joten kolme seuraavaa päivää on laskettava pois resursseista.
Olisipa minulla vain kuukausia käytössä papereihin hautautumiseen, ajattelemiseen ja kirjoittamiseen, mutta ei. Ensi viikolla toivoisin saavani ihan vähän asioita paperillekin, mutta kyllähän tämä kuukausi on pääosin kulunut sekä rauhoittumiseen ja nukkumiseen että aineiston kokoamiseen, mikä on osoittautunut yllättävän aikaavieväksi asiaksi, vaikka tekstit ovatkin peräti intternetsissä. Kaipa tämä tästä etenee. Kaveri oli saanut lääkityksen keskittymishäiriöön ja vääntänyt pari vuotta roikkuneen gradun kasaan kuukaudessa. Jos tuollaisia ihmenappeja on, saisinkohan minäkin koettaa?…
Tykkäsin kovin kovasti tästä “kun mun tuttuni tulisi” -aihelman runosta. Vaikka eeppisyydessään “vaik ois vierus verta täynnä” -versiot ovat toki hienoja, tässä nimenomaisessa toisinnossa on jotakin äärettömän realistista ja arkipäiväistä ja sitä kautta koskettavaa.
Kuin miun tuttuni tulisi,
Ennen nähtyni näkyisi,
Kohta suuta suikkajaisin,
Levittäisin leukapieltä.
Mutt’ ei kuulu kultaistani!
Sitt’ on illalla ikävä,
Maata pannessa pahempi,
Äsken yöllä äitelämpi,
Havaitessa haikiampi,
Kopra tyhjiä kokoopi,
Käsi vaatiipi valetta.
Aina aikahan tulisin,
Waan on vaiva aamusilla
Muihen työlle työnnätessä,
Muihen liittäissä levolle,
Olla yötä yksinänsä,
Sängyssä ukottomassa:
Ei kutaana kumppalina,
Kuka suuta suikkajaisi,
Kuka syyhyttäis’ sivuja,
Kupeita kutkuttaisi.
Kosk’ei kuulu kultaistani
Kolkkavan kodan edessä,
Puita pilkkovan pihalla,
Werähillä vestelevän,
Alla ikunan asuvan.
Tule, turko, tuutuhuni,
Astu, armas, sänkyhyni!
Enpä kauvan kutsukkana,
Kyll’ sen luonto luoksein tuopi,
Weri vierehen vetääpi.
Sitte tuutuun tultuasi:
Liki, liki, lintuiseni!
Kuki, kuki, kultaiseni!
VI1: 594. Juva. Ahlman, F. F. n. 84. - 1858.
Oli tarkoitus käydä YTHS:n jälkeen ostamassa kehys, taulukoukkuja sun muita vastaavia, mutta unohdin pankkikortin farkkujen taskuun enkä sitten jaksanut lähteä enää sitä erikseen hakemaan. Kampin silmälasikaupasta Forumin kautta Kaivopihan Unicafeen ja sieltä Noksun myymälään kävellessäni tuli kuitenkin katseltua niin vaatekauppoja kuin muitakin jännyyksiä. Ahdistavaa asiassa oli jo pitkään itseäni suuresti vaivannut nuhjuisuuden tunne. Mustine silmänaluksineni ja vanhoine vaatteineni tunnen olevani jatkuvasti kulahtanut, resuinen ja kassi-almamainen. Se ja tuo vaatteen kulma repsottaa, tukka hapsottaa vaikka olisin yrittänyt jopa tehdä sille jotain, silmälasit valuvat nenälle ja ripsari tuhraantuu parissa tunnissa alaluomelle. Rahaa ei olisi yhtään ylimääräistä vaatteisiin käytettäväksi; mielummin tuhoaisin muka-liikenevän valuutan ravintolassa syömiseen. Vaate-ostoksilla oleminen Suomessa on muutenkin yhtä tuskaa, kun itseä viehättäviä vaatteita ei tunnu löytyvän helpolla, ja vaikeasti en jaksaisi edes yrittää - ja edelleen, vaatevarastoni vaatisi radikaalia päivittämistä noin ylipäänsä nuhjuisuuden poistamiseksi.
