Tiuku

Eilen pitsaa Virgin Oilissa ja ämpärillinen sangriaa Iguanassa. Olisin halunnut terassille, mutta ne olivat kovasti täynnä, kun meitäkin oli yli 10. Ilta olisi ollut hauska ilman tuikituntematonta kaverin kaverin vaimoa, joka oli harvinaisen ja epämiellyttävän äänekäs tapaus. Ilta tasoittui kuitenkin mukavasti rauhoittavalla lonkerolla Aleksis Kiven patsaan juurella.

Tänään päänsärkyä, siivoilua ja ihan pian lähtö treffaamaan Kyröskoskelta helsingöityvää veljenpoikaa linja-autoasemalle. Sitten ehkä thairuokaa tai jotain vastaavaa, puistohengausta ja pingviininbongausta Kaisaniemessä ja ties mitä Helsinki-sightseeingiä. Huomenna Tuska, maanantaina Haloselle katsomaan mekkoja.

Pari päivää sitten saatiin lisää huonoja uutisia, jotka vaikuttavat kriittisesti kesälomakierrossuunnitelmaamme. Harmittaa pirusti, jos ja kun koko Suomikierros jää välistä.

Tiistaiset käsityöillat ovat alkaneet mukavasti. Eilen väkeä oli lisäkseni paikalla neljä, mikä oli oikein sopivasti. Omat projektit etenevät edes jonkinlaista vauhtia, kun samalla voi juoda mehua tai teetä ja höpistä satunnaisuuksista ja kädentaidoista.

Muinaismekko paljastui viimeistelynsä osalta varsin työlääksi operaatioksi. Vaikka oikeastaan olisi eilen pitänyt keskittyä tiukasti vain sen kuntoonsaattamiseen, sorruin kuitenkin kehräämään värttinällä joksikin aikaa: viimeviikkoinen eläinlääkärikäynti rastatakkujen leikkaamisineen tuotti hulppeat 92 grammaa kissankarvaa, joka kiertyy sievästi tummanharmaaksi ja hyvin pehmeäksi, joskin kissanhilseiseksi langaksi. Kenties saan vielä vuoden-parin sisään Faustista kerättyä niinkin paljon villoja, että voin tosiaankin tehdä siitä rukkaset vielä sen elinaikana.

Sain vihdoin viimein myös haettua Kauppatorilta purkkiyrttejä, jotka laitoin eilen altakasteluruukkuihin, multaan ja ikkunalaudalle auringonpaisteeseen. Toivottavasti ne nyt suostuvat kasvamaan, kun ovat aikamoisessa sumpussa toistensa kainalossa. Kissa ei näemmä napostele yrttejä lainkaan samaan tapaan kuin muita kukkasia, ne maistuvat mitä ilmeisimmin ja kissan ilmeistä päätellen Väärältä - eikä se, että Faust satunnaisesti nappaa jokusen lehden liene pahaksi sille eikä minulle.

Olli lupaili viikonloppuna mökillä, että voisi tehdä minulle lyhyemmät välipuut pystykangaspuihini. Tämä olisi toki erittäin näppärää, nyt kun puut eivät mahdu seisomaan huusholliimme, vaikka niille on jätetty oikein omaa tilaakin. Uudet tukit olisivat ehkäpä sinänsä fiksumpi veto kuin nykyisten lyhentäminen, kun homma olisi kuitenkin lähestulkoon sama ja mahdollisuus leveiden kankaiden kutomiseen kuitenkin säilyisi.

Kenkiin pitäisi tarttua, mutta harkitsen niiden ottamista mukaan kesälomareissulle ja ompelemista vaikkapa laiturilla paistatellen. Muutaman tunnin rupeama kuitenkin tuntuu kenkähommissa varsin lyhyeltä, vaikka toisaalta Hannakin näkyi eilen pääsevän hyvin vauhtiin. Lisäksi jossakin vaiheessa pitäisi kunnostaa viikinkiteltta Saltvikia varten. Paljon puuhaa, vähän aikaa, kun töissäkään ei käsitöille riitä kirjoitushommien painaessa yhtä paljon energiaa tai tunteja kuin keskiaikanäyttelyn aikaan.  No, ennenkin on pärjätty hakaneulojen avulla…

Takana on kenties eräs elämäni epäonnisimmista viikonaluista sekä sen sijaan varsin mukavasti sujunut juhannus. Opintolainan korot yllättivät minut täydellisesti (vaikka olisikin pitänyt ne muistaa), joten tili on 100 euroa miinuksella. Sen lisäksi kolhin ystävän autoa (100e korjaukseen ja jäljelle jäänyt naarmu), sain parkkisakon, koin auramigreenikohtauksen (ei kipua, mutta sahalaitaa kaikissa prisman väreissä ja sitä seurannut loppupäivän huonovointisuus), sain antibiooteista vaivan ja siihen lääkettä puhelinreseptinä aatonaattona soittaessani täysin aiheettomat haukut ja “älä selitä” -kommentit YTHS:n lääkäriltä (joo, valitin jo kyseiseen lafkaan) sekä tuhosin useamman kappaleen valmista tekstiä, kun kaupungin verkkolevy kaatui.

