Tiuku

Mahani muistuttaa tällä hetkellä pääsääntöisesti palloa kaiken jouluruoan sisään ahtamisen ansiosta. Iltasella irtoamme vielä rääppiäisiin, joten ei se syöminen tähän lopu. Joulun paras anti on ehdottomasti hyvä ruoka, vaikka tämä aattoillasta alkava rauhaisa hengailu seuraakin perässä hyvänä kakkosena.

Pukki toi tullessaan meille muun muassa kirkasvalolampun, jonka valopiiri uhkaa nyt syödä voimaa joulukuusen leppeänkeltaiselta loisteelta. Eipä sinänsä, kirkasvalolampun voi rauhassa sammuttaa illan lähestyessä.  Aurora-lampun valo kylläkin on makuuni kovin valkoista, mutta sille ei toki kirkasvalossa mitään mahda - onneksi tuota voi myös himmentämällä käyttää tavallisena pöytälamppuna.  Valokajossa onkin hyvä mussuttaa kettukarkkeja ja suklaata, neuloa vähän sukkaa ja/tai lukea Westön Älä käy yöhön yksin -romaania, vaikkakin olen sortunut melkeinpä useammin äidin hyllystä vihdoin viimein muistaessani lainaamani Mary Oljen kauneimmat käsityöt -kirjan kuolaamiseen. Opettelen ihan hetikohtanyt tekemään kirjoneuleita, ihastuttava kirja sellaisilla kansanomaisilla kuoseilla, joita rakastan - ja ohjeistuksella, jota tälläinen tumpelokin ymmärtää! Kaapissa olisi graavilohta ja sienisalaattiainekset sekä kaikkea muutakin herkullista, mutta tässä vaiheessa täytyy valitellen todeta, että silmä kyllä söisi, mutta vatsa ei vedä.

Kaksi päivää vapaata jäljellä. Töihin palaaminen ahdistaa ja raskas tammikuu alkaa jo uhkailla nurkan takaa lähestymisellään. Uudenvuoden juhlistamisen suunnitelmat onneksi ilahduttavat edelleen; pienellä porukalla täällä kotosalla herkuttelu houkuttelee suuresti. Toivottavasti keväiset Sveitsiin ja Italiaan liittyvät suunnitelmat etenevät jossakin vaiheessa, että voisin tuntea tammikuun läpi ryömimiselläni olevan jonkinlaisen suunnan. Toisaalta, suuntaa antaa myös yllättävän lähellä toteutumistaan oleva karvakorvavauvahaave - kunhan vain saisin tartuttua siihen graduuni…