(Tämähän siis ilmiselvästi tarkoittaa sitä, että minun on vain Ihan Pakko lähteä Camden Towniin vaateostoksille. …Niin. Jos olisi sitä rahaa, tekisinkin juuri siten.)
No niin, kaikki vauvoja tai pikkulapsia lähipiirissään omistavat voivat sitten alkaa laulaa vanhaa, tuttua tuutulaulua näillä lähes tutuilla sanoilla:
Tuut, tuut, Tupakka-Ulla,
Mistäs tiesit tänne tulla?
Tiesinpä tulla tietä myöten,
Kangasta myöten kapotella.
Pappilassa oli vihanen koira,
Purasi lapselta jalan poikki.
Lapsi juoksi tätilään.
Täti leipoi suuren leivän,
Pani paksulta voita.
SKVR: VI11921. Enonkoski. Kaltiala, J. P. n. 52. -1913.
Tämä viime päivinä irkissä kiertänyt sarjakuvalinkki on kiteyttänyt lähipäivät aika tehokkaasti. Tai no, ainakin viime viikon loppupuolen, maanantain ja tämän loppuillan savusukellusteoriakoulutuksesta ja kuorosta tultuani.
Nnngh! Gää! Äää! Jokakeväinen matkakuumeeni iski jälleen täydellä voimallaan. Mitäs menivät ihmiset irkissä puhumaan Lontoonmatkailustaan, mokomat! Olisi toki fiksua hinguta jonnekin muuallekin välillä, mutta jostain syystä tahtoisin nykyisin aina vain Britteihin. Suunnittelin jo, että ensi keväänä voisi mennä käymään sekä kaveroimassa että sukuloimassa Sveitsissä, mutta jos en pääse tästä saarivaltiotaudistani eroon, tässä voi käydä jälleen ohraisesti paikkavalinnan suhteen.
Nyt olisi vielä suhteellisesti niin halpaakin matkustaa Briteissä, kun punnan kurssi on alhaalla… Voi itkua ja hammasten kiristystä! Mutta rahaa ei vain yksinkertaisesti, todellakaan, millään muotoa ole. Näillä veloilla reissuun lähteminen olisi taloudellinen itsemurha. Kenties parin viikon päästä luultavasti suoritettava Tampereenkeikka auttaa - kyseistä kaupunkiahan nimitettiin -80-luvulla Suomen Manchesteriksi?… :]
Voivoivoivoi kun oikein mahaa kaivertaa, miksi en saa matkustaa!?!
Heräsin puoli tuntia sitten - kello on nyt 5:53 - niin kovaan yskitykseen, että päätin nousta joksikin aikaa välttääkseni Pekan herättämistä. Kulautin lisää reseptiyskänlääkettä, vaikken olisi enää saanut, kippasin mukillisen vettä ja yritän nyt imeskellä Mynthoneita (jota tein toki sillloinkin, kun aloin yskiä). Silti kutittaa kurkkua lähimain helvetillisesti. Mitä tälle nyt oikein tekisi?… Sama homma koettiin tosin jo muutama yö sitten, mutta nyt kutitus on entistä kovempaa. Puhumisen välttelykään ei sunnuntaina onnistu, koska kotikotona moinen on käytännössä mahdotonta.