Torstain mieliala töistä lähtiessä oli siis varsin matala, mutta parani, kun Pekka piffasi minulle salaatin Amarillossa (koska Morrison’s ei ollut auki - suosittelen muuten Morrison’sin halloumisalaattia, se on vähintäänkin hintansa väärti ja Valtava).  Juhannus Karon mökillä oli aamun aikataulusäädöistä (seisoimme 35 minuuttia ulkona odottamassa huutavan puhaltimen vieressä) kuitenkin oikein leppoisa. Sadetta saatiin oikeastaan vasta saunoessa, käsityöhöpinä oli kivaa ja elo muutenkin väsyneen leppoisaa. Illan kruunasi televisiosta tullut HeMan -leffa, joka oli riittävän huono yleisesti vallitsevaan lööbaustunnelmaan.  Lauantai-iltana vielä hengailtiin ja grillailtiin Koskelassa ja sunnuntaina sitten toivuttiin siivoamalla. Maanantaina aikomukseni oli olla reipas ja ahkera ja mennä siivoamisen ohella salille, mutta sain mystisen mahataudin ja vanuin lähes koko päivän voimattomana kotona.

Juhannusvapaa hyydytti tosin hassusti, tiistaina paluu töihin lievästi kipeänä tuntui todella takkuiselta. Onneksi sain kirjoitella koko päivän Leppävaara-artikkeliani - aikaansaaminen ei ollut valtaisaa, mutta silti parempaa kuin tiskillä istuen… Lomahinku alkaa painaa päälle ankarasti. Vielä 16 päivää, sitten on loma!

Olen kenties onnellisimmillani ruoan parissa. Alkukesä on tätä onnea suurimmillaan: tuoreita ja maukkaita tomaatteja, retiisejä, sipuleita varsineen, kesäkurpitsaa, yrttejä, uusia perunoita ja silliä, edullista kokolihamakkaraa pannulla paistettavaksi ja perunoiden kanssa syötäväksi… Käytän oliiviöljyä, valkosipulinkynsiä ja tuorebasilikaa enemmän kuin laki sallii ja syön tomaatteja sekä aamu- että iltapalaksi. Saan suurta nautintoa puhtaasti vihannesten käsittelystä ja valmistamisesta. Kun käsityöläisyyteen ei muuten ole riittävästi aikaa, ruoan ostaminen, käsittely ja valmistaminen painelee joitakin samankaltaisia nappeja mielihyväkoneistossani.

Tiedän, etteivät kaikki suhtaudu ruoan raaka-aineisiin yhtä suurella antaumuksella kuin minä. En ole juurikaan kiinnostunut ihmeellisistä taidonnäytteistä kokkauksen saralla, en myöskään pidä kovinkaan paljon uuniruokien tai leivonnaisten valmistamisesta, koska niihin ei voi enää puuttua niiden ollessa uunissa ja lopputulos on pannulla tai padassa tehtyä epävarmempi.  En ole gourmetkokki tai slow foodin saarnaaja, mutta kiinnitän raaka-aineisiin enemmän huomiota kuin suurin osa tuntemistani. Kuljen jossakin välimaastossa, jossa ruokakaupassa käyminen ja hyvien asioiden sieltä ostaminen sekä niiden valmistaminen vaikka yksinkertaiseksikin, mutta silti maistuvaksi ruoaksi on pieni onnenhetki, joka pelastaa usein päivän.

Ongelmalliseksi tämä suhde ruokaan muodostuu terveydellisessä katsannossa. Olen patalaiska liikkumaan, se on myönnettävä. En erityisesti pidä muusta liikunnasta kuin ratsastuksesta ja sulkapallosta, ja ensimmäiseen minulla ei ole rahaa, toiseen taas ei varsinaista pelikaveria, joka jaksaisi organisoida ja hankkia kenttävuoron (koska niin kivaa ei suliskaan ole, että saisin moista aikaiseksi omaehtoisesti).  Sain vihdoin viimein viime viikolla mentyä salille ja kuulinkin välittömästi ohjaajalta tylyjä tuomioita ryhdistäni, ongelmakäteni edelleen huonosta ja virheellisestä liikkuvuudesta ja peruskunnostani. Vakaa aikomukseni on alkaa salillakynti uudelleen noin 1-3 kerran viikkovauhtia kiireestä riippuen, josko painokin suostuisi sitä myötä hiljakseen putoamaan (se kun on tällä hetkellä välttämätöntä, etten joudu uusimaan koko vaatekaappini sisältöä Great Girls -mallistolla - siihen minulla ei ole varaa).

Jos liikkuminen nyt onnistuisi ja saisin pitäydyttyä ruokavaliossa, joka sisältää kohtuullisen vähän sokeria, ei  juuri lainkaan valkoista viljaa, tärkkelystä vain uusien perunoiden muodossa ja runsaasti oliiviöljyä, yrttejä, kasviksia ja hieman hedelmiä, voisi kesän aikana elämänlaatuni kohentua jälleen korkeamman energiatason ja yleisesti simpsakamman minän muodossa.