Koira!
January 17th, 2010Iip.
(Tässä postauksessa on monta linkkiä lisäinformaatioon kuvien tai tekstin muodossa. En halua mainita nimiä liian suoraan, ettei tekstini näkyisi turhan korkealla hauissa.)
Koiranottosuunnitelmani synty lienee jo melkein kymmenen vuoden takana. Joskus vähän yli parikymppisenä tapasin maailman kauneimman koiran Taigan ja päätin, että paimensukuinen lapinkoira on myös minun koirarotuni: koiran näköinen, arkaainen, karvainen, ihmisystävällinen mutta silti ovela ja omapäinenkin. Koirakuume on välillä laantunut, välillä lisääntynyt, mutta missään vaiheessa se ei ole poistunut. Luojan kiitos tuo nykyinen siippani on riittävän koiraihminen hingutakseen itsekin pentua. Pahan rajoituksen olen kyllä siltä taholta saanut: gradu pitää tehdä, ennen kuin pentu saa tulla.
Joulun alla ystäväpariskunta kuitenkin meni tekemään kriittisen vedon ja ottamaan itselleen belgianpaimenkoiranpennun. Tämän seurauksena minulle kävi ns. perinteisesti ja laitoin postia jo aiemminkin löytämääni länsiuusmaalaiseen kenneliin, jonka pitäjät vaikuttavat riittävän täyspäisiltä, nuorilta ja hauskoilta (ja toinen on vielä folkloristikin!). Ja niinpä niin, pentusuunnitelmia oli kevääksi, ja ehkäpä suorastaan “valitettavasti” juuri sellaisesta yhdistelmästä, mistä olen haaveillut. Molemmat vanhemmat ovat parkin/riistanvärisiä ja hyväluonteisia, emo kuulemma oikein toimiva ja rauhallinen kaupunkikoira, vaikka sen perhe (sijoitusnarttu kun on) harrastaakin ilmeisesti myös vaellusta. Lisäksi kennelinomistajatyttö oli itsekin sitä mieltä, että sijoitusnarttu voisi sopia myös meille oikein hyvin, aivan kuten olin aiemmin toivonutkin.
Ja nyt, itse asiassa eilen, sain mailia, että Unna-emokokelaan juoksu on alkanut. Jos kaikki menee hyvin, astutusta koetetaan parin viikon kuluttua. Sitten alkaakin jännittäminen - ja jos sopiva narttupentu ilmoille putkahtaa, meillä saattaa olla heinäkuun alussa pieni ja pörröinen otus huolehdittavanamme! (Täältä löytyy hyvää esimerkkikuvitusta emon omasta pentueesta - etenkin viimeisen otsakkeen alaiset kuvat ovat maailman söpöimpiä)
Iip.
Sitten pitäisi vielä joku gradu pulauttaa tässä muutaman kuukauden sisään ulos… Öh.