Olen tarkoituksellisesti pyrkinyt välttämään viimeisen kahden viikon ajan kavereiden kovin pitkäkestoista näkemistä, etten päätyisi puhumaan putkeen kovin kauaa. Kurkku ärtyi varmastikin nyt perjantaisesta sosiaalisuuspaketista tätini hautajaisissa (sukulaiset puhuvat paljon) ja sen jälkeen Neonhämärän minipelissä. Eilen sukuloimme puolestamme Viikissä - poronpaisti oli hurjan hyvää, mutta sielläkin päätyi tietenkin puhumaan ihan määriä. Sen sijaan ilta oltiin hiljaa ja rauhassa täällä kotosalla muotoillen tuparikutsua ja katsoen Kim Possiblea - mistä tämä köhä oikein taas syntyi, ja miksi se aktivoituu aina öisin?
Köh. Köhköh. Koetan pidätellä yskää ja nukkua taas. Tyhmää.
Diipadii. Flunssa jatkuu yhä, joskaan ei yhä musertavana kuin viime viikolla. Kurkku ei silti palaa entiselleen - ei myöskään puheääni - ja tänään oli taas lämpöä siinä 37 asteen hujakoilla. Keskity tässä nyt sitten johonkin fiksuun, kuten graduun.
Olisi sinänsä kyllä jo hiljalleen aika keskittyä: eilisen olin vielä selkeän toipilas, vaikka sainkin vähän järjesteltyä paikkoja. Tänään olisin voinut olla ahkerampi, mutta suuntasin tarmoni lähinnä huushollin siivoamiseen ja järjestämiseen. Olen peräti antanut itselleni luvankin moiseen tässä kotikuukauden alussa, että täällä olisi vähän kivempaa ja vähemmän ahdasta sijaita kirjojensa kanssa. Lopputuloksena on olohuoneen enemmän tai vähemmän pysyvä huonekalujärjestys, siisti kirjahylly ja seinälle ripustettu Medeia sekä Valistuksen vanhempi rautakausi -opetustaulu, siivottu keittiö ja keittiön komero ja kasa tavaraa vintti- ja kellarikomerossa. Makuuhuone, joka sinänsä gradunteon kannalta olisi tärkeämpi kirjoituspöytineen, on edelleen kaaos, vaikka sielläkin ovat asiat sentään päätyneet joko kaappiin tai uusiin sijainteihin. Hyvä kulmakirjoituspöytä on näemmä pakko viedä Porvooseen säilöön, sillä pystykangaspuuni eivät yksinkertaisesti mahdu kämppään, jos jostakin pöydästä ei luovuta. Pyh, 64 neliötä on ihan liian pieni tila kahdelle ihmiselle. :) Huomenna organiseeraan vielä ihan vähän lisää makkaria, imuroin ja menen iltapäivällä museolle järjestämään kipeysviikkoni vuoksi kesken jääneet asiat ja käsityöjuttuset johonkin rotiin, että voin olla kotona liikoja museota pohtimatta.
Vaikkei siltä kuulosta, yritän minä tässä ihan vähän lukeakin. Tosiasioita kiistämättä se on kyllä näinä kahtena päivänä ollut melko vähäistä. Aikomukseni oli mennä keskiviikkona ja torstaina Museoviraston arkistolle, mutta arkistoihmisen sähköposti vastasikin tämän olevan 6.3. asti lomalla - ensi viikolla siis sitten. Sen sijaan koetan lukea ja järjestää asioita paperille niin, ettei minua nolota aivan kauheasti tavata perjantaiaamuna graduohjaajaani. Perjantaista tuli muutenkin menetetty päivä tuota tapaamista lukuunottamatta - kahden aikaan iltapäivällä menen Herttoniemeen tätini hautajaisiin - 84 vuotta oli kunnioitettava ikä - ja illalla larpahdan Neonhämärän välipelin muodossa (omalaatuinen yhdistelmä, mutta kun nyt tuli sovittua ennen kuin hautajaisista oli tietoa)…
Pääsisi nyt tästä flunssaisuudesta eroon. Päänsärky iski seurauksena muuten virkistävästä kylvystä. Juon kummallista limettimaustettua laittikokista, ehkä se hämää päänsäryn omituisuudellaan?
